Tiedote: Korkeakouluvision toimeenpano käynnistyy: elinikäistä oppimista korkeakouluihin, koulutustasoa nostetaan

Opetus- ja kulttuuriministeriö 26.1.2018 11.13

Tiedote

Hallituksen tavoitteena on Suomen koulutustason nostaminen. Lokakuussa julkistetun korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2030 toimeenpano käynnistyy nyt. Visiossa asetetaan tavoitteeksi muun muassa, että yli 50 % suomalaisista tulisi suorittaa korkeakoulututkinto. Ministeriö on asettanut vision toimeenpanoa koordinoivan johtoryhmän ja viisi valmisteluryhmää. Opetusministeri odottaa ehdotuksia elinikäisen oppimisen malleista korkeakouluissa jo ennen kesää.

Korkeakoulujen johto, henkilöstö, opiskelijat ja sidosryhmät osallistuivat laajasti vuoden 2017 aikana visiotyöhön. Työn tuloksena julkistettiin lokakuussa ”Ehdotus Suomelle: Suomi 100+” -visio, jossa linjataan korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuuntaa vuoteen 2030. Vision mukaan Suomen menestystarina perustuu tulevaisuudessakin sivistykseen ja osaamiseen. Tavoitteena on, että vähintään puolet nuorista aikuisista suorittaisi korkeakoulututkinnon. Tutkimus- ja kehittämistoimintaan panostettaisiin yhteiskunnassa nykyistä huomattavasti enemmän.

– Suomella ei voi olla muuta menestymisen strategiaa kuin olla osaavin kansakunta. Meidän on tähdättävä maailman parhaiten koulutettuun työvoimaan. Se edellyttää avointa koulutustarjontaa ja jatkuvaa oppimista, kansainvälistä verkostoitumista, laatua, vaikuttavuutta ja vahvoja panostuksia TKI-toimintaan. Koulutustason nostaminen on keskeinen tavoite, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen  

– Työelämän nopea muutos edellyttää, että oppimisen on jatkuttava läpi koko työuran. Ammatteja katoaa ja uusia syntyy, entiset työtehtävät muuttavat muotoaan. Osaamista tarvitaan lisää. Siksi korkeakoulujen tutkintokoulutuksen rinnalle on luotava uusia jatko- ja täydennyskoulutuksen malleja, jotka mahdollistavat tutkintojen täydentämisen ja kokonaan uuden osaamisen hankkimisen. Odotan ehdotuksia näistä malleista jo ennen kesää vietäväksi eduskuntaan syksyllä, opetusministeri sanoo.  

Vision toimeenpanon johtoryhmä koordinoi vision toimeenpanoa ja tiekartan valmistelua. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii kansliapäällikkö Anita Lehikoinen.

Valmisteluryhmien heijastavat vision tavoitteita. Ryhmät ovat: 1) Mahdollistava ohjaus, resurssit ja rakenteet; 2) Avoimuus, joustavuus ja jatkuva oppiminen; 3) Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta; 4) Digitalisaatio ja tekoäly korkeakoulujen muutoksen tukena sekä 5) Hyvinvoivat korkeakouluyhteisöt.  

Osa vision tavoitteita edistävistä kehittämistoimenpiteistä käynnistetään välittömästi. Valmisteluryhmien tehtävänä on valmistella omien teemojensa osalta näitä toimenpiteitä eteenpäin vievä kehittämisohjelma.  Lisäksi ryhmien tehtävänä on laatia omasta teemastaan vision tavoitteisiin vievä tiekartta, joka tunnistaa, vaiheistaa ja aikatauluttaa pidemmän aikavälin toimenpiteitä ja tukimuotoja vuoteen 2030.  

Asetetut ryhmät vastaavat korkeakouluyhteisön ja sidosryhmien osallistamisesta vision toimeenpanon suunnitteluun ja toteutukseen. Vision toimeenpanon valmisteluryhmien toimikausi on vuosi 2018. Johtoryhmän toimikausi kestää vuoden 2019 loppuun.  

Lisätietoja:

 

Uutinen Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla