Kieliraja ylittyy kaverin kanssa – luokkatandem saa oman käsikirjan

Vaasan yliopiston uutinen (26.4.2016):

Kieliraja ylittyy kaverin kanssa – luokkatandem saa oman käsikirjan

Toisen kotimaisen kielen oppiminen voi muuttua mälsästä mukavaksi, kun oppimiseen saa avuksi äidinkielenään kohdekieltä puhuvan koulukaverin.

Tällaiseen oppilaiden vastavuoroiseen kielenoppimiseen eli tandemiin on kehitetty Vaasassa oma malli koululuokille eli luokkatandem. Mallissa kaksi opetusryhmää, toinen suomenkielisestä ja toinen ruotsinkielisestä koulusta, jaetaan sekaryhmiksi. Kaksi erikielistä oppilasta muodostavat parin ja he työskentelevät yhdessä oppiakseen vuorotellen toistensa kieliä.

– Opettajien kokemusten mukaan henkilökohtainen kontakti opiskeltavaan kieleen ja sen puhujiin voi parantaa oppilaiden asenteita sekä lisätä opiskelumotivaatiota, sanoo tandemopetuksen uranuurtaja, projektijohtaja Katri Hansell Vaasan yliopistosta.

Hansell vastaa Vaasan yliopiston ja Åbo Akademin yhteisen Monikielisyysinstituutin toiminnasta, jonka puitteissa yliopistojen tutkijat ovat kehittäneet ja tutkineet luokkatandem-mallia Vaasan kaksikielisellä lukiokampus Lykeionilla vuosina 2012–2015 yhdessä Vasa gymnasiumin suomen kielen ja Vaasan lyseon lukion ruotsin kielen opettajien kanssa.

Luokkatandemissa kieltä käytetään aidoissa viestintätilanteissa. Oleellista on myös yhdessä oppiminen ja oppilaiden vastuu omasta oppimisestaan.

– Yleisin oppilailta saatu palaute on, että luokkatandemissa kynnys käyttää opiskeltavaa kieltä madaltuu ja usko omaan kielitaitoon kasvaa, Hansell kertoo.

Luokkatandemin käsikirja tarjoaa neuvoja ja esimerkkejä

Nyt hyväksi havaittua luokkatandemia ja oppia sen järjestämisestä halutaan jakaa muillekin. Uusi kaksikielinen luokkatandemin käsikirja ”Klasstandem – En resa över språkgränsen. Luokkatandem – matka yli kielirajan” julkistetaan torstaina, 28. huhtikuuta.

– Kirja on suunnattu kieltenopettajille. Erityisen hyvin luokkatandem kieltenopetuksen mallina sopii suomalaisessa kontekstissa toisen kotimaisen kielen opiskelussa ja opetuksessa, mutta erityisesti sen virtuaalinen soveltaminen, jota kehitämme parhaillaan hankkeessa eLuokkatandem (2015–2018), voi avata mahdollisuuksia myös muille kielille,  toinen hankkeen johtajista, professori Michaela Pörn Åbo Akademista

Kirjan kirjoittajina ovat olleet suomenkielen opettaja Åsa Löf Vasa Gymnasiumista ja ruotsinkielen opettaja Heli Koskinen Vaasan lyseon lukiosta yhdessä Hansellin ja Pörnin sekä yliopisto-opettaja Anna Korhosen ja tutkimusavustaja Charlotta Engbergin Åbo Akademista kanssa.

Kirjassa esitellään mallia ja annetaan konkreettia neuvoja ja ideoita luokkatandemin järjestämiseen.

Vaikka käsikirja perustuu lukiossa tehtyyn kehittämistyöhön, soveltuu se Hansellin ja Pörnin mukaan tukilukemistoksi ja inspiraation lähteeksi myös muilla asteilla peruskoulusta korkeakouluihin työskenteleville kieltenopettajille, jotka haluavat kokeilla luokkatandemia työtapana opetustyössään.

Luokkatandem ei ole vain suullisia tehtäviä

Kehitysprojektin lisäksi luokkatandem on myös tärkeä tutkimushanke. Hansellin ja Pörnin mukaan tutkimuksesta saadut tulokset osoittavat, että oppilaat pitävät tarkasti kiinni siitä, että todella käyttävät kulloinkin oppimisen kohteena olevaa kieltä.

– Ensisijaisena tukikielenä käytetään toista parin kielistä, siis suomea tai ruotsia. Englantia käytetään hyvin vähän ja muita kieliä ei lainkaan.

Toinen merkittävä huomio on, ettei luokkatandem ole ainoastaan suullisen kielenkäytön harjoittelua, kuten monesti ajatellaan.

– Tekstipohjaiset ja kirjalliset tehtävät, kuten yhdessä kirjoittaminen, johtavat suullisia tehtäviä monipuolisempaan kielen eri osa-alueiden huomioimiseen. Näin myös oppimismahdollisuudet lisääntyvät ja monipuolistuvat. Oppilaat myös itse pitävät esimerkiksi yhdessä kirjoittamista erittäin hyödyllisenä tehtävänä, Hansell sanoo.

Luokkatandemin käsikirja julkistetaan Vaasan yliopiston ja Åbo Akademin Monikielisyysinstituutin Åbo Akademin Vaasan kampuksella järjestämässä seminaarissa torstaina 28.4. klo 12, jonka jälkeen kirjan pdf-versio on vapaasti luettavana osoitteessa www.luokkatandem.com.

Lisätiedot:

FT Katri Hansell, projektijohtaja, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8136, sähköposti: katri.hansell(at)uva.fi

Professori Michaela Pörn, Åbo Akademi, p. 06 324 7373, sähköposti: michaela.poern(at)abo.fi

 

Uutinen Vaasan yliopiston sivuilla