Tiedote: Etäyhteyksiä hyödynnetään perusopetuksessa vain hyvin satunnaisesti
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) 8.4.2026
Tiedote
Opetus etäyhteyksin on perusopetuksessa vielä vähäistä ja sitä järjestetään lähinnä
vähemmistöuskonnoissa. Opetuksella etäyhteyksin ei saavuteta säästöjä opetuksen
kustannuksissa, mutta sen avulla oppilaille voidaan varmistaa monipuolinen
opetustarjonta. Valvojan vastuisiin ja tehtäviin tarvitaan kuitenkin selkeämpiä
valtakunnallisia linjauksia.
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) arvioi etäyhteyksien hyödyntämistä
perusopetuksessa opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta. Arviointitulosten
mukaan opetus etäyhteyksin oli perusopetuksessa kokonaisuudessaan hyvin vähäistä, ja
sitä oli kokeiltu lähinnä satunnaisesti tai erillisrahoitusta saaneissa kehittämishankkeissa.
Opetus etäyhteyksin ei ole keino säästää kustannuksissa
Opetuksen järjestämisellä etäyhteyksin voidaan vähentää oppilaille pitkistä koulumatkoista
aiheutuvaa rasitusta ja säästää koulukuljetuksista. Opetuksessa tarvittavat laitteet,
ohjelmistot ja oppilaan valvonta tuovat koululle kuitenkin lisäkustannuksia, joita ei
välttämättä osata ennakoida. Tällä hetkellä opetusta etäyhteyksin järjestetään esimerkiksi
virtuaaliluokassa, jossa kaksi tai useampi opettaja opettaa luokkia yhdessä etäyhteyksien
avulla. Toinen vaihtoehto on opetus, jossa yksi opettaja opettaa useasta eri koulusta olevia
oppilaita samanaikaisesti. Tällaisessa opetuksessa oppilasta valvoo arviointitulosten
mukaan yleensä joku muu kuin kelpoinen opettaja, mikä on lainsäädännön vastaista.
Opetustarjonnan turvaaminen edellyttää opetuksen järjestäjien välistä yhteistyötä
Perusopetusikäisten lasten määrän väheneminen on jo johtanut tilanteeseen, jossa kaikilla
opetuksen järjestäjillä ei ole mahdollisuutta ylläpitää monipuolista opetustarjontaa.
Esimerkiksi valinnaisia A2- ja B2-kieliä jätetään kuntapäättäjien yhteisellä päätöksellä
tarjoamatta, vaikka kelpoisia opettajia olisi saatavilla. Oppiaineissa, joissa oppilasmäärät
ovat pieniä, kuntayhteistyöllä voidaan taata oppilaalle yhdenvertaiset
opiskelumahdollisuudet järjestämällä osa opetuksesta etäyhteyksin. Yhteistyötä tarvitaan
koulupäivän rakenteiden ja aikataulujen yhtenäistämisessä ja yhteisten opettajien
nimittämisessä.
- Lähiopetus on perusopetuksessa lapsen ensisijainen oikeus. Lapsen hyvinvoinnin
kannalta on siksi ensiarvoisen tärkeää, että etäyhteyksin toteutetun opetuksen etuja ja
heikkouksia pohditaan lapsen etu lähtökohtana, pohtii arviointiasiantuntija Marita
Härmälä.
Opetus etäyhteyksin vaatii opettajalta uskallusta ja osaamisen jatkuvaa kehittämistä
Oppilaan ja opettajan välinen vuorovaikutus, turvallisen oppimisympäristön luominen
etäyhteyksin opiskelevalle oppilaalle sekä rohkeus kokeilla uusia pedagogisia ratkaisuja
edellyttävät opettajalta uudenlaista osaamista. Työyhteisön tuki ja kannustus,
tiimityöskentely sekä vastuun jakaminen kollegan kanssa mahdollistavat opettajalle osaamisen kehittämiseen työuran eri vaiheissa.
Millaisiin toimiin arvioinnin tulokset antavat aihetta?
Opetukseen etäyhteyksin tarvitaan valtakunnalliset linjaukset oppilaan valvonnasta,
valvojan tehtävistä ja vastuista sekä opetuksen käytännön järjestelyiden reunaehdoista.
Opettajille ja koulun muulle henkilökunnalle tulee antaa lisää mahdollisuuksia etäyhteyksin
toteutetun opetuksen yhteissuunnitteluun, toteutukseen ja kehittämiseen sekä kokemusten
jakamiseen pysyvien käytänteiden aikaansaamiseksi. Digipedagogiikka tulee sisällyttää
kiinteäksi osaksi luokan- ja aineenopettajien koulutusta.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Marita Härmälä, puh. 029 533 ii36, etunimi.sukunimi@karvi.fi
Raportti:
Härmälä, M., Hietala, R., Karttunen, A., Lahtivirta, A. Norrena, J., Veermans, M. &
Raitakari, J. Etäyhteyksien hyödyntäminen perusopetuksessa. Julkaisut 1:2026. Kansallinen
koulutuksen arviointikeskus.
