Tiedote: Nopeavaikutteiset toimet osaajapulaan liikkeelle – ammatilliseen koulutukseen 31 miljoonaa euroa lisärahoitusta

Opetus- ja kulttuuriministeriö 5.9.2018 12.23 Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut 31 miljoonaa euroa ammatilliseen koulutukseen. Rahasta 16 miljoonaa euroa myönnettiin 33 koulutuksen järjestäjälle ammatillisen osaamisen pilottien järjestämiseen ja heikkojen perustaitojen varassa olevien osaamisen parantamiseen. Lisäksi jaettiin lähes 15 miljoonaa euroa 36 koulutuksen järjestäjälle vuoden 2018 jakamatta olleesta määrärahasta.

-  Toimiva ammatillinen koulutus on erityisen tärkeää nyt, kun talouden kasvun myötä työelämä tarvitsee osaajia kaikkialla Suomessa. Ammatillisen koulutuksen pilotit toteutetaan oppilaitosten ja yritysten yhteistyönä. Tavoitteena on vastata nopeasti rekrytointitarpeisiin ja helpottaa osaavan työvoiman saatavuusongelmia sekä kehittää ammatillista koulutusta tukemaan erityisesti alanvaihtotilanteita, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Pilotteja kohdennetaan osaajapulasta kärsiville palvelu- ja teollisuusaloille. Pilotteja toteutetaan erityisesti teknologia- ja rakennusalan, puhdistus- ja kiinteistöpalvelualan, sosiaali- ja terveysalan, matkailu- ja ravintola-alan, logistiikka- ja kuljetusalan sekä kaupan alan työnantajien kanssa.

Pilottikoulutuksen rahoitusta kohdennetaan hakemuksissa esitetyn tarpeen mukaisesti eniten Uudellemaalle, Pirkanmaalle, Keski-Suomeen ja Pohjois-Pohjanmaalle. Opiskelijavuosia myönnettiin yhteensä 1 810, josta yli 1 400 pilottien järjestämiseen ja lähes 400 heikkojen perustaitojen varassa olevien osaamisen parantamiseen. Puolet opiskelijavuosista kohdennettiin työvoimakoulutukseen.

Hallitus sopi pilottien käynnistämisestä keväällä vuosien 2019-2022 julkisen talouden suunnitelman yhteydessä osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi. Eduskunta päätti rahoituksesta lisätalousarviossaan.

Ministeriö seuraa pilottien toteutusta. Tulosten perustella arvioidaan erityisesti tutkinnon osaa pienempien osaamiskokonaisuuksien tarvetta ja asemaa tutkinto- ja rahoitusjärjestelmässä.

15 miljoonaa osaavan työvoiman saatavuuden helpottamiseksi

Samassa yhteydessä opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi vuoden 2018 talousarvion määrärahasta akuutteihin tarpeisiin jätetyt 15 miljoonaa euroa. Tarkoitus on helpottaa osaavan työvoiman saatavuusongelmia.

Opiskelijavuosia myönnettiin 36 koulutuksen järjestäjälle yhteensä 1 510, josta työvoimakoulutukseen kohdennettiin 300 opiskelijavuotta.

Opiskelijavuosia myönnettiin hakemusten mukaisesti eri puolille Suomea, eniten Uudellemaalle, Pirkanmaalle, Pohjois-Savoon, Päijät-Hämeeseen ja Etelä-Pohjanmaalle. Koulutuksen järjestäjien esitysten perusteella koulutuksen lisäämistarvetta on erityisesti palvelualoilla sekä tekniikan ja kaupan aloilla.

Nyt myönnettävästä rahoituksesta noin 2,5 miljoonaa euroa myönnettiin koulutuksen järjestäjille perusrahoituksen harkinnanvaraisena korotuksena.

Liite: tarkemmat tiedot koulutuksen järjestäjille myönnetystä tavoitteellisista opiskelijavuosista ja perusrahoituksen harkinnanvaraisesta korotuksesta

Lisätietoja:

- ylijohtaja Mika Tammilehto, p. 02953 30308

- erityisavustaja Daniel Sazonov, p. 045 1296812

 

Uutinen opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla