Tiedote: Varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen rajoituksia jatketaan 13. toukokuuta asti

Opetus- ja kulttuuriministeriö 6.4.2020 11.36 Tiedote

Valtioneuvosto jatkaa rajoituksia lähiopetuksessa kaikilla koulutusasteilla. Tämä tarkoittaa, että opetuksen poikkeusjärjestelyjä jatketaan 13. toukokuuta asti. Opetusta jatketaan etäopiskeluna ja muilla siihen verrattavilla menetelmillä. Hallituksen suositus on edelleen se, että myös varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja 1.–3.-luokilla olevat lapset pysyvät kotona, jos siihen on mahdollisuus.

Valtioneuvosto on antanut 31. maaliskuuta valmiuslain mukaisen käyttöönottoasetuksen (jatkamisasetus) ja sen perusteella 6.4. soveltamisasetuksen, jossa säädetään koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi määrättyjen toimien jatkamisesta. Asetus tulee voimaan 14.4.2020.

Päätös jatkaa poikkeuksellisia järjestelyjä perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 29. maaliskuuta tekemään arvioon koronavirusepidemian rajaamiseksi tarvittavista toimista.

Tavoitteena on hidastaa koronavirustartuntojen leviämistä vähentämällä oppilaiden, opiskelijoiden sekä opetus- ja muun henkilöstön välisiä kontakteja kaikilla koulutusasteilla.

Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatus jatkuu ennallaan. Varhaiskasvatuksen yksiköt ovat avoinna, mutta valtioneuvosto suosittaa, että vanhemmat tai muut huoltajat järjestävät lapsen hoidon kotona, jos siihen on mahdollisuus.

Kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää varhaiskasvatusta etänä.

Esiopetus

Esiopetus jatkuu ennallaan lähiopetuksena. Kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää esiopetusta etänä, mutta kunta voi kuitenkin halutessaan tehdä niin.

1-3 vuosiluokkien oppilaat, erityisen tuen oppilaat, pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaat ja perusopetukseen valmistavan opetuksen oppilaat

Asetusta täsmennetään niin, että perusopetukseen valmistavan opetuksen oppilailla on oikeus saada lähiopetusta. Valmistavan opetuksen oppilaat ovat perusopetusikäisiä maahanmuuttajataustaisia oppilaita, joiden opetus keskittyy ennen kaikkea suomen ja ruotsin kielen opiskeluun sekä valmiuksien antamiseen esi- tai perusopetusta varten. Laajennuksella pyritään antamaan tukea oppilaille, joiden vanhemmat eivät aina pysty tukemaan lapsiaan riittävästi etäopetuksessa. Muutos koskee noin 3 000 oppilasta.

Lisäksi asetuksessa säädetään, että 1–3. –luokkien oppilailla, erityisen tuen oppilailla, pidennetyn oppivelvollisuuden oppilailla sekä perusopetukseen valmistavan opetuksen oppilailla on oikeus saada etäopetusta, jos vanhemmat pystyvät pitämään heidät kotona. Oikeutta etäopetukseen ei mainittu aiemmassa asetuksessa.

Valtioneuvosto suosittelee, että myös lähiopetukseen oikeutetut olisivat mahdollisuuksien mukaan etäopetuksessa.

Perusopetus 4.–10. -luokilla

Perusopetuksen muita vuosiluokkia koskevat asetukset eivät muutu. Opetus neljännestä vuosiluokasta kymmenenteen järjestetään etäopetuksena ja poikkeuksellisin opetusjärjestelyin.

Kouluruokailu ja oppilashuolto

Kouluruokailua koskevat periaatteet säilyvät ennallaan. Ruokailu on järjestettävä niille oppilaille, jotka osallistuvat lähiopetukseen. Etäopetuksessa oleville oppilaille kouluruokailua voidaan järjestää siinä laajuudessa kuin se on mahdollista toteuttaa.

Opetuksen järjestäjä voisi kuitenkin aina esimerkiksi yhteistyössä oppilashuollon kanssa etsiä sellaiset oppilaat, joille päivittäinen kouluateria on erittäin tärkeä ja järjestää ateria näille oppilaille niissäkin tilanteissa, joissa aterioiden tarjoamista joudutaan lähikontaktien välttämiseksi merkittävästi rajoittamaan. Tällä menettelyllä voitaisiin turvata kouluateria sellaisille oppilaille, jotka olisivat vaarassa jäädä ilman riittävää ravintoa.

Oppilashuoltoa on pyrittävä järjestämään siinä laajuudessa kuin se on mahdollista toteuttaa.

Lukiot, ammatilliset oppilaitokset ja korkeakoulut

Lukioita, ammatillisia oppilaitoksia ja korkeakouluja koskevat asetukset eivät muutu ammatillista koulutusta koskevia yksityiskohtia lukuun ottamatta.

Tarkennukset ammatilliseen koulutukseen

Ammatillisen koulutuksen täsmennykset liittyvät vaativan erityisen tuen ja opiskelun edellyttämiin avustajapalveluihin ja apuvälineisiin. Täsmennys koskee eniten tukea koskevia opiskelijoita. Lisäksi henkilökohtaisten osaamisen kehittämissuunnitelmien laatimisen ja päivitysten osalta ei tarvita enää poikkeussäännöstä.

Vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus

Vapaata sivistystyötä ja taiteen perusopetusta koskevat säädökset säilyvät ennallaan. Tilat ovat edelleen suljettuna ja lähiopetus niissä on keskeytetty.

Poikkeusjärjestelyjä voidaan jatkaa tarvittaessa lukukauden loppuun

Valtioneuvosto varautuu kuitenkin jo samalla poikkeusjärjestelyjen jatkamiseen lukukauden loppuun asti eri kouluasteilla, mikäli epidemian rajoittaminen sitä vaatii. Varautuminen tehtäisiin jatkamalla tarvittaessa edelleen valmiuslain mukaista käyttöönottoasetusta ja soveltamisasetusta toukokuun loppuun asti. Näin koronavirusepidemian rajoittamiseksi tarvittavat toimet voidaan arvioida uudelleen huhtikuun lopussa.

Valmiuslaki ja sen nojalla annetut säädökset ovat voimassa myös Ahvenanmaalla, vaikka maakunnan lainsäädännön sisältö ei kaikilta osin vastaa valmiuslaissa ja soveltamisasetuksessa mainittujen valtakunnan lakien sisältöä.

Lisätietoja:

  • Varhaiskasvatus, esi- ja perusopetus: ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen, puh. 0295 330 258 
  • Toisen asteen koulutus: ylijohtaja Mika Tammilehto, puh. 0295 330 308 
  • Korkeakoulutus: ylijohtaja Tapio Kosunen, puh. 0295 330 440 
  • Taiteen perusopetus: ylijohtaja Riitta Kaivosoja, puh. 0295 330 129
  • Lainsäädäntöneuvos Eerikki Nurmi, puh. 0295 330 234

Valtioneuvoston asetus valmiuslain 86, 88, 93, 94 ja 109 §:ssä säädettyjen toimivaltuuksien käytön jatkamisesta (31.3.)

Valtioneuvoston soveltamisasetus (6.4.)

 

Alkuperäinen tiedote opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla