Kieliparlamentti 2026: Perustaitokeskustelussa katse tulee kääntää kohti yhteisöä ja oppimisen iloa
Perustaitokeskustelussa katse tulee kääntää kohti yhteisöä ja oppimisen iloa
Kannanotto
30.4.2026 Kielikoulutuspolitiikan verkosto
Julkista keskustelua koulutuksen tilasta on hallinnut viime vuosina puhe perustaidoista ja osaamisen heikkenemisestä. Huolta on herättänyt erityisesti perustaitojen riittämättömyys opiskelun nivelvaiheissa ja työelämään siirryttäessä. Ratkaisuksi kysymykseen riittävyydestä on ehdotettu esimerkiksi perusopetuksen osaamistakuuta, minkä lisäksi perusopetuksen arviointikriteerejä on täsmennetty ja opetussuunnitelman perusteita on osittain uudistettu. Paikallisemmalla tasolla ratkaisuksi on haettu yksilön vastuuttamista ja tasokursseja. Toistaiseksi vähemmän keskustelua on käyty siitä, miten koulussa opetetaan ja miten kaiken riittämättömyyspuheen keskellä muistetaan, että oppimiseen kuuluu myös ilo.
Kielikoulutuspolitiikan verkoston vuotuisessa Kieliparlamentissa kuultiin alustuksia ja keskusteltiin siitä, mitä perustaidot tarkoittavat kielten oppimisen kannalta koulutuspolun eri vaiheissa ja mikä on riittävää osaamista. Parlamentin keskustelussa tunnistettiin, kuinka lähes jokainen määritelmä korostaa luku- ja kirjoitustaitoa. Luku- ja kirjoitustaidon määritelmä on kuitenkin muuttunut vuosikymmenten kuluessa: nykyään puhutaankin usein monilukutaidosta, jolla kuvataan sitä, kuinka lukeminen edellyttää myös kykyä valikoida ja arvioida kriittisesti sisältöjä teksteistä, joissa yhdistetään kirjoitettuun ääntä, kuvaa ja videoita. Näin luku- ja kirjoitustaidot ovat aiempaa enemmän sidoksissa asiayhteyteensä, mikä puolestaan haastaa niin kieli- kuin muidenkin aineiden opettajia.
Perustaitojen määrittelyn vaikeudet heijastuvat koulutuksen arkeen, erityisesti opettajien työhön. Julkinen perustaitokeskustelu keskittyy opettajien ja oppijoiden osaamisen puutteisiin, ja monet opettajat kokevat eettistä stressiä ja kuormitusta. Vaatimukset eivät ole suhteessa käytettävissä oleviin ajallisiin ja taloudellisiin resursseihin. Samanaikaisesti opettajien tavoite on tukea oppijoita siinä, että heidän on mahdollista osallistua yhteiskuntaan sen täysivaltaisena jäsenenä. Perustaidot ovat väline osallisuuteen, ja tämä ajatus yhdistää erilaisia määritelmiä.
Perustaitokäsityksen muutos ja opettajien kuormitus kertovat paitsi koulutuksen rakenteiden uudistamisen tarpeista, myös opettajan työnkuvaa koskevasta keskeneräisestä keskustelusta. Osana keskustelua on pohdittava, millaisin pedagogisin ja rakenteellisin ratkaisuin opettajia voidaan tukea työssään, jonka ytimeksi koulutuspolitiikka on nostamassa perustaitojen tukemisen läpi koulutustaipaleen. Kieliparlamentissa teemaa lähestyttiin työpajoissa, joissa käsiteltiin valmistavaa opetusta, vieraiden kielten ja toisen kotimaisen kielen koulutuksen jatkumoa, luku- ja kirjoitustaidon riittävyyttä sekä korkeakoulujen rakenteisiin piilotettuja oletuksia jo olemassa olevasta kielitaidosta. Työpajojen keskustelut osoittavat, että opettajien ja muun opetushenkilöstön tulisikin saada mahdollisuus kehittää pedagogista osaamistaan. Rakenteellinen tuki purkaisi opettajien harteille valunutta kuormaa perustaitojen opettamisesta.
Toinen näkökulma rakenteisiin on koulu yhteisönä. Erityisesti parlamentissa käydyt keskustelut oppijoiden siirtymistä koulutusmuodosta toiseen toivat esille, kuinka vastuu perustaidoista ja oppimista tukevan kulttuurin rakentamisesta on jaettu kaikkien koulussa toimivien kesken. Opettajat ja muut opetusalan ammattilaiset mallintavat omalla toiminnallaan sitä, millaista oppiminen on ja miten oppimisen toisinaan edellyttämää sitkeyttä ylläpidetään.
Kieliparlamentin lopuksi keskusteltiin yhteisesti työpajoissa esille nousseista näkemyksistä: mihin perustaitokeskustelua tulisi ohjata ja mitä näkökulmia keskustelussa ei toistaiseksi ole otettu huomioon? Parlamentin osallistujat saivat äänestää omaa suosikkiaan ehdotetuista vaihtoehdoista, ja voittajaksi nousi oppimisen ilon säilyttäminen. Perustaitokeskustelu keskittyy usein puutteisiin, minkä vastapainona voittajavaihtoehto haastaa tarkastelemaan oppimiseen kuuluvia tunteita sekä sitä, miten kouluyhteisö tukee oppimisen ilon säilymistä. On tärkeää muistaa, että oppimisen ilon säilyttämisessä vastuu on aikuisilla: opettajilla, rehtoreilla, päättäjillä ja huoltajilla. Muita äänestysvaihtoehtoja olivat yhteisöllinen monilukutaito, perustaitojen tarkempi määritteleminen sekä soveltava monilukutaito. Kaikkia neljää vaihtoehtoa yhdistää katseen suuntaaminen kouluyhteisöön: jos oppiminen kavennetaan arvioinniksi ja rajoiksi, erilaisten ulkoa asetettujen maalien saavuttamiseksi, siitä katoaa ilo.
Parlamentti toteaa, että jos perustaitoja halutaan aidosti vahvistaa, on julkisen keskustelun rohjettava kääntää katse pois yksilön puutteista ja rajoitteista. Puutteisiin keskittymisen sijaan koulun arjessa tarvitaan mahdollisuuksia kehittää pedagogiikkaa ja yhteisöllisyyttä sekä lisätä oppimisen merkityksellisyyttä.
Kieliverkosto kiittää kaikkia tämän vuoden Kieliparlamenttiin osallistuneita sekä erityisesti puheenvuorojen ja työpajojen pitäjiä!
Kieliparlamentti on Kielikoulutuspolitiikan verkoston vuosittainen tapahtuma, joka tuo yhteen kielikoulutuspolitiikan toimijoita keskustelemaan ajankohtaisen teeman äärelle. Kielikoulutuspolitiikan verkosto pyrkii vaikuttamaan kielikoulutusta koskevaan keskusteluun ja päätöksentekoon sekä lisäämään tietoisuutta kielikoulutuksen moninaisuudesta Suomessa. Toimintaa rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö, ja sitä koordinoi Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskus. Vuosina 2025–2026 Kieliverkoston teemana on Monikielisyys osallistumisen edistäjänä.
Kieliverkosto
kieliverkosto(at)jyu.fi
Instagram: @kieliverkosto