Kari Sajavaaran rahaston myöntämät tunnustuspalkinnot 2016

Kari Sajavaaran rahasto myönsi tunnustuspalkintoja ansiokkaasta soveltavan kielentutkimuksen alan väitöskirjasta ja yhteiskunnallisesti vaikuttavasta työstä maahanmuuttajien tukemiseksi

 

Tunnustus Heini Lehtoselle

Kari Sajavaaran rahasto myöntää filosofian tohtori Heini Lehtoselle tunnustuspalkinnon (1 000 euroa) ansiokkaasta soveltavan kielentutkimuksen alan väitöskirjasta Tyylitellen – Nuorten kielelliset resurssit ja kielen sosiaalinen indeksisyys monietnisessä Helsingissä.

Heini Lehtonen tarkastelee tutkimuksessaan nuorten kieltä ja vuorovaikutusta kahdessa itähelsinkiläisessä yläkoulussa, joiden oppilaat puhuvat noin pariakymmentä eri ensikieltä. Analyysin kohteena on se, miten nuoret asemoivat itseään ja muita suhteessa etnisyyteen, sukupuoleen ja tyyliin. Tutkimus keskittyy erityisesti siihen, miten nuoret hyödyntävät kielellisiä resurssejaan sosiaalisessa asemoinnissa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös nuorten asenteita liittyen monikielisyyteen ja suomen kielen osaamiseen.

Heini Lehtosen väitöskirja on vakuuttava ja itsenäinen tieteellinen työ, joka sekä hyödyntää taitavasti ja kriittisesti tutkimuksen tavoitteiden kannalta relevanttia kansainvälistä ja suomalaista sosiolingvististä tutkimusta, että tuo merkittävää uutta tieteellistä tietoa nyky-Helsingin monikielisyydestä ja sen sosiaalisista tehtävistä ja merkityksistä.

Jatkuvasti monimuotoistuvassa suomalaisessa yhteiskunnassa tarvitaan senkaltaista tietoa, jota Heini Lehtosen tutkimus tarjoaa. Yhteiskunta, joka pyrkii siihen, että sen osallisten erot, erilaisuus ja monimuotoisuus eivät saa olla tasa-arvon ja yhteisöllisyyden este, tarvitsee numeerisen tiedon, kyselytutkimusten ja selvitysten lisäksi yksityiskohtaista ja ymmärtävää tulkitsevaa tutkimustietoa. Sellaista tarvitsevat niin päättäjät, media, oppilaitokset kuin tavalliset ihmisetkin. Juuri tällaista tietoa Heini Lehtosen työllä on annettavanaan – se on siis yhteiskunnallisesti merkittävä puheenvuoro. Työn tuloksilla on erityisen paljon annettavaa niin koulutuspolitiikalle kuin opetustilanteiden ruohonjuuripolitiikan ja toimintatapojen arvioinnille ja muutokselle.

Heini Lehtonen väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistosta (Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos) vuonna 2015. Väitöskirja on luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-1333-7.

 

Tunnustus Monikulttuurikeskus Glorialle

Kari Sajavaaran rahasto myöntää Monikulttuurikeskus Glorialle tunnustuspalkinnon (1 000 euroa) yhteiskunnallisesti vaikuttavasta työstä, jota keskus on tehnyt maahanmuuttajien tukemiseksi järjestämällä kieleen ja kulttuuriin liittyvää toimintaa ja tapahtumia Jyväskylässä.

Gloria on vuorovaikutuksellinen foorumi, jossa ihmiset ja kulttuurit kohtaavat. Se toimii tasa-arvon puolesta, rasismia ja ennakkoluuloja vastaan. Gloriassa toimii aktiivisesti avoin maahanmuuttajien neuvontapiste Info Gloria useilla eri kielillä: venäjäksi, viroksi, persiaksi, kurdiksi, thai-kielellä, arabiaksi, englanniksi ja suomeksi. Vapaaehtoistoimintana keskuksessa järjestetään ansiokkaasti suomen kielen opetusta suositussa ABC-ryhmässä, kirjoittamisryhmässä ja vain naisille tarkoitetussa ryhmässä. Gloriassa huolehditaan myös vapaaehtoistyöntekijöiden perehdytyksestä. Eri alojen opiskelijat ovat mukana ohjaamassa tärkeitä läksykerhoja ammattikoululaisille ja peruskoululaisille, ja näin Gloria tekee yhteistyötä paikallisten oppilaitosten kanssa. Myös yliopistolaisia on kutsuttu mukaan vanhemmille tarkoitettuihin monikielisyyspajoihin ja kertomaan kielitaidon arvioinnista – Gloria on ollut avoin myös tutkimustyölle. Edellisten lisäksi järjestetään tapahtumia ja keskustelutilaisuuksia ajankohtaisista teemoista. Erilaiset etnisyyteen ja maahanmuuttajuuteen liittyvät ryhmät voivat hyödyntää Glorian tiloja tapaamisiinsa.

Monikulttuurikeskus Glorian kävijämäärät ovat nousseet vuosittain. Tällä hetkellä Gloriassa on yli 20 000 vuosittaista käyntiä. Monikulttuuriselle toiminnalle ja sen kehittämiselle on kasvava tarve. Gloria on mukana monikulttuurisen toiminnan kehittämishankkeissa ja -verkostoissa. Vuoden 2016 toiminnan painopisteet ovat vahvasti nuorisotyön vakiinnuttamisessa Mä oon mukana! -nuorisotyöhankkeen päätyttyä sekä vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä.

 

Kari Sajavaaran rahasto on perustettu Jyväskylän yliopistoon vuonna 2007. Rahaston tarkoituksena on palkita tieteellisesti ansiokkaasta tutkimuksesta ja yhteiskunnallisesti vaikuttavasta työstä soveltavan kielentutkimuksen alalla.

Palkinnot jaettiin kuudennella Kari Sajavaara -muistoluennolla 15.1.2016. Tilaisuus järjestettiin Jyväskylän yliopistolla Agoran Martti Ahtisaari -salissa klo 12.00.

 

Lisätietoja:

FT Heini Lehtonen, heini.lehtonen(a)helsinki.fi, 040 5389 719
Helsingin yliopisto

Toiminnanjohtaja Arja Seppälä, arja.seppala(a)kyt.fi, 040 7433 097
Monikulttuurikeskus Gloria / Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry

Tutkimuskoordinaattori Teija Kangasvieri, teija.kangasvieri(a)jyu.fi, 040 8053 017
Kielikoulutuspolitiikan verkosto