Kielikoulutuspolitiikan verkostolle uusi verkkolehti

Kielikoulutuspolitiikan verkosto ryhtyy vuoden 2010 alussa julkaisemaan uutta verkkolehteä. Verkkolehti on matalan kynnyksen julkaisukanava, johon toivomme lyhyitä, yleistajuisia juttuja ja puheenvuoroja esimerkiksi kokeilujen ja hankkeiden kokemuksista, käynnissä olevien tutkimushankkeiden alustavista tuloksista, ja kielikoulutuspolitiikan viimeisimmistä päätöksistä ja niiden taustoista. Toivotamme tervetulleeksi myös poleemisemmat puheenvuorot kielikoulutuksesta Suomessa ja muualla. Verkkolehden tehtävä on lähentää tutkijoita, kielikoulutuspolitiikan päätöksentekijöitä, opettajia ja muita kielikoulutuksen parissa työskenteleviä.

Kutsummekin nyt kielikoulutuksen parissa työskentelevät opettajat, hankkeiden vetäjät, tutkijat, päätöksentekijät ja muut asianosaiset kirjoittamaan näkemyksiään, ajatuksiaan, tutkimuksiaan ja kokemuksiaan kielikoulutuspolitiikasta ja sen kehittämisestä. Käsikirjoituksen laajuus on enintään 2000 sanaa. Toimita kirjoituksesi Pia Bärlundille pia.k.barlund@jyu.fi . Ensimmäinen numero ilmestyy maaliskuussa 2010 ja käsikirjoitusten dead line maaliskuun julkaisuun on 19.2.2010.

Lisätietoja verkkolehdestä antaa:

Projektitutkija
Pia Bärlund
014-260 3546