Kaksi määräaikaista tehtävää kielikoulutuspolitiikan verkostossa

1. Tutkimuskoordinaattorin työsuhteinen tehtävä 1.2.2011 alkaen enintään 31.12.2012 saakka

Valtakunnallinen kielikoulutuspolitiikan verkosto on näköalapaikka suomalaiseen kielikoulutukseen. Se tuo yhteen päätöksentekijät, kentän toimijat, koulutuksen tarjoajat ja tutkijat. Koordinaattorin tehtävänä on edesauttaa tätä verkostomaista yhteistyötä kehittämällä verkoston portaalia, toimittamalla verkkolehteä, järjestämällä eri toimijoille yhteisiä tilaisuuksia ja organisoimalla vuosittaisen kansallisen kieliparlamentin kokoontumisen. Verkoston teema vuonna 2011 on työelämän kielikoulutus ja vuonna 2012 opettajankoulutus.

Tutkimuskoordinaattorin tehtäviin kuuluu myös itsenäistä tutkimustyötä. 

Tutkimuskoordinaattorilta edellytetään soveltuva tieteellinen jatkotutkinto. Tehtävän menestyksellistä hoitamista edesauttavat tohtorin tutkinto ja näytöt tieteellisestä tutkimustyöstä.

 

2. Yliopistotutkijan työsuhteinen tehtävä, kielikoulutuspolitiikka, 1.2.2011 alkaen enintään 31.12.2012 saakka.

Yliopistotutkijan tehtävän toimintaympäristönä on valtakunnallinen kielikoulutuspolitiikan verkosto, joten tutkimustoiminnan tulee sijoittua kielikoulutuspolitiikan alueelle. Kielikoulutuspolitiikka on laaja-alainen tutkimusala, jossa kielikoulutuksen kysymyksiä voidaan tarkastella esimerkiksi työelämän tutkimuksen, kasvatustieteiden, yhteiskunnan tutkimuksen, kielitieteiden, taloustieteiden ja historiantutkimuksen näkökulmista. Verkoston teema vuonna 2011 on työelämän kielikoulutus ja vuonna 2012 opettajankoulutus. Tehtävässä painottuu tutkimus, johon sisältyy tutkimushankkeiden suunnittelua, täydentävän tutkimusrahoituksen hankintaa ja kielikoulutuspolitiikan verkoston toiminnan suunnittelua yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

 

Lisätietoa:

 

https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2010/11/tiedote-2010-11-19-16-08-38-850872