Kannanotto: Kuntia tulee velvoittaa järjestämään valinnaista kieltenopetusta monipuolisesti
Kannanotto 26.3.2026 (julkaisuvapaa heti)
Kuntia tulee velvoittaa järjestämään valinnaista kieltenopetusta monipuolisesti
Viime aikoina useissa suurissa kunnissa – kuten Espoossa, Helsingissä ja Turussa – on suunniteltu A2-kielivalikoiman kaventamista tai tehty valinnaisaineita koskevia uudistuksia, jotka eivät kannusta oppilaita aloittamaan A2-kielen opintoja. Kaventamista on perusteltu muun muassa oppijoiden tasa-arvoisella kohtelulla, vaikka ratkaisut kertovat pikemminkin kuntien säästöpaineista ja arvovalinnoista. Tarvitsemme kieltenopiskeluun muutoksen, mikäli haluamme jatkossa pitää vientivetoisen talouden pyörät pyörimässä. Kansallinen kielivaranto on myös osa yhteiskunnan turvallisuutta ja huoltovarmuutta.
Perusopetuksen järjestämisen pohjana on valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta (111/2023). Tuntijaon mukaan vain ensimmäisen vieraan kielen (A1-kieli) sekä toisen kotimaisen kielen opiskelu on kaikille oppilaille pakollista. Alakoulun vapaaehtoisenvieraan kielen (A2-kieli) ja yläkoulun valinnaisen kielen (B2-kieli) opetuksen järjestäminen on edelleen kunnille vapaaehtoista. Kunnilla ei siis ole lakiin perustuvaa velvoitetta tarjota ja järjestää A2- tai B2-kielen opetusta.
Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa kustannussäästöjä etsivät kunnat karsivat valinnaisten vieraiden kielten opetusta. Näin kieltenopetuksen tarjonta on muodostunut alueellisesti hyvin eriytyneeksi. Eriytymistä vahvistaa päätöksenteon henkilökeskeisyys: kunnan sivistystoimen johdon tai muun kieliohjelmasta vastaavan viranhaltijan henkilökohtainen suhtautuminen kieltenopiskeluun voi vaikuttaa ratkaisevasti lasten ja nuorten mahdollisuuksiin valita vieraita kieliä.
Valtionosuusjärjestelmä ei tällä hetkellä kohtele kuntia tasapuolisesti niiden pyrkiessä järjestämään lakisääteiset peruspalvelut. Valtionosuuksien ja koulutuksen järjestämisestä aiheutuvien kustannusten epäsuhta heikentää kuntien mahdollisuuksia tarjota valinnaisia vieraiden kielten opintoja. On olemassa riski, että pienet ja keskisuuret kunnat seuraavat suurten kaupunkien esimerkkiä. Toisaalta meillä on kannustavia malleja kunnista (esim. Hyvinkää), joissa kieltenopetusta on kehitetty pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti, ja joissa lapsille ja nuorille on voitu tarjota laaja ja monipuolinen kielivalikoima. Näin pitäisi olla kaikissa kunnissa.
Monipuolisen kieltenopetuksen eteen on Suomessa tehty työtä vuosikymmenten ajan. Erillisrahoitetut hankkeet kielivalintojen laajentamiseksi eivät kuitenkaan ole tuottaneet pysyviä tuloksia, vaan ovat useimmiten jääneet pistemäisiksi ja lyhytkestoisiksi kokeiluiksi.
Tilanteen korjaamiseksi kaikki kunnat tulee velvoittaa järjestämään A2- ja/tai B2-kielen opetusta pakollisten oppimäärien lisäksi. Järjestämisvelvoite on kunnille olennainen tekijä päätettäessä kieltenopetuksen tarjonnasta, ja sen tulee näkyä myös kuntien rahoituksessa. A2- tai B2-kielen opetuksen velvoittavuus lisäisi kieltenopetuksen alueellista yhdenvertaisuutta ja tukisi Peruskouluvision 2045 tavoitteita: vision mukaan lainsäädännössä tulee painottaa alueellisen eriytymisen ehkäisyä ja yhdenvertaisuuden vahvistamista.
Jyväskylässä 26.3.2026
Sari Pöyhönen
Soveltavan kielentutkimuksen professori (Jyväskylän yliopisto), Kielikoulutuspolitiikan verkoston ohjausryhmän puheenjohtaja
Essi Laitinen
Kielikoulutuspolitiikan verkoston koordinaattori
Teija Kangasvieri
Tutkimuskoordinaattori, Soveltavan kielentutkimuksen keskus (Jyväskylän yliopisto)
Leena Kolehmainen
Saksan kielen professori (Helsingin yliopisto), Kielikoulutuspolitiikan verkoston ohjausryhmän jäsen
Katja Mäntylä
Englannin kielen yliopistonlehtori (Jyväskylän yliopisto), Kielikoulutuspolitiikan verkoston ohjausryhmän jäsen
Outi Vilkuna
Puheenjohtaja, Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry, Kielikoulutuspolitiikan verkoston ohjausryhmän jäsen