Toinen Kari Sajavaara -muistoluento

Ke 18.1.2012 klo 15.00
Jyväskylän yliopiston Seminariumin Vanha juhlasali S212

Koulutusjohtaja emeritus Markku Koponen (EK): Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa

Vuoden 2012 Kari Sajavaara -muistoluennon piti Markku Koponen, joka on urallaan tarkastellut aitiopaikalta suomalaisen työ- ja elinkeinoelämän kielitaitotarpeita. Koponen toimi Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n koulutusjohtajana sen perustamisvuodesta 2005 lähtien syyskuuhun 2011 saakka, jolloin hän siirtyi tehtävästään eläkkeelle. Koposen vastuualuetta EK:ssa olivat koulutus-, työvoima- ja maahanmuuttopolitiikka. Tätä ennen hän toimi EK:n toisessa perustajaorganisaatiossa, Palvelutyönantajat ry:ssä, vuodesta 1987 lähtien, viimeiset vuodet yhteiskuntayksikön johtajana. Aiemmin Koponen on työskennellyt myös vakuutusalalla sekä opetustehtävissä eri kouluasteilla.

Koposen muistoluennon aiheena oli kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Koposen mukaan kansainvälistyvä talous vaatii monipuolista kielivarantoa. Riittävän kielivarannon varmistaminen puolestaan edellyttää rakenteellisia muutoksia sekä perusopetuksen että lukion kielikoulutukseen. On lisättävä sekä kielten opetuksen tarjontaa että oppilaan valinnan madollisuuksia. Kielten opetuksen monipuolistamiseen tarvitaan myös uudenlaista ajattelua ja tapoja järjestää kielikoulutusta, Koponen painottaa.

Tilaisuudessa jaettiin myös professori Kari Sajavaaran rahaston tunnustuspalkinto tieteellisesti ansiokkaasta ja yhteiskunnallisesti merkittävästä soveltavan kielentutkimuksen väitöskirjatutkimuksesta sekä tunnustuspalkinto alalla tehdystä työstä. Lehdistötiedote palkintojenjaosta on luettavissa täällä.

Professori Kari Sajavaara (1938–2006) oli monipuolinen tutkija soveltavan kielentutkimuksen ja aktiivinen toimija kielikoulutuspolitiikan alalla. Tehtyään pitkän uran Jyväskylän yliopiston englannin kielen laitoksella hän siirtyi vuonna 1996 Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen johtajaksi, mistä hän jäi eläkkeelle vuonna 2003. Sajavaara oli myös kansainvälisesti tunnustettu verkostoituja ja European Language Councilin perustajajäsen. Kari Sajavaara toimi Jyväskylän yliopiston vararehtorina vuosina 1982–1991 ja humanistisen tiedekunnan dekaanina vuosina 1996–2002.

Tilaisuuden järjestivät Kielikoulutuspolitiikan verkosto ja Soveltavan kielentutkimuksen keskus.

Voit katsoa tallenteen muistoluennosta täällä. Pyydä polkuavain osoitteesta kieliverkosto(a)jyu.fi.