Näkökulmia katsomusaineisiin lukiokoulutuksessa

Koulujen monet kielet ja uskonnot -hankkeessa selvitettiin vähemmistöäidinkielten ja -uskontojen sekä suomi ja ruotsi toisena kielenä -opetuksen tilannetta eri koulutusasteilla. Tässä artikkelissa paneudutaan uskontojen ja elämänkatsomustiedon opetukseen lukiokoulutuksessa. Suomen koulujärjestelmässä on niin sanottu oman uskonnon opetuksen malli, jossa oppilaat ja opiskelijat on jaettu opetusryhmiin heidän uskontokuntansa mukaisesti. Uskonnon eri oppimäärät ovat kuitenkin epätasa-arvoisessa asemessa toisiinsa verrattuna. Tämä näkyy esimerkiksi opetuksen järjestämisessä sekä mahdollisuudessa suorittaa ylioppilaskirjoitusten ainereaalikokeessa oman uskonnon ylioppilaskoe.

Julkaistu: 18. huhtikuuta 2019 | Kirjoittanut: Jussi Ikkala

Katsomusaineiden eli uskonnon tai elämänkatsomustiedon opiskelu kuuluu osaksi yleissivistävää opetusta niin peruskoulussa kuin lukiossakin. Vuoden 2003 uskonnonvapauslain uudistamisen yhteydessä koulun uskonnonopetuksen luonne muuttui: aikaisemmin opetus oli luonteeltaan tunnustuksellista, kun taas uuden lainsäädännön myötä opetus muuttui tunnustuksettomaksi oman uskonnon opetukseksi (Zilliacus 2014, 9–12). Terminologian uudistamisella on haluttu korostaa opetuksen yleissivistävää luonnetta ja erottaa uskonnonopetus uskonnon harjoittamisesta (Pihlström 2013, 83; Zilliacus 2014, 14–15). Opetushallitus on perusopetuksen osalta antanut vuosi sitten tarkentavan ohjeen katsomusopetuksen toteuttamisesta, ja siinä tämä näkökulma on myös esillä (Opetushallitus 2018).

Uskonto-oppiaine jakaantuu niin peruskoulun kuin lukionkin opetussuunnitelmissa viiteen oman uskonnon eri oppimäärään eli evankelisluterilaisen, ortodoksisen, katolisen ja juutalaisen uskonnon sekä islamin oppimääriin (Opetushallitus 2014, 134–141, 246–256, 404–414; Opetushallitus 2015, 182–203). Elämänkatsomustieto on tarkoitettu oppilaille ja opiskelijoille, jotka eivät kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan tai joiden oman uskonnon mukaista opetusta ei anneta. Voimassa olevassa valtakunnallisessa lukion tuntijaossa (VNA 942/2014) määritellään uskonnon/elämänkatsomustiedon opintojen laajuudeksi nuorille annettavassa lukiokoulutuksessa kaksi pakollista kurssia ja neljä syventävää kurssia. Valtakunnallisesti tai edes alueellisesti ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon lukiolaiset valitsevat syventäviä kursseja uskonnossa tai elämänkatsomustiedossa. Tilastokeskus ja Opetushallitus keräävät tietoa vain opiskelijoiden katsomusaineen ainevalinnasta mutta eivät suoritettujen katsomusaineen kurssien määristä tai kurssien toteutumisesta. Yksittäisiltä kouluilta saatujen tietojen mukaan syventävät kurssit toteutuvat vaihtelevasti – joissakin lukioissa opetetaan käytännössä vain opetussuunnitelman pakollisia kursseja.

Koulujen monet kielet ja uskonnot -tutkimushankkeessa selvitettiin lukiokoulutuksen osalta uskontojen ja elämänkatsomustiedon tarjontaa eri alueilla, opetusryhmien kokoja sekä opettajien koulutustaustaa ja muodollista kelpoisuutta opettamaansa oppiaineeseen. Lukioiden rehtoreille suunnatussa kyselyssä kartoitettiin myös rehtoreiden arvioita opetettavien uskonnon oppimäärien kirjon ja opiskelijamäärien kehityksestä sekä opettajien kelpoisuusvaatimusten täyttymisestä. Lisäksi vastaajilta kysyttiin näkemyksiä katsomusaineiden merkityksestä oppiaineena ja sitä, miten katsomusopetus tulisi tulevaisuudessa järjestää. (Tainio & Kallioniemi 2019.)

Opiskeltavat katsomusaineet

Koulujen monet kielet ja uskonnot -hankkeen saamat vastaukset lukioista käsittävät vain osan Suomen ja kunkin aluehallintoviraston toimialueen (AVI-alueen) lukioista. Tutkimuskyselyyn saatiin lukion katsomusaineiden osalta 85 vastausta, kun kysely lähetettiin 389 lukioon. Siten lukiokoulutuksen osalta tutkimushankkeen aineistossa eikä liioin Opetushallituksen tilastoissa ole tarkkoja tietoja kaikista eri uskonnon oppimäärien opiskelijoista, sillä Opetushallitus ei tilastoinnissaan erittele riittävän tarkasti katsomusaineiden opiskelijoita. Opetushallituksen tilastopalvelu Vipusen tilastossa lukion oppimäärän suorittaneiden katsomusaineista on ilmoitettu evankelisluterilainen ja ortodoksinen uskonto, muut uskonnot, elämänkatsomustieto sekä tieto opiskelijamäärästä, joka ei osallistunut katsomusaineiden opiskeluun (ks. Tainio & Kallioniemi 2019, 148–149). Tutkimushankkeen suosituksissa ehdotetaankin, että lukiolaisten katsomusaineiden ainevalintojen tilastoinnissa noudatettaisiin opetussuunnitelmassa olevia uskonnon eri oppimääriä (Tainio & Kallioniemi 2019, 12).

Tutkimushankkeen kyselyn vastaukset ja Vipusen tiedot keväällä 2017 lukion oppimäärän suorittaneiden katsomusaineiden ainevalinnoista ovat samansuuntaisia katsomusaineiden opiskelijajoukon suhteen (Tainio & Kallioniemi 2019, 149). Suurin opiskeltu katsomusaine lukiossa on evankelisluterilainen uskonto (89,8 %) ja toiseksi suurin on elämänkatsomustieto (6,1 %). Yhdessä nämä käsittävät Vipusen tilastossa 95,9 % kaikista lukiolaisista. Ortodoksisen uskonnon oppimäärää opiskeli 1,3 % lukiolaisista ja muita uskontoja 1,6 %. Muut uskonnot sisältävät käytännössä katolista uskontoa ja islamin uskonnon oppimäärää opiskelleet. Lukion yleissivistävän tehtävän kannalta erikoisena voidaan pitää sitä, että 1,2 % lukiolaisista ei osallistunut lainkaan katsomusaineiden opiskeluun. Tämä selittyy sillä, että kyseinen opiskelijajoukko osallistuu muuhun kuin koulun järjestämään uskonnonopetukseen omassa uskonnollisessa yhteisössään (Lahtinen & Lankinen 2015, 133–135, 153). Käytännössä tämä tarkoittaa useimmiten opiskelijoita, jotka ovat Jehovan todistajia tai Myöhempien Aikojen Jeesuksen Kristuksen Kirkon (niin sanottu mormonikirkko) jäseniä ja joissakin tapauksessa myös muslimeita, jotka eivät hyväksy esimerkiksi naispuolista ei-muslimia opettajaksi. Lukion rehtori voi hyväksyä muualla suoritetun uskonnon kurssin osaksi lukio-opintoja, mikäli se täyttää opetussuunnitelman asettamat vaatimukset. Rehtorin keinot valvoa koulun ulkopuolella tapahtuvaa opetusta ja sen laatua ovat kuitenkin käytännössä olemattomat. Koulun ulkopuolella annetusta katsomusaineopetuksesta ei ole myöskään ainedidaktista tutkimustietoa.

Tutkimuskyselyssä saadut vastaukset kertovat erilaisista alueellisista todellisuuksista Suomessa katsomusaineiden opiskelun ja opetuksen suhteen. Esimerkiksi 28 lukiossa opetettiin ainoastaan evankelisluterilaista uskontoa ja 22 lukiossa ainoastaan evankelisluterilaista uskontoa tai elämänkatsomustietoa. Suurissa kunnissa katsomusten monimuotoisuus heijastui myös lukiossa opetettaviin katsomusaineisiin. Eräässä Etelä-Suomen AVIn toimialueella sijaitsevassa lukiossa opetettiin evankelisluterilaista, ortodoksista, katolista ja islamin uskontoa sekä elämänkatsomustietoa – eli juutalaisuutta lukuun ottamatta kaikkia uskonnon oppimääriä (Tainio & Kallioniemi 2019, 148). Tämä aiheuttaa koulutuksen järjestäjille erilaisia haasteita: siinä, missä yhdessä lukiossa riittää evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajan palkkaaminen, toiseen lukioon tarvitaan viiden eri katsomusaineen opettajaa. Erityisenä haasteena on pätevien islamin aineenopettajien rekrytointi. Eri arvioiden mukaan Suomessa on vain 10–20 opettajaa, joilla on muodollinen kelpoisuus islamin aineenopettajaksi (Tainio & Kallioniemi 2019, 22). Tilanne pätevien islaminopettajien suhteen helpottunee lähivuosina, sillä Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta aloittaa syksyllä 2019 uuden islamilaisen teologian opintosuunnan, jolloin islamin aineenopettajan koulutusta on aikaisempaa enemmän tarjolla (Toivanen 2019).

Haasteena oppimäärien epätasa-arvoinen tilanne

Rehtoreiden vastauksista nousi esiin katsomusopetuksen eri oppimäärien opiskelijoiden epätasa-arvoinen asema sen suhteen, miten heidän opetuksensa on mahdollista järjestää eri lukioissa (Tainio & Kallioniemi 2019, 150–151):

Tällä hetkellä haasteet eivät ole kovin suuria, koska valtaosa opiskelijoista opiskelee ev.lut. uskontoa.

Ei mitään haasteita. Nytkin on 85 lukion aloittavaa, ja kaikki ovat evankelisluterilaisia. Kaikissa kouluissa, joissa olen ollut rehtorina, (13 vuotta) ei ole koskaan ollut mitään ongelmia uskonnon opetuksen suhteen. Pitää muistaa [katsomusaineiden opetuksen] uudistuksia suunnitellessa se, että suuressa osassa maata ei ole mitään haasteita [uskonnonopetuksen järjestämisessä] eikä vaikeuksia.

Muutaman opiskelijan vähemmistöryhmien opetus hoidetaan itsenäisinä suorituksina tai verkko-opintoina. Nämä syövät resurssia koulutuksen järjestäjiltä eikä ylioppilaskirjoituksiin asti riittävää opetusta ole käytännössä tarjolla.

Opetusryhmiä ei synny elämänkatsomustietoon vähäisen opiskelijamäärän takia.

Pienissä lukioissa [on] mahdotonta löytää opettajia eri uskonnoille. Rahakysymys myös.

Mikäli uskonnon tietyn oppimäärän (esimerkiksi islam tai katolinen uskonto) tai elämänkatsomustiedon opiskelijoita on vähän, opetusryhmää ei välttämättä muodosteta, ja opiskelijat joutuvat suorittamaan kurssin itsenäisesti tenttimällä. Tällöin kurssisuoritus voi koostua esimerkiksi oppimistehtävistä, oppimispäiväkirjasta tai kurssikokeesta tai näiden yhdistelmästä. Lukiot päättävät itsenäisesti kurssien opetusryhmän minimikokovaatimuksesta. Joissakin kunnissa on hyödynnetty videoyhteyden avulla tapahtuvaa opetusta tai verkossa suoritettavaa kurssia pienten opiskelijamäärien katsomusaineissa. Ensisijaisen opetusmuodon tulisi kuitenkin olla kontaktiopetus.

Tutkimuskyselyssä suurimpana haasteena katsomusopetuksen järjestämisessä näyttäytyi pätevien opettajien saaminen muihin kuin evankelisluterilaiseen uskontoon (Tainio & Kallioniemi 2019, 149–151). Tämä tarkoittaa, että muita uskonnon oppimääriä – ortodoksista ja katolista uskontoa sekä islamia – opettaa usein muodollista kelpoisuutta vailla oleva henkilö, jolla ei ole samanlaista pedagogista osaamista tai muodollista aineenhallintaa kuin koulutetuilla evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajilla. Ongelma koskee myös elämänkatsomustiedon opetusta: aikaisemman arvion mukaan noin puolet elämänkatsomustiedon aineenopetusta antavista ei täyttänyt vuonna 2009 opetustoimen henkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen vaatimuksia (Salmenkivi & Sakaranaho 2009, 452). Tämä asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan opetuksen laadun suhteen.

Myös oppimäärien oppimateriaaleissa on suuria eroja: esimerkiksi lukion evankelisluterilaiseen uskontoon on tarjolla viiden eri kustantamon kurssikirjoja tai sähköisiä oppimateriaaleja, kun taas islamin lukiokursseille ei ole yhtäkään oppikirjaa. Islamin aineenopettajat joutuvatkin itse tuottamaan opetusmateriaalinsa (Kallioniemi 2018, 89). Osa islamin opettajista hyödyntää evankelisluterilaiseen uskontoon valmistettuja oppimateriaaleja islamin ensimmäisellä pakollisella kurssilla, sillä eri uskontojen oppimäärissä on ensimmäisessä pakollisessa kurssissa samoja uskontotieteellisiä teemoja. Lisäksi kaikkien oppimäärien ensimmäisellä kurssilla tarkastelun kohteena ovat Lähi-idässä syntyneet monoteistiset uskonnot.

Katsomusaineet ovat myös eräänlainen poikkeus ylioppilastutkinnossa, sillä ainereaalin ylioppilaskokeen voi suorittaa ainoastaan evankelisluterilaisessa tai ortodoksisessa uskonnossa tai elämänkatsomustiedossa. Vaikka siis lukio-opiskelija suorittaisi kaikki katolisen uskonnon tai islamin pakolliset ja valtakunnalliset syventävät kurssit, hän ei pääse osoittamaan osaamistaan ylioppilaskokeessa. Suurin osa tutkimuskyselyyn vastanneista rehtoreista ei nähnyt tarpeellisena laajentaa ainereaalin koetta muihin uskonnon oppimääriin (Tainio & Kallioniemi 2019, 150). Syynä lienee osittain katsomusaineiden pienet osallistujamäärät ylioppilaskirjoituksissa. Vuonna 2018 evankelisluterilaiseen ja ortodoksiseen uskonnon ylioppilaskokeeseen ilmoittautuneita kokelaita oli 1840, elämänkatsomustiedossa 194. Reaaliaineista ainoastaan filosofiassa oli vähemmän ilmoittautuneita kokelaita kuin katsomusaineissa yhteensä (Ylioppilastutkintolautakunta 2019).

Rehtoreilta kysyttiin myös näkemyksiä lukion katsomusopetuksen järjestämismuodosta tulevaisuudessa. Eniten mainintoja sai kaikille yhteinen oppiaine, joka korvaisi nykyiset eri uskontojen oppimäärät ja elämänkatsomustiedon. Tällaisen yhteisen oppiaineen profiilissa oli kuitenkin jonkin verran eroja vastaajien välillä. Esimerkiksi uskontojen historiaa esitettiin eräässä vastauksessa siirrettäväksi osaksi historian opetusta, toisessa puolestaan esitettiin yhteisen katsomusaineen profiiliksi enemmän nykyisenkaltaista elämänkatsomustietoa (Tainio & Kallioniemi 2019, 152).

Yhteisen oppiaineen etuna olisi ainakin se, että kaikkien opiskelijoiden olisi mahdollista suorittaa katsomusaineen reaalikoe ylioppilaskirjoituksissa ilman ylimääräisten lukiokurssien suorittamista. Tällä hetkellä esimerkiksi islamin uskonnon oppimäärän mukaan opiskelevan tulisi suorittaa oman uskonnon oppimäärän mukaiset kaksi pakollista kurssia ja sen päälle vapaavalintaisina opintoina joko evankelisluterilaisessa uskonnossa tai elämänkatsomustiedossa vähintään kaksi pakollista kurssia voidakseen osallistua jommankumman katsomusaineen ylioppilaskokeeseen. Ylioppilaskokeessa menestyminen edellyttäisi toki myös syventävien kurssien suorittamista tai niiden sisältöjen itsenäistä opiskelua. Tämä vaihtoehto suorittaa opintoja kahdessa uskonnon eri oppimäärässä – tai yhden uskonnon lisäksi elämänkatsomustiedossa – on mahdollinen. Tällöin opinnot kasvattaisivat opiskelijan suoritettujen lukiokurssien määrää mutta ei poistaisi vaatimusta opiskella oman uskonnon mukaisia pakollisia kursseja. Lukiolaki tosin antaa mahdollisuuden kaikille opiskelijoille heidän uskonnollisesta taustastaan riippumatta osallistua enemmistön mukaiseen uskonnon opetukseen eli evankelisluterilaiseen uskontoon. Pidän kuitenkin epätodennäköisenä vaihtoehtona, että muslimiopiskelijat valitsisivat evankelisluterilaisen uskonnon oppimäärän tai elämänkatsomustiedon islamin uskon oppimäärän asemesta, mikäli lukio pystyy järjestämään islaminopetusta.

Tutkimustietoa tarvitaan lisää

Lukion katsomusopetukseen keskittyvää tuoretta tutkimusta ei ole kovinkaan paljon. Koulujen monet kielet ja uskonnot -tutkimushankkeen suosituksissa todetaankin, että katsomusaineiden opetuksen valtakunnalliseen kehittämiseen tulisi varata määrärahoja sekä suunnata resursseja myös kaikille lukiolaisille yhteisen katsomusopetuksen tarkasteluun, tutkimukseen ja kehittämiseen (Tainio & Kallioniemi 2019, 12). Lukion uudessa opetussuunnitelmaluonnoksessa, jonka on tarkoitus astua voimaan elokuussa 2021, on ensimmäistä kertaa otettu valtakunnallisen opetussuunnitelman tasolla kantaa mahdollisuuteen toteuttaa uskontojen eri oppimäärien opetusta yhteistyössä niiden eri oppimäärien sekä muiden oppiaineiden kanssa (Opetushallitus 2019, 248). Tämä asia todetaan opetussuunnitelmaluonnoksessa kaikkia uskonto-oppiaineen oppimääriä koskevassa yleisosassa. Opetussuunnitelmaluonnoksessa ei määritellä tarkemmin, mitä ”muilla oppiaineilla” tarkoitetaan tässä yhteydessä. Tulkitsen sanamuodon viittaavan erityisesti elämänkatsomustietoon, vaikka vastaavaa muotoilua ei olekaan elämänkatsomustiedon kohdalla. Muita luontevia yhteistyöoppiaineita voisivat olla historia, yhteiskuntaoppi ja maantieto sekä taideaineet. Evankelisluterilaisessa uskonnossa on tosin koulukohtaisesti tehty jo aikaisemminkin erilaisia yhteistyökursseja muiden oppiaineiden kanssa. Opetussuunnitelmaluonnoksessa mainittu yhteistyö mahdollistaisi lukiossa ainakin osittain integroidun opetuksen katsomusaineissa, niiltä osin kuin katsomusaineiden kurssien (uudessa opetussuunnitelmassa moduulien) tavoitteet sallivat. Tämä voisi edistää ainakin pienempien uskonto-oppiaineen oppimäärien kuten islamin ja katolisen uskonnon opetuksen ja kurssien toteutumista.

 

Jussi Ikkala on tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Hän valmistelee väitöskirjaa Helsingin eurooppalaisen koulun katsomusopetuksesta. Koulussa on opetettu kymmenen vuoden ajan kaikille oppilaille yhteistä uskontotieto-oppiainetta.

 

Lähteet

Kallioniemi, Arto. 2018. Muslim Religious Education and Muslim Teacher Education – an Approach from Finland. Teoksessa E. Aslan & M. Rausch (toim.), Religious Education between Radicalism and Tolerance. Wien: Springer VS, 84–93.

Lahtinen, Matti & Lankinen, Timo. 2015. Koulutuksen lainsäädäntö käytännössä. Helsinki: Tietosanoma.

Opetushallitus. 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Määräykset ja ohjeet 2014:96. Helsinki: Opetushallitus.

Opetushallitus. 2015. Lukion opetussuunnitelman perusteet. Määräykset ja ohjeet 2015:48. Helsinki: Opetushallitus.

Opetushallitus. 2018. Ohje perusopetuksen uskonnon ja elämänkatsomustiedon sekä esiopetuksen katsomuskasvatuksen järjestämisestä sekä uskonnollisista tilaisuuksista esi- ja perusopetuksessa. https://www.oph.fi/download/189009_Ohje_perusopetuksen_uskonnon_ja_elamankatsomustiedon_seka_esiopetuksen_katso.pdf Luettu 20.3.2019.

Opetushallitus. 2019. Lukion opetussuunnitelman perusteet 2019. Luonnos 14.3.2019. https://beta.oph.fi/sites/default/files/documents/lukion_opetussuunnitelman_perusteiden_luonnos_14032019_1.pdf Katsottu 27.3.2019.

Pihlström, Sami. 2013. Siiloutumisesta toiseuden kohtaamiseen: irti ”oman uskonnon” opetuksesta. Niin & näin 1/2013, 83–85.

Salmenkivi, Eero & Sakaranaho, Tuula. 2009. Tasavertaisen katsomusopetuksen haasteet: pienryhmäisten uskontojen ja elämänkatsomustiedon opetus Suomessa. Teologinen Aikakauskirja, 114, 450–470.

Tainio, Liisa & Kallioniemi, Arto (toim.). 2019. Koulujen monet kielet ja uskonnot. Selvitys vähemmistöäidinkielten ja -uskontojen sekä suomi ja ruotsi toisena kielenä -opetuksen tilanteesta eri koulutusasteilla. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 11/2019.

Toivanen, Meri. 2019. Islamin koulutus laajenee opintosuunnaksi Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Kotimaa24 / 04.03.2019. https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/islamin-koulutus-laajenee-opintosuunnaksi-helsingin-yliopiston-teologisessa-tiedekunnassa/ Katsottu 20.3.2019.

VNA 942/2014 = Valtioneuvoston asetus lukiolaissa tarkoitetun koulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta.

Ylioppilastutkintolautakunta. 2019. Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain 2010–2019. https://www.ylioppilastutkinto.fi/ext/stat/FS2019A2010T2010.pdf Katsottu 20.3.2019.

Zilliacus, Harriet. 2014. Supporting student's identities and inclusion in minority religious and secular ethics education: A study on plurality in the Finnish comprehensive school. Helsinki: University of Helsinki.