eKielikylpyä lapsille – Moomin Language School

 
Paras vaihe kieltenoppimiseen on pienillä lapsilla, sillä heillä on luonnollinen kiinnostus ja omaksumiskyky kieliä kohtaan. Suomessa tämä herkkyysvaihe jätetään valitettavan usein hyödyntämättä. Euroopan komission sivulla (EC 2015) kerrotaan, että EU-maiden ministerit suosittavat vähintään kahden vieraan kielen oppimista jo varhaisessa iässä. Komissio korostaa, että vieraan kielen oppiminen luo pohjaa myöhemmälle oppimiselle ja lisää kiinnostusta muita kieliä ja kulttuureita kohtaan. Varhaisen kielenkehittämisen on todettu vaikuttavan myös voimakkaasti aivojen kehittymiseen, jolloin etenkin puheen ja muistin käsittely on tehokasta. Tämän ansiosta uusia vieraita kieliä opitaan helposti ja positiiviset vaikutukset näkyvät oppimistuloksissa myöhemmin. Vieraan kielen oppiminen varhaisella iällä parantaa myös äidinkielen taitoja. Suomessa on kuitenkin vielä tällä alueella paljon tehtävää.

Kielikylvetystä digitaalisten materiaalien avulla

Moomin Language School tarjoaa päiväkodeille ja kouluille e-oppimisratkaisun, jossa englantia tai suomea opitaan pedagogisten pelien avulla ja leikin kautta. Oppimispelit perustuvat neljän vuoden opetussuunnitelmaan. Yksilölliseen tai ryhmäoppimiseen tarkoitetuttujen pedogogisten pelien tehtävänä on kehittää kielen lisäksi myös muita taitoja, kuten motoriikkaa, visuaalista hahmottamista, matemaattista ajattelua ja koordinaatiota. Samalla vanhemmilla on verkossa mahdollisuus seurata lasten kehittymistä.

Moomin Language School tuo digitaalisia työkaluja myös päiväkodinopettajien ja luokanopettajien käyttöön, jotta he voivat hallita ja seurata sekä ryhmien että yksittäisten lasten kehittymistä ja toimintaa. Lisäksi digitaalisten materiaalien rinnalla ovat leikkituokiot, jotka rakentuvat 45 minuutin mittaisista oppitunneista sisältöineen. Näin toiminta ei ole yksinomaan verkossa, vaan oppiminen kietoutuu leikkeihin positiivisessa ja turvallisessa ilmapiirissä.

Moomin Language School on suunnattu 3–10-vuotialle lapsille. Peliajat vaihtelevat noin kolmesta minuutista viiteentoista minuuttiin päivittäin, jolloin uutta tietoa ei tule kerralla liikaa. Näin pyritään säätelemään lapsen kognitiivista rasitusta. Palvelussa yhdistetään joustavasti pedagogiikkaa, digitaalisuutta, yhdessä oppimista, yksilöllistä oppimista ja oppimista leikin avulla.

Digitalisoitumisesta haittaa vai hyötyä lapsille?

On kiistatta selvää, että digitalisoituminen on tullut päiväkoteihin ja kouluihin jäädäkseen. Ei ole sanottua, että tietokonetta tai tablettia käyttämällä oppisi paremmin, muttei myöskään perinteisestä kirjasta, jos ei tiedä, miten kirjaa tulisi käyttää. Sama pätee myös digitaalisiin oppimateriaaleihin. Kyse ei ole siitä, MITÄ digitaalista laitetta käyttää, vaan kyse on siitä, MITEN näitä digitaalisuuden suomia menetelmiä käytetään. Ongelmana onkin se, että meillä on edelleen aivan liian vähän laadukkaita pedagogisia ratkaisuja. On olemassa useita tutkimuksia, jotka osoittavat, että digitaaliset oppimateriaalit tehostavat opetusta, kun materiaalin suunnittelun ja toteutuksen lähtökohtaa on ollut pedagogiikka. Opettajien, vanhempien ja lasten kanssa yhteistyössä kehitetty Moomin Language School on hyvä esimerkki pedagogisista lähtökohdista rakennetusta kokonaisuudesta, jossa pelillistäminen on saatu nivotuksi osaksi kielenoppimista ja muuta luokkahuonetoimintaa.

Moomin Language School palkittiin vuoden parhaana e-oppimistuotteena suomalaisessa laatukilpailussa huhtikuussa 2015.

Kirjoittaja on Moomin Language Schoolin perustaja ja toimitusjohtaja. Hän toimii myös kehityspäällikkönä Promentor Solutionsissa.

 

Lähde

EC 2015. Kieltenoppimisen ja kielellisen monimuotoisuuden edistäminen. Varhainen kielenoppiminen. http://ec.europa.eu/languages/policy/learning-languages/early-language-learning_fi.htm

 

Artikkeli Jyväskylän yliopiston JYX-julkaisuarkistossa
Lataa PDF