SDP: Kielten opetusta on monipuolistettava

 

SDP haluaa turvata peruskoulun kehittämisen koko ikäluokalle yhteisenä, ydinsisällöltään yhtenäisenä, elinikäisen oppimisen pohjan luovana kouluna, johon eivät vaikuta oppilaiden asuinpaikasta, syntyperästä, varallisuudesta ja kotitaustasta johtuvat seikat. Oppilaiden todelliset perusvalmiudet tulee olla kaikissa peruskouluissa jatko-opintojen kannalta riittävät.

Opetuksen korkea taso ja pätevät opettajat on turvattava. Peruskoulun tulee olla kasvatuksellisesti ehyt. Emme halua niin sanottua ostopalvelujärjestelmää opetusjärjestelmän osaksi. SDP kiinnittää erityistä huomiota syrjäytymisen ehkäisemiseen huolehtimalla oppilaiden omien edellytysten mukaisesta opetuksesta. Koulujen toiminta vaatii niiden toimintaympäristön haasteellisuuden huomioimista rahoituksessa. SDP:n mielestä jokaisella lapsella tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet kehittää omia vahvuuksiaan ja lahjakkuuttaan mahdollisimman pitkälle kannustavassa ja turvallisessa oppimisympäristössä.

Yhteiskunnan ja työelämän muutokset lisäävät suomalaisten kielitaitoon kohdistuvia odotuksia. Hyvän ja monipuolisen kielitaidon perusta luodaan perusopetuksessa. Lähtökohtana hyvän kielitaidon kehittymiselle on, että vieraan kielen opiskelu alkaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kielitaitotarpeiden näkökulmasta haasteellista on, että kaikki opiskelevat pakollisena kielenä samoja kieliä ja ensimmäisenä vieraana kielenä englantia.

SDP katsoo, että perusopetuksessa tarvitaan uusia toimintaedellytyksiä kielten opetuksen monipuolistamiseksi. Nykyinen perusopetuksen tuntijako mahdollistaa oppilaalle ensimmäisen vieraan kielen opetuksen aloittamisen perusopetuksen ensimmäiseltä vuosiluokalta. Etenkin englannin opetus aloitetaan aiempaa useammin jo perusopetuksen ensimmäisellä luokalla. Tämä valintamahdollisuus tulee säilyttää edelleen.

SDP:n mielestä kielen opiskelussa on lisättävä monipuolisuutta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi B1- ja A2-kielen valintaan useampia vaihtoehtoja. SDP:n mielestä kielenopetus pitäisi pystyä järjestämään, jos kielen valinneita oppilaita on vähintään kymmenen.

Vaihtoehtojen mahdollistamiseksi tarvitaan lisärahoitusta opetuksen järjestäjille ja tämä tulisi huomioida valtion budjetissa. Lisäkustannukset muodostuisivat uusien opetusryhmien perustamisesta aiheutuvista opetushenkilöstön palkkauskustannuksista. Kustannukset tulisi luonnollisesti kompensoida täysimääräisenä kunnille.

 

Tämän SDP:n hyväksymän lausunnon on laatinut Tuula Peltonen, SDP:n sivistysvaliokuntavastaava.

 
Artikkeli Jyväskylän yliopiston JYX-julkaisuarkistossa
Lataa PDF