Englanti ja suomi osallisuuden kielinä: mitä se tarkoittaa eri ihmisille / English and Finnish as languages of participation: what it means for different people

Julkaistu 26.11.2025 | Kirjoittaneet: Elizabeth Peterson, Katariina Pyykkö, Marika Hall ja Laura Hekanaho

Voit lukea tämän saman tekstin myös englanniksi alta. / You can read this text also in English, please, see below.

Ristiriitaisia tunteita englannista: hyödyllinen mutta ärsyttävä

Keskitymme tässä artikkelissa osallisuuteen Koneen Säätiön rahoittaman Kieliasenteet ja -ideologiat Suomessa (LAIF) -hankkeen tutkimuksen näkökulmasta. Käsitämme osallisuuden mahdollisuutena ja mahdollisuutena kokea kuulumisen tunnetta eri yhteiskunnan osa-alueilla, kuten koulutuksessa, sosiaalisissa verkostoissa ja työelämässä. Hankkeessamme tarkastelemme erityisesti englannin ja suomen suhdetta sekä laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa että työelämässä.

Englannin kielestä on tullut osa monien arkea Suomessa. Kuitenkin samalla englannin rooli Suomessa aiheuttaa monissa tyytymättömyyttä tai jopa ahdistusta ja ärtymystä. Tämä koskee kielen käyttöä eri yhteyksissä nuorten keskuudessa ja tietyissä ammateissa sekä englannin ja suomen kielen sekoittumista.

Tarkastellaksemme näitä asenteita tieteellisesti toteutimme kyselyn, johon osallistui yli 1100 suomenkielistä henkilöä syksyllä 2024. Tässä hanketutkija FT Laura Hekanahon suunnittelemassa kyselyssä havaitsimme, että suurin osa suomen puhujista arvioi englannin taitonsa sujuvaksi ja raportoi käyttävänsä englantia usein töissä, sosiaalisessa mediassa ja kansainvälisissä yhteyksissä. Suurin osa vastaajista myös piti englantia henkilökohtaisesti tärkeänä ja arvokkaana Suomen globaaleille suhteille.

Kuitenkin tämä käsitys englannin hallinnasta sekoittui huoleen suomen kielen kohtalosta. Useat vastaajat ilmaisivat, että englanti uhkaa suomen elinvoimaisuutta. He esimerkiksi kertoivat suosivansa suomea ja ruotsia englannin sijaan julkisissa tilanteissa ja koulutuksessa. Mitä tulee englannin sekoittumiseen suomen kanssa, osallistujien mielestä englanninkieliset lainasanat olivat usein ärsyttäviä tai tarpeettomia. He olivat kuitenkin valmiita tekemään myönnytyksen, että tällainen kielenkäyttö on hyväksyttävämpää epämuodollisissa keskusteluissa ja että monikieliset puhujat väistämättä lainaavat ja sekoittavat kieliä.

Nämä havainnot ovat yhdenmukaisia aiemman tutkimuksen kanssa, joka on käsitellyt asenteita englantia kohtaan Suomessa (ja Pohjoismaissa). Asenteet ovat monitahoisia ja kuvastavat sekä käytännönläheistä hyväksymistä että ideologisia jännitteitä. Toisin sanoen englanti nähdään laajalti hyödyllisenä ja tarpeellisena resurssina ammatillisissa, koulutuksellisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä, mutta jotkut kokevat sen uhkana kansalliskielille, identiteeteille ja kulttuuriselle eheydelle (mm. Leppänen & Pahta, 2012; Hultgren, 2016; Leppänen ym., 2011; Mortensen, 2023). Niin kuin aiempi tutkimus, myös meidän tutkimuksemme osoittaa, että nämä ideologiat eivät ole ristiriidassa keskenään vaan ikään kuin eri kerrostumina.

Vuonna 2024 hankkeemme väitöskirjatutkija Katariina Pyykkö toteutti toisen kyselyn, joka keskittyi Suomen ulkopuolella syntyneisiin aikuisiin, joilla joko on korkeakoulututkinto tai suorittavat sitä ja joilla on lisäksi vähintään keskitasoinen englannin taito. Tämän kyselyn, kuten myös Pyykön koko tutkimuksen, yhtenä tavoitteena on tarkastella toista Suomessa yleistä ideologiaa: että englantia osaavat maahanmuuttaneet aikuiset pärjäävät englannilla suomen opettelemisen sijaan (mm. Iikkanen, 2020; Lehto, 2023). Kuitenkin Pyykön kyselyssä kävi vahvasti ilmi, että maahanmuuttaneet aikuiset suhtautuvat myönteisesti suomen ja ruotsin oppimiseen työtarkoituksia varten ja monet heistä toivovat lisää käytännön mahdollisuuksia oppia ja harjoitella.

Tutkimuksemme perusteella voimme siis nähdä, että englannin käyttöä Suomessa koskevat verrattain myönteiset ja kielteiset näkökannat voivat olla yhtä aikaa olemassa (Thøgersen & Preisler, 2023). Nämä havainnot tarjoavat taustan, jota vasten voimme tutkia kieltä, valtaa ja osallisuutta koskevia jännitteitä. Näitä jännitteitä ilmenee myös maahanmuuttaneiden aikuisten keskuudessa Suomessa, mutta aineistomme perusteella myös he arvostavat suomea ja englantia ja heidän näkemyksensä ovat yllättävän samansuuntaisia äidinkieleltään suomenkielisten kanssa.

Pattitilanteessa: maahanmuuttaneiden kielellisten repertuaarien ja taloudellisten mahdollisuuksien välinen ristiriita

Koska Suomen väestörakenne muuttuu (ks. Tilastokeskus, 2024), nykyisessä hallitusohjelmassa esitetään maahanmuuttopolitiikan parantamiseen tähtääviä toimia (Valtioneuvosto, 2023). Niistä on keskusteltu paljon mediassa julkaisemisen jälkeen. Hallitus on ehdottanut ja toteuttanut tiukempaa maassa oleskelun sääntelyä, esimerkiksi yhteyttä kansalliskielten taidon ja pysyvän oleskeluluvan välistä yhteyttä on vahvistettu. (Valtioneuvosto, 2023.) Samalla Suomen pitkäaikainen monikielistymiskehitys on voimistunut. Erityisen voimakasta muutos on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana, mikä on herättänyt sekä julkista keskustelua että median huomion, ja esimerkiksi työllisyys on toistuva teema.

Vuonna 2025 Suomen työttömyysaste on EU-maiden korkeimpia. Työllistymisvaikeudet koskettavat myös maahanmuuttaneita aikuisia. Samaan aikaan monimuotoisuus on lisääntynyt työorganisaatioissa, ja asenteet maahanmuuttoa ja maahanmuuttaneiden työntekijöiden palkkaamista kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi Suomessa (Kurronen, 2021). Tästä huolimatta riittämättömän kielitaidon on raportoitu hankaloittavan maahanmuuttaneiden työllistymistä (Baumgartner, 2023), ja tilannetta vaikeuttavat ajoittain epärealistiset kielitaitovaatimukset (Heini ym., 2025). Tämän lisäksi E2 Tutkimuksen kyselyssä 63 % vastaajista raportoi kokeneensa kieleen perustuvaa syrjintää työmarkkinoilla (Pitkänen ym., 2025). LAIF-hankkeen kyselyssä noin 90 % maahanmuuttaneista aikuisista ilmoitti osaavansa kolmea tai useampaa kieltä, ja monet ilmaisivat vahvaa motivaatiota oppia kansalliskieliä. Näin ollen työnantajien odotusten ja maahanmuuttaneiden aikuisten raportoiman kielellisen repertuaarin ja kielenoppimishalukkuuden välillä on ristiriitaa.

Tämä ristiriita huomioon ottaen on tärkeää todeta, että pelkkä suomen tai ruotsin oppiminen ei takaa työllistymistä tai kotoutumista. Tästä huolimatta kielikoulutuksella on monella tapaa keskeisen osa suomalaisissa kotoutumisohjelmissa. Kun oletetaan, että työllistyminen riippuu ensisijaisesti suomen tai ruotsin taidosta, jätetään kuitenkin huomiotta rakenteellinen epätasa-arvo, joka vaikuttaa työmarkkinoille pääsyyn. Samanaikaisesti keskenään risteävät tekijät kuten etnisyys, sukupuoli, uskonto, kansalaisuus, koulutustausta, nimi ja vuorovaikutustyyli vaikuttavat käsityksiin yksilön mahdollisesta “työllistettävyydestä” (Oikeusministeriö, 2019; Piller, 2016; Ahmad, 2020a, 2020b; Ndomo, 2024) ja kotiutumisesta. Näin ollen voimme nähdä, että syvästi monitahoisten ilmiöiden typistäminen kieleen pohjautuviksi asettaa kielitaidolle perusteettoman suuren painoarvon.

Tällaista yksinkertaistusta esiintyy myös julkisessa keskustelussa ja mediassa, esimerkiksi tiedotusvälineiden käyttäessä termiä “vieraskielinen” raportoidessaan valtion tukia saavien määrää tai työllisyysastetta. Toisin sanoen tällaisessa diskurssissa “vieraskielinen” ei pohjimmiltaan liity kieleen vaan toimii korvikkeena ei-suomalaisuudelle (ks. esimerkiksi https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011483092.html). Tällainen termistön käyttö piirtää kieleen liittyvät erot todellisina tai kuviteltuina rajoina, ja se asettaa “vieraskielisiksi” lokeroidut kansallisen väestön ulkopuolelle. Tällöin mielletty suomen taito ja ihmisyys rinnastetaan keskenään. Tätä kokonaisvaltaista ideologiaa vahvistavat hallinnolliset käytännöt: monissa Suomen virallisista rekistereistä voidaan merkitä vain yksi äidinkieli, vaikka niitä voi olla kaksi tai enemmän. Tämä käytänne peittää sen tosiseikan, että monet suomalaiset ovat itse asiassa monikielisiä, ja samalla toiseuttaa niitä, jotka eivät ilmoita suomea äidinkielekseen. Kun palaamme eri väestöryhmiin, kielellisiin repertuaareihin ja valtaan, voimme todeta, että jotkut Suomeen muuttaneet ammattilaiset eivät tämän myötä pääse kokemaan samoja etuja englannin taidosta kuin suomalaiset. Suomessa syntyneiden ja kansalliskieliä osaavien englannin taito nähdään vahvuutena. Sen sijaan Suomen ulkopuolella syntyneiden kohdalla englannin taito saatetaan kokea jotenkin kelpaamattomana ja todisteena siitä, että heiltä puuttuu motivaatiota tai halua oppia suomea. Lisäksi heidän suomen taitoaan saatetaan arvioida negatiivisesti tai jopa käyttää poliittisena aseena. Viime kädessä se, miksi jotkut eivät osaa tai osaavat vain vähän kansalliskieliä, ei aina johdu motivaation puutteesta, vaan pääsystä tarvittaviin tarjoumiin – eli mahdollisuuksiin – oppia ja käyttää kieltä. Tämä saattaa johtua monista syistä, kuten siitä, että he ovat suorittamassa englanninkielistä tutkintoa, ovat muuttaneet puolisonsa mukana tai työskentelevät vain englanniksi (Nieminen & Larja, 2014).

Yhteenvetona voimme todeta, että Suomessa keskiössä olevat ideologiat ovat: 1) ihmiset ovat yksikielisiä ja 2) tämän kielen tulisi olla suomi. Nämä ideologiat eivät ainoastaan ole ristiriidassa keskenään vaan myös Suomen jokapäiväisen todellisuuden kanssa kaikilla tasoilla. Laajimmillaan on kyse siitä, että olemme perustuslaillisesti kaksikielinen valtio; lisäksi yksilötasolla monet suomalaiset ovat itse asiassa monikielisiä. Myös seuraava väite on ristiriidassa hankkeemme keskeisten havaintojen kanssa: on esitetty, että joidenkin maahanmuuttaneiden ei odoteta oppivan tai he eivät halua oppia Suomen kansalliskieliä, minkä taustalla on ideologia aidosta suomalaisesta suomenkielisenä. Kuitenkin aineistomme perusteella suomen ja/tai ruotsin taitojen hankkiminen ei tarkoita englannin hylkäämistä – ihmiset voivat käyttää kahta tai jopa kaikkia kolmea kieltä – ja tätä monet tosiasiassa haluavat. Tutkimuksemme paljastaa, että monet maahanmuuttaneet ammattilaiset haluavat mahdollisuuksia puhua ja oppia suomea, mutta myös englannista on heille hyötyä.

Yhdenvertaisuuden edistäminen inklusiivisten käytänteiden ja jaettujen velvollisuuksien avulla

Edellä käsiteltyjen haasteiden takia on tärkeää muistaa, että kielen oppiminen ja käyttö eivät ole ainoastaan toisen kielen (L2) puhujien vastuulla vaan jaettuja sosiaalisia prosesseja. Kielikäytänteet tulisi käsittää jaetuksi vastuuksi kaikessa kanssakäymisessä, työpaikat mukaan luettuna. Laajemmassa mittakaavassa osallistavat lähestymistavat voivat edistää kokemusta inkluusiosta. Tällöin päätökset suunnitellaan ja niistä neuvotellaan niiden kanssa, joita päätös koskee. Tämä päämäärä voidaan saavuttaa eri konteksteissa esimerkiksi parantamalla tiedonkulkua, kartoittamalla yhteisökohtaisia tarpeita ja luomalla rakenteita, jotka mahdollistavat yksilöiden kieleen liittyvien toiveiden ilmaisemisen (Krairiksh, 2024; Kosonen, 2025). Kuulemalla eri yhteisöjä LAIF-hankkeessa olemme oppineet, että sekä suomi että englanti toimivat arvokkaina resursseina monille suomalaisen yhteiskunnan jäsenille niin Suomessa syntyneille kuin maahanmuuttaneille aikuisillekin. Empiirinen kielentutkimus voi edistää kieltä ympäröivien rakenteiden ja asenteiden ymmärtämistä ja näin auttaa uudistamaan kyseisiä rakenteita ja sosiaalisia käytänteitä.

English and Finnish as languages of participation: what it means for different people

Mixed feelings about English: useful but annoying

In this article, we focus on participation from the perspective of research conducted by the Language Awareness and Ideologies in Finland project, funded by the Kone Foundation. We see participation as the opportunity and ability to experience belonging in a range of societal functions, including education, social networks, and employment. In our project, we have a special focus on the relationship of English and Finnish, both in broader societal contexts, as well as employment specifically.

For many people in Finland, the English language has become a part of everyday life. At the same time, however, many have a sense of unease or even anxiety and annoyance about the role of English in Finland. This includes both its use in multiple contexts, by young people and in certain professions, as well as mixing English and Finnish language.

To assess this range of attitudes scientifically, we conducted a survey with more than 1,100 Finnish-speaking participants in the autumn of 2024. In a survey designed by our project researcher Dr. Laura Hekanaho, we found that most of the Finnish speakers rated their English as fluent and reported using English frequently at work, on social media, and in international contexts. Most of the respondents also considered English personally important and valuable for Finland’s global connections.   Yet at the same time, this sense of mastery of English mixed with expressions of concern. Many respondents indicated that English threatens the vitality of Finnish. For example, they expressed a preference for Finnish and Swedish in public and educational domains, rather than English. When it comes to English mixing with Finnish, they expressed the opinion that English loanwords are often irritating or unnecessary, although they were willing to concede that such language use is more acceptable in informal conversations, and that language borrowing and mixing are inevitable for multilingual speakers.

These findings are largely in line with previous research about attitudes toward English in Finland (and across the Nordic region) being multifaceted, reflecting both pragmatic acceptance as well as ideological tension. In other words, English is widely seen as a useful and necessary resource in professional, educational, and international contexts, but also perceived by some as a threat to national languages, identities, and cultural integrity (e.g., Leppänen & Pahta, 2012; Hultgren, 2016; Leppänen et al., 2011; Mortensen, 2023). Our research, as well as previous research, shows that these ideologies are not in conflict with each other, but rather co-exist in a layering fashion.

In 2024, our project’s doctoral researcher Katariina Pyykkö conducted an additional survey focusing on the population of adults born outside Finland who have or are pursuing an academic degree, and who have at least intermediate proficiency in English. An aim of this survey, as well as Pyykkö’s research as a whole, is to assess another prevalent ideology in Finland: that migrant adults who speak English get by in English at the expense of learning Finnish (e.g. Iikkanen, 2020; Lehto, 2023). However, in Pyykkö’s survey, she found strong evidence that migrant adults are positive toward learning Finnish and Swedish for work, and that in many cases they would appreciate more practical opportunities to learn and practice.   Based on our research, then, we can see that relatively positive and relatively negative views can and do co-exist when it comes to the use of English in Finland. These findings lend a backdrop into our examination of tensions regarding language, power, and participation. Such tensions also emerge in the attitudes of migrant adults in Finland, but according to our data, they too value Finnish and English, offering surprisingly parallel findings to our survey data from L1 Finnish speakers.

No win situation: discrepancy between linguistic repertoires and economic opportunity for migrants

In light of demographic changes in Finland (see Tilastokeskus, 2024), efforts to improve migration policy are included in the current government program (Valtioneuvosto, 2023) and have been discussed frequently in the media since its publication. The government has proposed and implemented tighter regulation of residency, including a stronger link between tested proficiency in the national languages and permanent residency (Valtioneuvosto, 2023). Simultaneously, although Finland has always been multilingual, it has become even increasingly so in the last decade, and this has sparked further public discussion and media attention, e.g., in the context of employment.   As of 2025, unemployment rates in Finland are among the highest in EU countries. Employment difficulties also extend to migrant adults. Meanwhile, diversity in work organizations has increased, and attitudes towards migration and the hiring of migrant employees have become more favorable in Finland (Kurronen, 2021). However, insufficient language skills have been reported to hinder their employment (Baumgartner, 2023), sometimes aggravated by unrealistic language requirements (Heini et al., 2025). Furthermore, 63% of respondents in an E2 Research survey reported language-based discrimination in the job market (Pitkänen et al., 2025). In the LAIF survey, about 90 % of migrant adults indicated having a proficiency in three or more languages, and many expressed a strong motivation to learn the national languages. Thus, there exists a discrepancy between employers’ expectations and migrant adults’ reported linguistic repertoire and willingness to learn more languages. With this discrepancy in mind, it is important to point out that merely learning Finnish and/or Swedish does not guarantee employment or integration. However, in many ways, language training is a central component of Finnish integration programs. The assumption that gaining employment is primarily contingent upon acquiring proficiency in Finnish or Swedish overlooks the structural inequalities that affect labor market access. In an overlapping manner, factors such as race, gender, religion, nationality, educational background, name, and interactional style intersect and impact perceptions of potential “employability” (Oikeusministeriö, 2019; Piller, 2016; Ahmad, 2020a, 2020b; Ndomo, 2024) and integration.

In this way, we can see that making deeply complex issues solely about language places an unwarranted importance on language proficiency. This conflation of factors appears in public and media discourse, too, for example, when media outlets use terms such as “foreign-language speaker” when reporting on rates of government assistance and labor market participation. To put it another way: when it comes to such discourse, the category vieraskielinen (‘foreign-language speaker’) does not at its core have to do with language, but acts as a proxy for non-Finnishness (see, for example https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011483092.html). Use of such terminology marks linguistic differences as a real or imagined boundary, positioning those labelled as “foreign-language speakers” as outsiders to the perceived national community. Thus, perceived proficiency in Finnish equates to one’s personhood. This overarching ideology is reinforced by administrative practices: in many official registers in Finland, individuals can list only one mother tongue, even though they may have two or more. This practice erases the reality that many Finnish people are, in fact, multilingual, effectively othering those who do not claim Finnish as their mother tongue. Turning back to the situation for different populations, their language repertoires, and relative power, we can say that some migrant professionals in Finland do not therefore experience the same benefits as Finns from having proficiency in English. While for people born in Finland who speak the national languages, proficiency in English is viewed as a positive asset. At the same time, however, proficiency in English among those born outside Finland can be perceived as somehow inappropriate and as evidence that the person lacks motivation or desire to learn Finnish. And for these same people, proficiency in Finnish can also be negatively evaluated or even weaponized. Ultimately, the reason why some individuals have no or low proficiency in the national languages is not always about a lack of motivation, but rather, having access to necessary affordances – or opportunities – to learn and use the language. This might be due to several reasons, such as completing a degree in English, migrating because of a spouse, or having a job where only English is used (Nieminen & Larja, 2014).

In summary, we could say that core Finnish ideologies are that: 1) one language per person 2) that language should be Finnish. These ideologies not only conflict with each other, but with the everyday reality of Finland at all levels, from the broadest fact that we are a constitutionally bilingual country to the individual level of everyday Finnish people, a great number of whom are, in fact, multilingual. These ideologies are in conflict, as well, with key findings from our project: it has been suggested that some migrants are not expected or willing to learn the national languages in Finland, with an underlying ideology that being a proper Finnish person means speaking Finnish. However, our data indicates that the acquisition of Finnish and/or Swedish skills does not mean sacrificing English – people can have both or even all three languages – and indeed, this is what many want. Our research revealed many migrant professionals want opportunities to speak and learn Finnish, and that English is likewise useful for them. 

Improving equity through inclusive policies and shared responsibilities

The challenges discussed above are why it is important to keep in mind that language learning and use are not solely the responsibility of second language (L2) speakers, but a shared social process. This, of course, applies to every interaction, including at the workplace, where language practices should be thought of as a shared responsibility. On a larger scale, participatory approaches, such as engaging communities in planning and negotiating policy that affects them can lead to more positive and inclusive experiences. This can be achieved in various contexts by, for instance, improving information flow, mapping out community-specific needs, and creating structures that enable individuals to express their language-related preferences (Krairiksh, 2024; Kosonen, 2025). By hearing out different communities in the LAIF project, we have learned that both Finnish and English serve as valuable resources for multiple members of Finnish society, including those born in Finland and those who have migrated as adults. Empirical research in linguistics can contribute to an improved understanding of structures and attitudes surrounding language, and thus to reimagining those structures and social practices.

Elizabeth Peterson on englannin kielen apulaisprofessori Jyväskylän yliopistossa. Hän on maahanmuuttaja Suomessa ja työskennellyt myös Helsingin yliopistossa ja Joensuun yliopistossa.

Katariina Pyykkö on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän on työskennellyt suomen opettajana ja järjestänyt kielitietoisuuskoulutuksia työnantajille.

Marika Hall on postdoc-tutkija LAIF-hankkeessa. Hän suoritti tohtorintutkintonsa soveltavassa kielitieteessä Pennsylvania State Universityssa.

Laura Hekanaho on postdoc-tutkija ja akatemiatutkija Helsingin yliopistossa. Hänen tutkimuksensa käsittelee laajasti kieltä ja tasa-arvoa keskittyen erityisesti kieliasenteisiin.

Artikkelin kirjoittajien lisäksi LAIF-hankkeessa työskentelevät viestinnän asiantuntija Kayleigh Karinen ja uusimpana tulokkaana projektitutkija Erja Kilpeläinen Jyväskylän yliopistosta. Kilpeläisen tutkimus keskittyy ulkomailla syntyneiden opettajien asenteisiin ja kielelliseen repertuaariin Suomessa.

***

Elizabeth Peterson is an Associate Professor of English at the University of Jyväskylä. An immigrant to Finland, she has also held positions at the University of Helsinki and the University of Joensuu.  

Katariina Pyykkö is a doctoral researcher at the University of Helsinki. She has worked as a Finnish teacher and has experience in organising language awareness training for employers. 

Marika Hall is a post-doctoral researcher on the LAIF project. She received her PhD in Applied Linguistics from the Pennsylvania State University. 

Laura Hekanaho is a post-doctoral Academy Research Fellow at the University of Helsinki. Her research broadly concerns language and equality, with a focus on language attitudes.

In addition to the authors of this article, there are also communications specialist Kayleigh Karinen and project researcher Erja Kilpeläinen as a recent addition to the team working for the LAIF project at the University of Jyväskylä. In her research Kilpeläinen is focusing on attitudes and linguistic repertoires of foreign-born teachers in Finland. 

Lähteet / References

Ahmad, A. (2020a). Do equal qualifications yield equal rewards for immigrants in the labour market? Work, Employment and Society, 34 (5), 826–843. https://doi.org/10.1177/0950017020919670

Ahmad, A. (2020b). When the name matters: an experimental investigation of ethnic discrimination in the Finnish labor market. Sociological Inquiry, 90 (3), 468–496. https://doi.org/10.1111/soin.12276

Baumgartner, T. (2023). Maahanmuuttajien osaamista jää käyttämättä työmarkkinoilla. Tieto & Trendit 17.1.2023. https://stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2023/maahanmuuttajien-osaamista-jaa-kayttamatta-tyomarkkinoilla

Heini, V., J. Komppa, I. Lehtimaja, N. Oksanen, S. Pienluoto & I.-R. Pyykkönen. (2025). Pankin asiakasneuvojaksi kehittyvällä kielitaidolla: kielituetun rekrytoinnin vaiheet. Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 16 (1). https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-helmikuu-2025/pankin-asiakasneuvojaksi-kehittyvalla-kielitaidolla-kielituetun-rekrytoinnin-vaiheet

Hultgren, A. K. (2016). Domain Loss: The Rise and Demise of a Concept. Teoksessa Linn, A. (toim.), Investigating English in Europe: Contexts and Agendas, 153– 158. De Gruyter. https://doi.org/10.1515/9781614518952

Iikkanen, P. (2020). The Role of Language in Integration – A Longitudinal Study of Migrant Parents’ Trajectories. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8306-2

Kosonen, H. (2025). Language practices in the work communities of Finnish Language Centres. Language Learning in Higher Education, 15 (1), 39–62. https://doi.org/10.1515/cercles-2024-0079

Krairiksh, F. V. (2024). ‘They come and then they leave, so why involve them?’ Linguistic strategies and attitudes towards inclusion of international students at a Finnish university. Internationalisation of Higher Education – Policy and Practice, 2024(4), 21–41.

Kurronen, S. (2021). Tervetuloa töihin. Teoksessa Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA (No 32). Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2021/06/eva-arvio-032.pdf

Lehto, L.-M. (2023). Kieli ja osallisuuden eri ulottuvuudet Suomessa asuvien ulkomaalaistaustaisten diskursseissa. AFinLAn Vuosikirja. Suomen Soveltavan Kielitieteen Yhdistyksen Julkaisuja, 80, 194–223.

Leppänen, S. & Pahta, P. (2012). Finnish Culture and Language Endangered – Language Ideological Debates on English in the Finnish Press from 1995 to 2007. Teoksessa Blommaert, J., Leppänen, S., Pahta, P. & Räisänen, T. (toim.) Dangerous Multilingualism: Northern perspectives on order, purity and normality, 142-175. Palgrave Macmillan.

Leppänen, S., Pitkänen-Huhta, A. Nikula, T., Kytölä, S., Törmäkangas T., Nissinen K., Kääntä L., Räisänen, T., Laitinen, M., Pahta, P., Koskela, H., Lähdesmäki, S. ja H. Jousmäki (2011). National Survey on the English Language in Finland: Uses, meanings and attitudes. Studies in Variation, Contacts and Change in English. Research Unit for Variation, Contacts, and Change in English.

Mortensen, J. (2023). Beyond threat or opportunity. English and language ideological tensions in the Nordic countries. Teoksessa Peterson, E. & Beers Fägersten, K. (toim.). English in the Nordic Countries: Connections, Tensions, and Everyday Realities, 104–124. Routledge. https://doi.org/10.4324/9781003272687

Ndomo, Q. (2024). The working underclass: Highly educated migrants on the fringes of the Finnish labour market. Doctoral dissertation. University of Jyväskylä. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/92946

Nieminen, T., & Larja, L. (2015). Kielitaito – Suomen tai ruotsin kielitaito vähintään keskitasoa kolmella neljästä ulkomaalaistaustaisesta. Teoksessa T. Nieminen, H. Sutela, & U. Hannula (toim.), Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi Suomessa 2014 (s. 43–54). Tilastokeskus. https://urn.fi/URN:ISBN:978–952–244–544–5

Oikeusministeriö. (2019). Moniperusteinen syrjintä olisi tunnistettava paremmin. https://yhdenvertaisuus.fi/documents/5232670/5376058/Policy+Brief+moniperusteinen+syrjint%C3%A4/22d8951f-aefc-691c-a551-6bc0318882d9/Policy+Brief+moniperusteinen+syrjint%C3%A4.pdf

Piller, I. (2016). Linguistic diversity and social justice: An introduction to applied sociolinguistics. Oxford University Press.

Pitkänen, V., Alho, R., & Veijola, R. (2025). E2 Tutkimuksen selvitys STTK:lle: Maahanmuuttajanaisten työllistyminen. STTK:n julkaisusarja 1/2025. https://www.e2.fi/media/julkaisut-ja-alustukset/maahanmuuttajanaisten-tyollistyminen100925.pdf

Thøgersen, J. & Preisler, B. (2023). Danskerne og det engelske sprog – dengang og nu. Nydanske Sprogstudier, 64, 8–50.

Tilastokeskus. 2024. Väestörakenne. https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaerak/

Valtioneuvosto 2023. Vahva ja välittävä Suomi: Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023. Valtioneuvoston julkaisuja 2023:58. Valtioneuvosto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-763-8