Yhteinen vastuu kielellisestä kotiutumisesta
Julkaistu: 11.6.2025 | Kirjoittanut: Irina Piippo
Ilmastosiirtolaisuus on ilmiönä monimuotoinen. Läheskään aina se ei tarkoita pakotettua muuttoa oman kotimaan rajojen ulkopuolelle, vaan valtaosa ilmastosiirtolaisuudesta tapahtuu maiden sisällä ja lähialueilla. Ilmastosiirtolaisuutta on myös hyvin vaikea erottaa muusta siirtolaisuudesta, ja se ei itsessään ole peruste kansainväliselle suojelulle. Onkin vaikea sanoa, missä määrin ilmastosiirtolaisuus on jo nykyisin osa Suomeen kohdistuvaa siirtolaisuutta. Vaikka ilmastonmuutos vaikuttaa elinolinsuhteisiin kaikkialla maapallolla, kovimmin muutokset ja katastrofit koskettavat kuitenkin usein valtioita ja alueita, jotka ovat myös poliittisesti ja taloudellisesti hyvin haavoittuvaisia.
Ilmastosiirtolaiset eivät sinällään ole erillinen tai yhtenäinen ryhmä myöskään kielikoulutuksen tai kielellisen sosiaalistumisen näkökulmasta. Tässäkin yhteydessä kieli- ja koulutuskysymykset on kuitenkin syytä nostaa esiin, sillä suomen tai ruotsin taito on avain kotiutumiseen ja osallisuuteen aivan kaikille Suomeen muuttaville. Toisaalta on tärkeää tunnistaa myös kaikkein haavoittuvimpien ryhmien kuten konfliktien tai kriisien keskeltä tulevien kielellisen kotiutumisen haasteet, jotka johtuvat esimerkiksi katkonaisista, ylirajaisista koulupoluista.
Kielitaidot avaimena yhteiskuntaan
Suomalainen yhteiskunta on monikielistynyt nopeasti viimeisten vuosikymmenten aikana siinä määrin, että englannin asemaa kansalliskielten rinnalla on virallisestikin selvitetty (Laitinen, Leppänen, Rautionaho & Backman 2023). Yhä edelleen suomen tai ruotsin taito ovat kuitenkin avaimia täysipainoiseen yhteiskunnalliseen osallisuuteen ja osallistumiseen. Vaikka esimerkiksi korkeakoulutuksen saralla englannin käyttöalan kasvu on tunnistettavissa (Räsänen 2024), kaiken kaikkiaan merkkejä kansalliskielten käytön vähenemisestä on hyvin vähän kielenkäytön julkisilla osa-alueilla (Laitinen, Leppänen, Rautionaho & Backman 2023). On myös hyvä muistaa, että meille globaalina lingua francana näyttäytyvä englanti ei sitä kaikkialla maailmassa kuitenkaan ole. Esimerkiksi arabian ja venäjän kaltaiset maailmankielet toimivat omilla puhuma-alueillaan vastaavina yleiskielinä. Kyseisten kielten puhujat myös edustavat viron- ja somalinkielisten ohella kielitilastoissamme suurempaa osuutta kuin englannin rekisteriäidinkielekseen ilmoittaneet. Suomi onkin monikielistynyt, muttei yksinomaan englannin suuntaan.
Globaalistuvassa maailmassa mahdollisuus sosiaalistua uuden asuinmaan kieleen on ensiarvoisen tärkeä. Kielitaidot uuden asuinmaan kielillä mahdollistavat sosiaalisten verkostojen rakentamisen, arjen asioiden omaehtoisen hoidon ja palveluiden hyödyntämisen sekä opiskelun ja työnteon. Kotoutuminen limittyykin monella tapaa kielelliseen sosiaalistumiseen. Tuoreessa Kotoutumisen sanastossa kotoutuminen määritellään yksilölliseksi prosessiksi, joka tapahtuu vuorovaikutuksessa yhteiskunnan kanssa ja jonka aikana maahanmuuttaneen osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo yhteiskunnassa lisääntyvät (TEM 2025: 22). Tämä tapahtuu toisaalta rakenteellisen kotoutumisen eli esimerkiksi työn ja koulutuksen avulla sekä vuorovaikutuksellisen kotoutumisen eli sosiaalisten suhteiden ja verkostojen rakentumisen kautta. Kielitaidoilla on väliä, oli kyse sitten kotoutumisen rakenteellisista tai vuorovaikutuksellisista osatekijöistä, suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin perehtymisestä tai siihen samastumisesta. Koska kotoutuminen on vahvasti viranomaiskielen termi huolimatta aktiivisesta sanastotyöstä, jolla on pyritty kehittämään aihepiirin käsitteistöä inklusiivisemmaksi, puhun tässä artikkelissa monin paikoin kotiutumisesta. Sen lähtökohtana on yleisinhimillinen tarpeemme kuulua ryhmään ja tulla hyväksytyksi, ei henkilön status maahanmuuttaneena.
Kielellisellä sosiaalistumisella tarkoitan tavanomaista laaja-alaisempaa näkökulmaa kielen omaksumiseen ja oppimiseen. Kielen omaksuminen mielletään helposti lähinnä lapsuudessa tapahtuvaksi spontaaniksi määrämittaiseksi prosessiksi ja kielen oppiminen puolestaan päämäärähakuiseksi, usein ohjatuksi toiminnaksi myöhemmin elämässä. Lisäksi mielikuvissamme hahmotamme varsinkin uuden kielen oppimisen sen sanaston ja rakenteiden kautta, samaan tapaan kuin kouluopetuksessa kieltä on perinteisesti lähestytty. Tosiasiassa kieliin sosiaalistutaan koko eliniän, myös ensikielessä. Arjen askareissa uudenlaiset kielenkäyttötavat opitaan toimimalla, usein jonkun kokeneemman tuella tilanteissa, joissa kielenkäyttötavat luontaisestikin esiintyvät. Tällä tapaa kieli sosiaalistaa kulttuuriin ja kulttuuri vastavuoroisesti kieleen (Schieffelin & Ochs 1986). Vaikka muodollisella, luokkahuoneissa tapahtuvalla kielenopetuksella on paikkansa, mahdollisuus käyttää kieltä arjen kielenkäyttöympäristöissä on tärkeä osa kaikkea kielen oppimista. Nykyisellään kielenopetus pyrkii usein tuomaan elävän elämän kielenkäyttötapoja ja rekistereitä myös opetustilanteisiin ja viemään oppimista luokkahuoneiden ulkopuolelle (ks. Kotilainen, Kurhila & Kalliokoski 2019). Arjen kielenkäyttötilanteet kuitenkin tarjoavat yhtä lailla tärkeitä mahdollisuuksia kieleen sosiaalistumiseen (ks. Lilja, Eilola, Jokipohja & Tapaninen 2022).
Kun kielitaidot ymmärretään läpi elämän kasvaviksi repertuaareiksi tilanteisia kielen rekistereitä ja kielenkäyttötapoja, uuteen maahan saapuvalla on vastassaan paljon moniulotteisempi kielenoppimisen prosessi kuin usein tulemme ajatelleeksi. Lähtökohtana tälle prosessille on, ettei sitä voi tai pidä joutua käymään läpi yksin.
Pitkä polku uuteen kieleen
Kielenoppimisen moniulotteisuus konkretisoituu erityisen hyvin ylirajaisen muuton yhteydessä varsinkin, jos uudessa maassa on vastassa sellainen kieli tai kieliä, joista ei ole aiempia kielitaitoja. Tilanne on erityisen paineinen, jos uudessa maassa koulutuspolku jatkuu pian saapumisen jälkeen itselle uudella kielellä. Tämä on todellisuutta useimmille Suomeen saapuville, mikäli odottamassa ei ole työ- tai opiskelupaikkaa englanninkielisessä tutkinto-ohjelmassa. Nostan seuraavassa esiin joitain havaintoja vastasaapuneiden koulutuskonteksteista ja alkuvaiheen kieleen sosiaalistumisesta. Haasteet lapsilla ja aikuisilla ovat usein hieman erilaisia, mutta kummassakin tapauksessa oikea-aikainen kielellinen tuki on avainasemassa kielitaidon karttumiseen, osallisuuteen ja toimijuuteen. Tuella en tarkoita pelkästään muodollista kielenopetusta, vaan sellaista yhteistä vastuuta kielellisestä kotiutumisesta, joka ulottuu viranomaisten järjestämiä kotoutumispalveluita pidemmälle. Aloitan kuitenkin tarkastelemalla kielikoulutusta.
Oppivelvollisuusikäisillä lapsilla ja nuorilla polku kouluun ja muodolliseen kielenopetukseen on nopea, sillä oikeus perusopetukseen alkaa välittömästi maahan saapumisesta. Oppilaalla, jolla ei vielä ole koulun käyntiin tarvittavaa suomen tai ruotsin kielen taitoa, koulupolku alkaa yleensä valmistavassa opetuksessa. Opetukseen voivat osallistua myös Suomessa syntyneet maahanmuuttotaustaiset lapset, mikäli koulukielen taidon puolesta tälle on tarvetta. Perusopetukseen valmistava opetus kestää yhden lukuvuoden verran ja opetuksen keskeisenä tavoitteena on harjaannuttaa suomen tai ruotsin taitoja. Näitä taitoja kartutetaan vuoden aikana opiskelemalla eri aineita oppilaan oman taitotason mukaisesti usein osin yleisopetuksen ryhmissä (ks. Ahlholm & Latomaa 2023, myös Ahlholm, Piippo & Portaankorva-Koivisto 2023).
Arjen kieleen lapset voivat sosiaalistua nopeastikin, jos heillä on mahdollisuus kiinnittyä kaveriporukoihin, joissa käytetään suomea. Lapsilla ja nuorilla kieleen sosiaalistumisen haaste liittyy usein erityisesti akateemiseen kieleen, joka on paljon arkikieltä abstraktimpaa ja tarkempaa. Kieli on tärkeä välittäjä lähes kaikkeen oppimiseen. Lisäksi jokaisella oppiaineella on omat kielelliset konventionsa ja vakiintuneet tavat esittää tietoa. Oppiainekohtainen osaaminen ei koskaan rajaudukaan pelkkään abstraktiin tietopohjaan tai käsitteisiin, vaan kielestä toiseen siirtyminen vaatii hienosyisempää mediaatiota kielten ja usein kulttuurienkin välillä. Myös symboliseksi helposti mieltyvä matematiikka on kielellisesti rikasta ja monissa oppiaineissa konkreettisiksi mielletyt sisällöt ja esimerkit ovat kulttuurisidonnaisia siksi, että ne ovat vastasaapuneelle vielä arkisen kokemuspiirin ulkopuolella (ks. Piippo & Portaankorva-Koivisto 2019; Piippo & Lankinen 2023).
Kesken koulupolun tapahtuva siirtymä uuteen akateemiseen kieleen onkin vaativa ja aikaa vievä prosessi silloinkin, kun oppilaalla on hyvät valmiudet opiskeluun, yhtenäinen koulupolku ja tietopohja, jonka varaan rakentaa uutta osaamista. Erityisesti englanninkieliseen aineistoon pohjautuvissa tutkimuksissa on arvioitu, että arjen kielitaitoon sosiaalistuminen vie noin 2 vuotta ja akateemiseen kielitaitoon 5–7 (ks. Cummins 2000: 57). Ei ole syytä olettaa, että suomenkielisessä ympäristössä prosessi etenisi ainakaan tätä nopeammin. Valmistavan vuoden kielitaitotavoitteena on perusopetukseen siirryttäessä kehittyvä alkeiskielitaito. Käytännössä tällainen kielitaito tarkoittaa rajallista kykyä toimia kielellisesti itselle tutuissa tilanteissa usein puhekumppanin tuella. Valmistavan vuoden aikana rakennetaankin peruskielitaitoa uudella kielellä ja vuoden jälkeen kielellisen tuen tarve on vielä ilmeinen.
Aikuisten maahanmuuttaneiden kieleen sosiaalistumisen haasteet liittyvät erityisesti hankaluuksiin päästä osaksi suomenkielisiä vuorovaikutustilanteita. Keskityn tässä turvapaikkamenettelyn kautta maahan saapuneisiin, vaikka ilmiö koskee myös muita vastasaapuneita. Turvapaikkamenettelyn kautta Suomeen saapuneelle mahdollisuus hakeutua kotoutumiskoulutukseen, aikuisten perusopetukseen tai luku- ja kirjoitustaidon koulutukseen avautuu vasta, kun henkilö on saanut oleskeluluvan. Tehdessäni vuonna 2017 tutkimustyötä aikuisten luku- ja kirjoitustaidon koulutuksissa useimmat tutkimukseen osallistuneet olivat odottaneet oleskelulupapäätöstä jopa 1,5–2 vuotta ja suurimmalle osalle havainnoimani koulutus oli ensimmäinen kosketus institutionaaliseen kielenopetukseen. Nykyisellään lainsäädäntö rajaa turvapaikkahakemuksen käsittelyajan maksimissaan puoleen vuoteen ja jo vastaanottokeskuksilla on velvoite järjestää myös kielenopetusta. Vaikka tulovaiheeseen liittyy monenlaista epävarmuutta, kieleen on hyvä päästä kiinni mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Varsinainen kotoutumiskoulutuksena tunnettu kokonaisuus on suunnattu sellaisille maahanmuuttaneille, joilla ei vielä ole työ- tai opiskelupaikkaa. Tämäkin koulutus kestää yleensä vuoden verran ja sen tavoitteena on toimiva peruskielitaito, joka eurooppalaisessa viitekehyksessä vastaa taitotasoa B.1.1. Vain kolmannes koulutuksen läpikäyneistä kuitenkin saavuttaa tällaisen kielitaidon (Ala-Kauhaluoma ym. 2018; Seppälä 2022 ). Syitä tälle on varmasti useita, mutta tässä yhteydessä nostan esiin pari kotoutumisen vuorovaikutteisuuteen liittyvää seikkaa. Tehdessäni tutkimustyötä aikuisten luku- ja kirjoitustaidon koulutuksessa useat opiskelijat kertoivat, ettei heillä ollut juurikaan kontakteja valtaväestöön ja että he pääsivät käyttämään suomen kieltä lähinnä oppilaitosympäristössä ja joissain asiointitilanteissa (ks. Ahlholm & Piippo 2023: 109). Vastaavia havaintoja on tehty muissakin tutkimuksissa, joissa on tarkasteltu humanitaarisin perustein maahanmuuttaneita (Saukkonen 2020).
Kontaktien syntymiseen tarvitaan toki myös halua vuorovaikuttaa. Monet osallistujistani toivoivat elämäänsä ystäviä, joiden kanssa puhua suomea. Tässä kohdin onkin syytä katsoa peiliin: erityisesti Lähi-idästä ja Afrikasta muuttaneilla syrjintäkokemukset ja kokemukset rasismista ovat huomattavan yleisiä suhteessa muuhun väestöön. Peräti 63 % Afrikasta muuttaneista miehistä ja 58 % Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta muuttaneista miehistä oli kokenut syrjintää. Syrjintää kokeneiden naisten osuus oli kummassakin ryhmässä hieman pienempi. (Castaneda & Kuusio 2024.) Nämä ryhmät edustavat myös Suomeen humanitaarisin perustein maahanmuuttaneiden enemmistöä. Melko tuore nuorten syrjintäkokemuksista julkaistu raportti luo samankaltaista kuvaa syrjinnän yleisyydestä (Henttonen & Kareinen 2023). Suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyvä rasismi onkin varmasti yksi syy sille, miksi aikuisten maahanmuuttaneiden kohdalla institutionaalisten kontaktien rooli korostuu varsinkin työelämän ulkopuolella vielä olevilla aikuisilla.
Uuteen kieleen ei voi sosiaalistua yksin ja institutionaalisen kielenopetuksen ei pitäisi olla yksinomainen väylä kielitaitoon. Ennemminkin vastuu uusien suomalaisten kotiutumisesta on yhteinen. Se lähtee naapurin kanssa vaihdetuista kuulumisista, työpaikan kahvitauoilta tai lähipuiston hiekkalaatikon reunoilta. Tuki voi olla myös apua digiasioinnissa tai viranomaiskirjeiden tulkitsemisessa. Tämänkaltaista tukea kotoutumiseen ja kieleen sosiaalistumiseen tarjotaan myös järjestökentällä. Diasporayhteisöjen panos on tällaisessakin toiminnassa merkittävä (vrt. Noroilan artikkeli tässä numerossa). Itse maahanmuuttaneella on usein selkeä ymmärrys vastasaapuneen tuen tarpeista ja kykyä auttaa myös monikielisesti. Järjestökenttä tarjoaa myös muille mahdollisuuksia monenlaiseen vapaaehtoistoimintaan.
Ylirajaiset koulutuspolut
Palataan vielä hetkeksi ylirajaisiin koulutuspolkuihin ja suomen tai ruotsin kieleen sosiaalistumiseen. Kotoutumispoliittisessa keskustelussa paine kotoutumisen ja kielenoppimisen nopeuttamiseksi on ollut viime vuosina kova. On sinällään hyvä, että esimerkiksi turhaa viivettä ennen aikuisten kielenopetuksen alkua on pyritty karsimaan ja että kieliopintojen laatuun kiinnitetään huomiota toimintaympäristössä, jossa kilpailuttaminen on ohjannut valintoja.
Samalla kuitenkin on syytä muistaa, ettei uuteen kieleen sosiaalistumista voi määrättömästi nopeuttaa, vaan uuden kielitaidon rakentaminen on pitkäjänteinen prosessi silloinkin, kun omat ja ympäristön tarjoamat edellytykset siihen ovat kohdillaan. Kieleen sosiaalistumiseen myös tarvitaan oikeanlaista ja oikea-aikaista tukea, oli sitten kyseessä arjen kielen hallinta tai akateemisempien rekistereiden omaksuminen.
Ajan ja tuen tarve on myös suurempi, jos ylirajainen koulupolku on ollut katkonainen tai jäänyt lyhyeksi. Esimerkiksi pakkomuuton yhteydessä lapsella ei matkan aikana välttämättä ole ollut lainkaan pääsyä kouluun tai leiriolosuhteissa koulunkäynti on voinut olla olosuhteiltaan ja sisällöiltään kovin kaukana siitä, millaiseksi ymmärrämme koulun. Toisinaan taas ylirajaiset koulupolut kulkevat useamman maan kautta niin, että lapsen tai nuoren tie on voinut sisältää useampiakin aloituksia uudella koulukielellä. Tällainen väistämättä vaikuttaa myös koulunkäynnin myötä kasvavaan taitopohjaan ja siihen, millaisia resursseja erityisesti akateemiseen kieleen sosiaalistumiseen on käytettävissä uuteen maahan tultaessa. Aikuisillakin voi olla vastaavia haasteita, jos kotimaassa kriisit ovat jatkuneet pitkään.
Ajatellen aivan edellytyksiltään optimaalistakin kieleen sosiaalistumisen polkua, nykyiset institutionaalisesti tunnistetut aikaikkunat kielelliseen kotoutumiseen ovat varsin kapeat. Niin lasten kuin aikuisten oletetaan lähtökohtaisesti pärjäävän jo vuodessa kielellisestikin niin hyvin, ettei intensiivisempään tukeen ole enää tarvetta. Vaikka viimeisin, vuoden 2025 alussa voimaan tullut kotoutumislaki rajasi kotoutumissuunnitelman lähtökohtaisen enimmäiskeston kolmesta vuodesta kahteen (Laki kotoutumisen edistämisestä 2023/681), aikuisilla maahanmuuttaneilla ainakin periaatteellisella tasolla on mahdollisuus hieman eritahtisiin ja mittaisiin kotoutumispolkuihin. Vastasaapuneen oppilaan kohdalla sen sijaan vuoden mittainen jakso valmistavassa opetuksessa voi olla aivan liian lyhyt (ks. Piippo & Lankinen 2023). Esimerkiksi Ruotsissa oppilas luetaan vastasaapuneeksi neljän vuoden ajan. Tämä on kirjattu koululakiin ja status oikeuttaa myös kielelliseen tukeen tänä aikana (ks. Marjokorpi & Väätäinen 2025). Nykyisen hallituksen hallitusohjelmaan kirjattu aie jatkaa valmistavan opetuksen kestoa ja siihen liitettyä rahoitusta kahteen vuoteen olisikin askel oikeaan suuntaan.
Alku uudessa maassa on kriittistä aikaa uuteen kieleen sosiaalistumiseen, sillä arjessa ja opinnoissa kipeästi tarvittavien kielitaitojen lisäksi tuolloin rakennetaan myös ymmärrystä mahdollisuuksista löytää oma paikka osana uutta yhteiskuntaa. Tämä paikka löytyy hyvin konkreettisesti työ-, opiskelu-, harrastus- ja kaveriporukoista ja oman naapuruston ja kotikaupungin yhteisöistä. Tähän osaan kotoutumista voi tarjota tukea meistä jokainen, vaikka rakenteellinen kotoutuminen on myös monella tapaa kiinni kotoutumisen toimivista rakenteista. Toimivat institutionaaliset rakenteet alkuvaiheen kieleen sosiaalistumisessa ja määrätietoinen työ syrjinnän ja rasismin kitkemiseksi ovat puolestaan myös yhdenlaista varautumista tilanteeseen, jossa ilmastonmuutoksen vuoksi tarve kansainväliselle suojelulle kohdistuu tänne pohjolaankin aiempaa intensiivisemmin.
Yhteinen vastuu
Ilmastonmuutoksen ja siitä syntyvän siirtolaisuuden yhteydessä voidaan perustellusti kysyä, mikä on hyvinvoivien maiden vastuu tilanteesta. Ovathan Euroopan unionin jäsenvaltiot edelleen neljän suurimman kasvihuonekaasujen tuottajan joukossa (Suomen ympäristökeskus & Ilmatieteen laitos 2024). Yritystenkin vastuuta voi peräänkuuluttaa esimerkiksi silloin, kun kansainväliset yhtiöt hyödyntävät kehittyvien maiden luonnonvaroja ympäristön ja valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kustannuksella ja uudentavat siten kolonialistisia valtarakenteita (ks. Sibomana & Turtiainen tässä numerossa). Kyse on siis vastuun lisäksi monella tapaa oikeudenmukaisuudesta. Kuten tämän numeron artikkeleista on nähty, ilmastosiirtolaisuus on ilmiönä moniulotteinen ja niin ylirajainen, että ratkaisuja tulee etsiä kansainvälisenä yhteistyönä. Yhteistä vastuuta voi kuitenkin kantaa meistä jokainen. Tässä en tarkoita päästökompensaatioita, eettisempiä kulutusvalintoja tai vaikkapa katastrofiapuun tehtyä lahjoitusta.
Vastuumme on yhteinen myös Suomeen muuttaneiden kielellisestä kotiutumisesta, sillä kieltä ei koskaan opita yksin. Tässä suhteessa henkilön maahantuloperusteella ei ole väliä: yhdenvertaisempaa Suomea rakennetaan arjessa vuorovaikutustilanne kerrallaan tarjoamalla mahdollisuuksia arjen kontakteihin, joissa käyttää myös suomen ja ruotsin kieltä. Tällaiset kohtaamiset rakentavat yhdenvertaisuutta paljon kielitaitoja moniulotteisemmin.
Irina Piippo on Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen dosentti ja Maahanmuutto, ylirajaiset koulutuspolut ja diasporinen monikielisyys -hankkeen (MIGDIA) johtaja. Hän on arabian kielen tutkija, joka viimeisen kymmenen vuoden ajan on tarkastellut monikielistä kieliin sosiaalistumista erilaisissa suomalaisissa koulutuskonteksteissa.
Lähteet
Ahlholm, Maria & Sirkku Latomaa (2023). Vastasaapuneiden opetus Suomessa: käytänteet ja ideaalit. Teoksessa Maria Ahlholm, Irina Piippo & Päivi Portaankorva-Koivisto (toim.) Vastasaapuneet luokkahuoneissa – ikkunoita valmistavaan opetukseen ja monikieliseen kouluun. Tampere: Vastapaino, 35–56.
Ahlholm, Maria, Irina Piippo & Päivi Portaankorva-Koivisto (toim.) (2023). Vastasaapuneet luokkahuoneissa – ikkunoita valmistavaan opetukseen ja monikieliseen kouluun. Tampere: Vastapaino.
Ahlholm, Maria & Irina Piippo (2023). Askeleet alkuvaiheen kielenoppimiseen: Esimerkkinä yksi peruslausetyyppi. Teoksessa Maria Ahlholm, Irina Piippo & Päivi Portaankorva-Koivisto (toim.) Vastasaapuneet luokkahuoneissa – ikkunoita valmistavaan opetukseen ja monikieliseen kouluun. Tampere: Vastapaino, 91–119.
Ala-Kauhaluoma, Mika, Sari Pitkänen, Jukka Ohtonen, Farid Ramadan, Lotta Hautamäki, Mirkka Vuorento & Hanna Rinne (2018). Monimenetelmäinen tutkimus kotouttamistoimenpiteiden toimivuudesta. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2018. Helsinki: Eduskunta.
Castaneda, Anu & Hannamari Kuusio (2024). Syrjintäkokemukset. MoniSuomi 2022 ilmiöraportti. Verkkosivu. Viitattu 22.3.2025. https://repo.thl.fi/sites/monisuomi/monisuomi22/ilmiot/syrjintakokemukset.html
Cummins, Jim (2000). Language, power and pedagogy: bilingual children in the crossfire. Clevedon: Multilingual Matters.
Henttonen, Elina & Janne Kareinen (toim.) (2023). ”Kukaan ei synny vihaamaan”. Nuorten dialogit rasismista ja syrjinnästä. Oikeusministeriön julkaisuja, selvityksiä ja ohjeita 2023: 34. Helsinki: Oikeusministeriö.
Kotilainen, Lari, Salla Kurhila & Jyrki Kalliokoski (toim.) (2019). Kielenoppiminen luokan ulkopuolella. Tietolipas 262. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Laitinen, Mikko, Sirpa Leppänen, Paula Rautioaho & Sara Backman (2023). Englanti Suomen kansalliskielten rinnalla. Kohti joustavaa monikielisyyttä. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023: 59. Helsinki: valtioneuvoston kanslia.
Laki kotoutumisen edistämisestä 2023/681. Annettu Helsingissä 14.4.2023.
Lilja, Nina, Laura Eilola, Anna-Kaisa Jokipohja & Terhi Tapaninen (toim.) (2022). Aikuiset maahanmuuttajat arjen vuorovaikutustilanteissa. Suomen kielen oppimisen mahdollisuudet ja mahdottomuudet. Tampere: Vastapaino.
Marjokorpi, Jenni & Ella Väätäinen (2025). Kielitiedostumisia: havaintoja vastasaapuneen oppilaan opetus- ja arviointikäytänteistä Ruotsissa. Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 16(1).
Piippo, Irina & Ninni Lankinen (2023). Opettaja ja luokan monet kielet: Kuka kontrolloi pulpettipuhetta? Teoksessa Maria Ahlholm, Irina Piippo & Päivi Portaankorva-Koivisto (toim.) Vastasaapuneet luokkahuoneissa – ikkunoita valmistavaan opetukseen ja monikieliseen kouluun. Tampere: Vastapaino, 261–283.
Piippo, Irina & Päivi Portaankorva-Koivisto (2019). Monikielinen käsitteenoppiminen valmistavassa opetuksessa, esimerkkinä matematiikka. Kieli, koulutus ja yhteiskunta 10 (3).
Räsänen, Matti (2024). Kielipolitiikan vuosi. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 81. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus.
Saukkonen, Pasi (2020). Suomi omaksi kodiksi. Kotouttamispolitiikka ja sen kehittämismahdollisuudet. Helsinki: Gaudeamus.
Schieffelin, Bambi B. & Elinor Ochs (1986). Language socialization. Annual Review of Anthropology 15: 163–191.
Seppälä, Tanja (2022). Koulutustaustan ja lähtötaitotason merkitys suomen kielen oppimiselle kotoutumiskoulutuksessa. Puhe ja kieli, 42(1), 17–44.
Suomen ympäristökeskus & Ilmatieteen laitos (2024). Maailman kasvihuonekaasupäästöt kasvavat yhä. Verkkosivu. Viitattu 14.3.2025. https://www.ilmasto-opas.fi/artikkelit/maailman-kasvihuonekaasupaastot-kasvavat-yha
Työ- ja elinkeinoministeriö (2025). Kotoutumisen sanasto. 2. laitos. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2025:11. Helsinki. Työ- ja elinkeinoministeriö.