Pakotettu siirtolaisuus ja globaali kamppailu luonnonvaroista – Case Kongon demokraattinen tasavalta

Julkaistu: 11. kesäkuuta 2025 | Kirjoittaneet: Emmanuel Sibomana ja Kati Turtiainen

Johdanto

Ilmastosiirtolaisuus on noussut yhdeksi 2000-luvun keskeisistä globaaleista haasteista. Ilmastonmuutoksen seuraukset, kuten merenpinnan nousu, äärimmäiset sääilmiöt, kuivuus ja luonnonvarojen ehtyminen, ajavat yhä useampia ihmisiä siirtymään asuinalueiltaan. Graeme Hugon (2010; myös Piquet 2022) mukaan ainoastaan ilmastonmuutoksesta johtuva siirtolaisuus on todennäköisesti yksi suurimmista globaalin liikkuvuuden haasteista.

Ilmastosiirtolaisuuden lisäksi tutkijat (esim. Gemenne 2015) puhuvat ympäristösiirtolaisuudesta, jolla tarkoitetaan ympäristön tuhoutumiseen liittyvää pakotettua muuttoa (ks. pääkirjoitus tässä teemanumerossa). Ympäristösiirtolaisuutta lähelle tulee myös kehityksen alta tapahtuva muutto, joka on esimerkiksi kehitysavulla rakennettavan infrastruktuurin, kuten teiden ja patojen, rakentamisen alta tapahtuvaa muuttoa (esim. Aboda ym. 2019; Lone 2014). Tässä artikkelissa tarkastelemme “kehitystä” valtion ja kansainvälisten yhtiöiden intresseihin liittyvänä valtataisteluna luonnonvaroista, minkä takia paikalliset asukkaat pakotetaan siirtymään pois asuinalueiltaan. Kehityksen aiheuttamaa pakkomuuttoa ei ole tunnustettu kansainvälisesti merkittäväksi ongelmaksi. Artikkelimme kannalta on keskeistä, että suuri osa niin kutsutun kehityksen nimissä pakkosiirretyistä ihmisistä on marginalisoituneita ja vähemmistöihin kuuluvia väestöryhmiä. (Lyytinen 2007, 66.)

Tässä artikkelissa tarkastelemme sitä, miten ympäristötekijät ovat monimutkaisessa vuorovaikutuksessa poliittisten ja taloudellisten tekijöiden kanssa (myös Gemenne 2015; Piquet ym. 2011). Pakotettu muutto ei ole läheskään aina suoraa seurausta yksittäisestä katastrofista vaan hitaasta muutoksesta, kuten merenpinnan noususta, kuivuudesta tai maa-alueiden ottamisesta teollisuuden, esimerkiksi kaivostoiminnan, käyttöön. Ympäristössä tapahtuvien muutosten seurauksena paikalliset asukkaat menettävät omistamiaan maa-alueita ja elinkeinojaan. Elinkelpoisista maa-alueista voi syntyä myös valtataisteluita alueen asukkaiden kesken.

Kongon demokraattisessa tasavallassa maan sisäinen ja maasta pois tapahtuva muutto liittyy yhtäältä ilmastonmuutoksen aiheuttamaan maa-alueiden käyttökelvottomuuteen. Toisaalta paikalliset asukkaat ovat pakotettuja muuttamaan, kun he menettävät maa-alueensa niin kutsutun kehityksen nimissä valtion ja kansainvälisten yhtiöiden intressien vuoksi. Eri siirtolaisuuden muotojen yhteen kietoutuminen aiheuttaa myös pakolaisuutta (Amnesty International & IBGDH 2023), koska korruptoitunut, voittoa tavoitteleva ja vähemmistöjä syrjivä valtio ei täytä velvollisuuttaan kansalaistensa suojelemiseksi.

Case Kongon demokraattinen tasavalta: ympäristökriisi ja taloudellinen riisto

Kongon demokraattisessa tasavallassa ilmastonmuutoksella on ollut traagisia seurauksia. Muun muassa kokonaisia vuorenrinteitä on romahtanut sateiden ja eroosion seurauksena. Maanvyöryjä aiheuttavat metsien häviäminen ja lisääntyneet sateet, jotka ovat suora seuraus ilmaston lämpenemisestä (RFI 2017). Rankkasateet ja tulvat ovat tehneet maan elinkelvottomaksi monilla alueilla. Rankkasateet ja maanvyöryt eivät ole pelkästään fyysisiä katastrofeja, vaan niillä on syviä sosioekonomisia seurauksia. Esimerkiksi rannikon kalastusyhteisöt ovat menettäneet yhden tärkeimmistä elinkeinoistaan, kun luonnonkatastrofit ovat tuhonneet infrastruktuurin ja tehneet pääsyn kalavesille mahdottomaksi.

Ympäristötuhot, kuten maaperän eroosio ja tulvat, ovat puolestaan seurausta teollistuneiden valtioiden ylikulutus- ja tuotantomalleista. Keski-Afrikan yhteisöt erityisesti Kongon demokraattisessa tasavallassa joutuvat kamppailemaan ilmastomuutoksen lisäksi niin kutsuttujen kehityslähtöisten pakkosiirtojen kanssa. Maassa sijaitsee merkittävä osa maailman koboltti- ja kuparivarannoista. Luonnonvarojen riiston taustalla on laaja kysymys globaalista energiasiirtymästä, jonka tavoitteena on irtautua fossiilisista polttoaineista. Tätä ns. vihreää siirtymää varten tarvitaan uusia luonnonvaroja, kuten kobolttia ja kuparia. Nämä Kongon demokraattisessa tasavallassa (runsaana) esiintyvät mineraalit ovat keskeisiä komponentteja erityisesti vihreään siirtymään liittyvän uusiutuvan energian teknologioissa, kuten ladattavissa akuissa. (RFI 2017; Amnesty International & IBGDH 2023.)

Viime vuosina erityisesti maan eteläosissa sijaitseva Kolwezin alue on tullut tunnetuksi kaivostoiminnastaan, koska kansainväliset yhtiöt ovat olleet kiinnostuneita siellä esiintyvistä merkittävistä mineraaliesiintymistä. Ylikansalliset kaivosyhtiöt ovat laajentaneet toimintaansa rajuin keinoin. Tilanne on aiheuttanut muun muassa kokonaisten yhteisöjen pakkohäätöjä, tuhopolttoja ja väkivaltaa. Häätöjen toteuttamisesta kieltäytyneet paikalliset johtajat ovat joutuneet vain seuraamaan alueidensa tuhoutumista. Paikallisia asukkaita on kohdeltu erittäin väkivaltaisesti ja heidän henkeään on uhattu, kun he ovat yrittäneet puolustaa oikeuksiaan ja omaisuuttaan. Erityisen vakava tilanne on Mukumbin alueella, jossa kansalliskaartin sotilaat ovat polttaneet taloja ja pahoinpidelleet ihmisiä Chemaf-kaivosyhtiön toimien tukemiseksi. Vaikka kaivosyhtiö maksoi jälkikäteen 1,5 miljardia dollaria korvauksina, vain murto-osa siitä päätyi niitä tarvitseville. (Amnesty International & IBGDH 2023; Amnesty International 2023.)

Kongon demokraattisessa tasavallassa, jossa ympäristökriisit ja kaivosteollisuus kietoutuvat yhteen, ilmastosiirtolaisuus saa monikerroksisia ulottuvuuksia. Kongon tilanne on yksi monista esimerkeistä siitä, kuinka ilmastonmuutos kytkeytyy vahvasti globaaliin ja alueelliseen epäoikeudenmukaisuuteen resurssien jakamisesta. Ympäristösiirtolaisuus ei ole vain ilmastonmuutokseen ja luonnon tuhoutumiseen liittyvä ongelma, vaan se on seurausta globaalista taloudellisesta ja poliittisesta järjestelmästä, jossa kehittyvät maat ja niiden ihmiset ovat alisteisia globaalin pohjoisen taloudellisille intresseille.

Globaali resurssien jakamisen eriarvoisuus ihmisoikeusrikkomuksena

Vaikka Kongon demokraattisessa tasavallassa toimivat kaivosyhtiöt eivät ole eurooppalaisia, on todennäköistä, että niiden tuottamat raaka-aineet päätyvät eurooppalaisiin ja muiden kehittyneiden maiden teknologiaketjuihin (Amnesty International 2023). Ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi välttämätön niin kutsuttu vihreä siirtymä kestäviin ja uusiutuviin energiamuotoihin näyttäytyy kuitenkin vakavana eettisenä ristiriitana. Yhtäältä kestävää siirtymää tavoitellaan kehittyneissä maissa, mutta monessa tapauksessa kehittyvät maat ja erityisesti niiden paikallisyhteisöt joutuvat maksamaan sen kustannukset menetettyinä ihmisoikeuksina.   

Ympäristösiirtolaisuuden taustalla on niin kutsuttu fossiilitalous. Kuten Andreas Malm kirjoittaa teoksessaan White Skin, Black Fuel: On the Danger of Fossil Fascism (2021), fossiilisten polttoaineiden riisto on ollut kiinteä osa kolonialistista järjestelmää, jossa pohjoiset valtiot ovat hyväksikäyttäneet eteläisiä maita raaka-aineiden ja työvoiman lähteinä. Globaalin pohjoisen teollisuus ja talousmarkkinat ovat harjoittaneet kaivostoimintaa Keski-Afrikassa viime vuosisadan ajan, ja ne ovat taloudellisen valtansa avulla muovanneet paikallista infrastruktuuria ja sosiaalisia suhteita haluamallaan tavalla (Särkkä 2025). Ilmastokriisi itsessään on eräänlainen kolonialistinen jatkumo, jossa globaali etelä maksaa ympäristön tuhoutumisesta. Samaan aikaan globaalin pohjoisen maat hyötyvät uusiutuvan energian lähteiden saamiseen liittyvästä kaivostoiminnasta. Siksi ilmaston- ja ympäristönmuutokseen liittyvä muutto sekä niin kutsutun kehityksen alta tapahtuva pakkosiirtolaisuus on kolonialistinen ja uusimperialistinen jatkumo, jossa haavoittuvat kansat pakenevat asuinalueiltaan. Muutto ei tapahdu vain maasta toiseen, vaan ihmiset siirtyvät pois niiltä alueilta, jotka on rakennettu paikallisten kriisien ja ihmisten kärsimyksen kustannuksella. Pakotettu muutto ei ole vain fyysinen siirtyminen alueelta tai maasta toiseen, vaan se on kulttuurinen, henkinen ja psykologinen siirtymä, joka ravistelee ihmisyyden perusteita.

Voiko kehitys olla kestävää?

Kongon demokraattisen tasavallan tilanne osoittaa, kuinka globaalin pohjoisen kulutusvalinnat vaikuttavat globaalin etelän ihmisten elämään. Suomessa ja muissa teollisuusmaissa käytetään tuotteita, kuten akkuja, joiden valmistus saattaa perustua vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Kuten Chen ym. (2021) osoittavat, ilmastosiirtolaisuus on monisyinen ilmiö, jossa kietoutuvat yhteen ympäristöön liittyvät, sosiaaliset ja poliittiset tekijät tavoilla, joissa myös globaali pohjoinen on osallisena.

Kehittyvien maiden luonnonvarojen riisto herättää vakavan kysymyksen globaalista vastuusta: voidaanko eettisesti puhua vihreästä siirtymästä, mikäli se tapahtuu vakavien ihmisoikeusloukkauksien kustannuksella (Amnesty International 2023)? Vaikka kehitykseen tähtäävillä hankkeilla voidaan joissakin tilanteissa päätyä kestävään kehitykseen kaikkien osapuolten näkökulmasta, liittyy niihin lähes aina kaksoisstandardit, kuten Vanclay (2017) huomauttaa. Kehittyvissä maissa tämä voi tarkoittaa muun muassa paikallisten asukkaiden elinkeinojen menettämistä, kulttuurisen yhteenkuuluvuuden hajoamista ja sosiaalista epävakautta. Kongon demokraattisessa tasavallassa tilanne on erityisen vakava, koska valtion rakenteet ovat fragmentoituneita, eikä sen intresseissä ole suojella kansalaisiaan. Sen sijaan valtion intressinä on mahdollistaa kaivostoiminta ja auttaa kansainvälisiä yhtiöitä poistamaan asukkaat kaivostoiminnan tieltä. Tästä seuraa se, että heikko valtio ja sen korruptoituneet rakenteet aiheuttavat lisää haavoittuvuutta entuudestaan olemassaolostaan taisteleville paikallisille asukkaille.

Kongon demokraattisessa tasavallassa ilmastonmuutos ja taloudellinen "kehitys" näyttäytyvät yhdessä ihmisoikeusrikkomuksina. Ilmastokriisin vaikutuksista kärsivillä alueilla on keskeinen rooli luonnonvarojen tuottajana, ja siksi maa on globaalin eriarvoisuuden keskiössä. Samaan aikaan kansainvälinen talousjärjestelmä ja siihen liittyvä resurssien kysyntä luovat paineita, jotka ajavat ihmisiä pois kodeistaan. Nämä ilmiöt eivät ole toisistaan irrallisia, vaan ne kietoutuvat toisiinsa tavalla, joka vaatii uudenlaista globaalia vastuunkantoa.

Kansainvälinen vastuu ja pohjoisen rooli

Kongon demokraattisessa tasavallassa erilaiset pakotettuun siirtolaisuuteen liittyvät juurisyyt ja siirtolaisuuden muodot vaativat kansainvälistä yhteistyötä. Tutkijoiden (esim. McAdam 2012) mukaan ympäristösiirtolaisuus haastaa nykyistä pakolaisstatuksen määrittelyä. Kansainvälinen oikeus ei ole täysin tunnistanut kehityksen alta tapahtuvaa tai ilmasto- ja ympäristösiirtolaisuutta, eikä näiden ilmiöiden takia muuttavia henkilöitä suojella esimerkiksi YK:n pakolaissopimuksella (ks. Jaana Palanderin teksti tässä teemanumerossa). Tämä lainsäädännöllinen tyhjiö vaikeuttaa heidän oikeuksiensa turvaamista ja kansainvälisten toimintamallien kehittämistä. Kongon demokraattisen tasavallan naapurimaissa, kuten Ruandassa ja Ugandassa, on ollut vuosikymmenten ajan YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n ylläpitämiä pakolaisleirejä. Suomen valtio on valinnut kongolaisia kiintiöpakolaisia näiltä leireiltä. Heidän pakolaisstatuksensa on perustunut siihen, että valtio ei ole suojellut tai se on vainonnut tiettyjä etnisiä ryhmiä. Ilmaston ja ympäristön takia kodeistaan paenneet eivät kuitenkaan saa pakolaisjärjestön suojelua.

Kansainväliseen yhteistyöhön tulisi sisältyä paikallisia toimia, kuten infrastruktuurin kehittämistä, yhteisöjen tukemista sekä kansainvälisiä aloitteita, kuten ilmastorahoituksen lisäämistä ja uusien lainsäädännöllisten kehysten luomista. Kongon demokraattisessa tasavallassa toimii lukuisia kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen auttamiseen keskittyviä kansainvälisiä ja paikallisia järjestöjä. Valtion ja paikallisten etnisten yhteisöjen väliset konfliktit ovat kuitenkin hankaloittaneet järjestöjen toimintamahdollisuuksia erityisesti viime aikoina. Alueella toimiva YK:n rauhanjärjestö MONUSCO (2025; ks. myös Yle 2025) raportoi, että erityisesti maan itäosien humanitaarinen tilanne on hälyttävä.

Kongon demokraattisessa tasavallassa luonnonvaroja on riistetty ja ihmisoikeuksia poljettu häikäilemättömästi. Suunnan muuttaminen sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämpään suuntaan vaatii eettisesti ohjattua toimintaa, jossa kehityshankkeet ja vihreä teknologia toteutetaan paikallisyhteisöjen oikeuksia kunnioittaen. (Ks. esim. Bhambra 2021; Bassey 2024.) Keski-Afrikan alueen sademetsät ovat maailman toiseksi laajimmat Amazonin sademetsien jälkeen. Sademetsät ovat elintärkeä hiilinielu kaikelle elämälle. Kuitenkin metsäalue supistuu noin miljoonan hehtaarin vuosivauhdilla kaivostoiminnan, öljynetsinnän ja muun ihmistoiminnan vuoksi. Samaan aikaan ympäristöjärjestöjen, kuten Greenpeacen toiminta, on vaarassa valtion ja kansainvälisten yhtiöiden toiminnan takia. (Greenpeace 2018.)  

Ilmastonmuutoksen torjunta ei voi olla vain pohjoisten teollisuusvaltioiden etujen turvaamista, vaan sen on oltava globaali, oikeudenmukainen prosessi, johon koko kansainvälinen yhteisö osallistuu. Lähtökohtana on, että teollistuneet maat tunnustavat vastuunsa ilmastonmuutoksen aiheuttamasta kärsimyksestä ja maksavat siitä ympäristökriisistä eniten kärsiville maille. Kyse ei ole pelkästään taloudesta vaan globaalista, eettisestä ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen liittyvästä vastuusta sekä haavoittuvien yhteisöjen elinolojen turvaamisesta ja hyvinvoinnista. Siksi Kongon demokraattisen tasavallan mutkikasta tilannetta, jossa ilmaston- ja ympäristönmuutokset saavat aikaan kehityksen alta tapahtuvaa siirtolaisuutta, ei tule tarkastella vain ympäristöongelmana. Ennemminkin kyse on laajasta inhimillisestä ja moraalisesta kysymyksestä. Siksi ilmastokriisiin liittyvän vastuun epäoikeudenmukainen jakaantuminen vaatii globaalia solidaarisuutta, jossa kehittyvät maat ovat tasavertaisesti mukana kehittämässä sopeutumiskeinoja kestävään kehitykseen liittyvässä rakenteellisissa siirtymissä ja ne saavat siihen tukea.  

Mitä Suomi voi tehdä?

Suomen rooli ilmastosiirtolaisuuden kontekstissa on moninainen:

• Poliittinen vaikuttaminen: Suomi voi edistää kansainvälisiä oikeudellisia puitteita, jotka tunnistavat ilmastosiirtolaiset ja takaavat heidän oikeutensa (Lyytinen 2007).

• Ilmastorahoitus ja sopeutumistuki: Suomen ilmastopolitiikan tulisi painottaa yhteisöpohjaisia ratkaisuja, jotka vahvistavat lähtöalueiden resilienssiä (Bassey 2024). (Ks. Miina Noroilan artikkeli tässä teemanumerossa.)

• Yritysvastuu: Suomalaiset yritykset ja julkiset hankinnat voivat edellyttää entistä parempaa läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta toimitusketjuissa.

• Tietoisuuden lisääminen: Suomessa tarvitaan lisää tietoa ilmasto- ja ympäristösiirtolaisuuden taustoista ja sen yhteyksistä globaaleihin rakenteisiin (Bhambra 2021; Bassey 2024; Piquet ym. 2011; Prokkola ym. 2021).

Emmanuel Sibomana toimii Paremmin Yhdessä ry:n toiminnanjohtajana, kouluttajana, luennoitsijana ja kehittäjänä erilaisissa verkoissa. Hän on kotoutumisen ja monikulttuurisuuden asiantuntija, jonka erityisosaaminen keskittyy monikielisyystietoisuuteen, rauhanvälitykseen ja yhteisöllisyyteen. Hän oli vuodesta 1994 lähtien Kongossa maan sisäisenä pakolaisena ennen kuin joutui pakenemaan maasta vuonna 2004. Tämän jälkeen hän asui vuoteen 2007 Burundissa, josta hänet valittiin kiintiöpakolaisena Suomeen.

Kati Turtiainen työskentelee sosiaalityön professorina Jyväskylän yliopistossa, Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa. Hän on tutkinut pakkomuuttoa ja viranomaissuhteita. Hän on aiemmassa työssään maahanmuuttopalveluiden johtajana työskennellyt muun muassa kongolaisten pakolaisten kanssa ja vieraillut Kongon ja Ruandan rajalla olevilla pakolaisleireillä.

Lähteet

Aboda, Caroline, Frank Mugagga, Patrick Byakagaba & Goretti Nabanoga (2019). Development Induced Displacement; A Review of Risks Faced by Communities in Developing Countries. Sociology and Anthropology, 7(2), 100–110.

Amnesty International (2023). Kaivoshankkeita edistetään ihmisoikeuksia loukkaamalla Kongon demokraattisessa tasavallassa. Viitattu 7.6.2025. https://www.amnesty.fi/kaivoshankkeita-edistetaan-ihmisoikeuksia-loukkaamalla-kongon-demokraattisessa-tasavallassa/

Amnesty International & IBGDH (2023). Powering Change or Business as Usual? Forced evictions at industrial cobalt and copper mines in the Democratic Republic of Congo. Viitattu 7.6.2025. https://www.amnesty.org/en/documents/afr62/7009/2023/en/

Bassey, Nnimmo (2024). Green Colonialism in Colonial Structures: A Pan-African Perspective. Teoksessa Miriam Lang, Mary Ann Manahan & Breno Bringel (toim.) The Geopolitics of Green Colonialism. Global Justice and Ecosocial Transitions. Pluto Press, 130–141.

Bhambra, Gurminder. K. (2021). Colonial global economy: towards a theoretical reorientation of political economy. Review of International Political Economy, 28(2), 307–322.

Chen, Ted Hsuan Yun, Ali Salloum, Antti Gronow, Tuomas Ylä-Anttila & Mikko Kivelä (2021). Polarization of climate politics results from partisan sorting: Evidence from Finnish Twittersphere. Global Environmental Change, 71. 102348.

Gemenne, François (2015). Why the numbers don’t add up: A review of estimates and predictions of people displaced by environmental changes. Global Environmental Change, 21S, S41–S49.

Greenpeace (2018). Tiesitkö tämän Kongon sademetsästä? Viitattu 7.6.2025. https://www.greenpeace.org/finland/blogit/ilmastonmuutos/tiesitko-taman-kongon-sademetsasta/

Hugo, Graeme (2010). Climate change-induced mobility and the existing migration regime in Asia and the Pacific. Teoksessa Jane McAdam (toim.) Climate change and displacement: multidisciplinary perspectives. Oxford; Portland.

Lone, Raoof Ahmed (2014). Development Induced Displacement. Journal of Social Science Research 3(2), 216–224.

Lyytinen, Eveliina (2007). Pakkomuutto globaalina ongelmana. Maantieteen tutkielma. Turun yliopisto.

Malm, Andreas (2021). White Skin, Black Fuel: On the Danger of Fossil Fascism. Verso.

McAdam, Jane (2012). Climate Change, Forced Migration, and International Law. Oxford: University Press.

MONUSCO 2025. The United Nations Organization Mission in Democratic Republic of the Congo. Viitattu 7.6.2025. https://monusco.unmissions.org/en

Piquet, Etienne (2022). Linking climate change, environmental degradation, and migration: An update after 10 years. Wiley Interdisciplinary Reviews: Climate Change, 13(1), e746. https://doi.org/10.1002/wcc.746

Piquet, Étienne, Antoine Pécoud, Paul de Guchteneire (2011). Migration and Climate Change. Cambridge University Press.

Prokkola, Eeva-Kaisa, Saija Niemi, Élise Lépy, Jaana Palander, Outi Kulusjärvi & Päivi Lujala (2021). Climate Migration: Towards a Better Understanding and Management. Finland and Global Perspective.  Publication of the Government’s analysis, assessment and research activities 2021:42. Prime Minister’s Office Helsinki 2021. https://tietokayttoon.fi/julkaisut/raportti?pubid=URN:ISBN:978-952-383-213-8

RFI (2017). Floods in DRC, Sierra Leone linked to climate change. Viitattu 7.6.2025. https://www.rfi.fr/en/africa/20170821-Could-disasters-DRC-Sierra-Leone-have-been-avoided-climate-change-urban-planning

Särkkä, Timo (2025). Mining and Financial Imperialism The Central African Copper Bonanza, c. 1890–1970. London: Routledge.

Vanclay, Frank (2017). Project-induced displacement and resettlement: from impoverishment risks to an opportunity for development? Impact Assessment and Project Appraisal, 35(1), 3–21.

Yle (2025). Tilanne on hirveä, sanoo Pelastakaa lasten maajohtaja – tästä Kongon konfliktissa on kyse. https://yle.fi/a/74-20139645