Ilmastosiirtolaisuuden monet kasvot

Julkaistu: 11. kesäkuuta 2025 | Kirjoittaneet: Irina Piippo, Emilia Rajala ja Erja Kilpeläinen

Ilmastonmuutos on aikamme akuutein maailmanlaajuinen kriisi, joka muokkaa yhteiskuntia lähellä ja kaukana. Ilmastosiirtolaisuus on puolestaan muuttoliikettä, joka johtuu ilmastonmuutoksesta. Myös maapallon ekosysteemien sisäiset muutokset ovat muuttaneet ilmastoa, mutta meneillään oleva nopea ilmaston lämpeneminen on seurausta ihmisen toiminnasta. Fossiilitalous ja kapitalismi eli riippuvaisuus uusiutumattomista energialähteistä jatkuvan talouskasvun tavoittelemiseksi ovat vahvasti kytköksissä ilmastonmuutokseen ja kasvihuonekaasupäästöihin, jotka lämmittävät ilmastoa (ks. Ahteensuu 2020; Kortetmäki 2020).

Ilmaston lämpenemisen vaikutukset ovat jo nykyisellään moninaiset. Erilaiset sään ääri-ilmiöt, kuten rankkasateet, hirmumyrskyt ja tukala kuumuus, ovat lisääntyneet. Valtameret ovat lämmenneet ja sen mukana merenpinta on noussut. Tämä uhkaa matalia rannikkoalueita, niillä sijaitsevaa asutusta, makean veden lähteitä ja maanviljelykseen sopivaa maata. Merenpinnan nousu altistaa myös äkillisille tulville. Myös äärimmäisen kuivuuden seurauksena juomavesivarannot ehtyvät ja maanviljelys vaikeutuu. Kuivuus altistaa myös laajoja alueita maasto- ja metsäpaloille. Ilmastonmuutos aiheuttaakin jo nyt luontokatoa, elämän edellytysten heikentymistä ja mittavia taloudellisia menetyksiä niin yhteisöille kuin yksilöillekin. (Ks. IPCC 2023.)

Ilmastonmuutos on  kin todellisuutta, joka vaikuttaa elinolosuhteisiin jo kaikkialla maailmassa. Se ei kuitenkaan kohtele kaikkia alueita samalla tavoin. Jo pelkästään ilmastonmuutokseen liittyvät luonnonilmiöt vaihtelevat niin, että esimerkiksi Tyynellä valtamerellä merenpinta kohoaa nopeammin kuin lähialueillamme (YK 2024). Myös kuivuudesta, kuumuudesta ja aavikoitumisesta jo valmiiksi kärsivillä alueilla vaikutukset elin- ja viljelyolosuhteisiin lämpötilan kohotessa ovat suurempia kuin esimerkiksi Pohjois-Euroopassa (Adil ym. 2025).

Tämän lisäksi yhteiskuntien kyky sopeutua tilanteeseen tai etsiä selviytymiseen ratkaisuja vaihtelee suuresti. Ilmastonmuutoksen seurannaisvaikutukset koettelevatkin eniten niitä alueita, joiden yhteiskunnat ovat jo ennestään haavoittuvaisia (Maailmanpankki 2021; myös Hanna & Oliva 2016). Seurannaisvaikutuksista kärsivät usein myös eniten ne maat ja alueet, jotka eivät historiallisesti ole vastuussa tällä hetkellä ilmakehäämme kuormittavista kasvihuonekaasuista ja jotka eivät ole päässeet nauttimaan fossiilitalouden tuottaman talouskasvun hyödyistä (Kortetmäki 2020). Tästä huolimatta haavoittuvilla alueilla esimerkiksi suuret kansainväliset yhtiöt hyödyntävät luonnonrikkauksia tavoilla, jotka sekä turmelevat ympäristöä että hyväksikäyttävät paikallista työvoimaa epäeettisesti (ks. Sibomanan ja Turtiaisen artikkeli tässä teemanumerossa). Ilmastonmuutos ja sen seurannaisvaikutukset limittyvätkin tiiviisti vastuun, oikeudenmukaisuuden ja kolonialismin kysymyksiin.

Muutokset elinolosuhteissa saavat aikaan myös muuttoliikkeitä. Tutkimusyhteisö kiinnostui ilmastonmuutoksen vaikutuksesta muuttoliikkeisiin toden teolla 1980-luvulla, kun tutkimus ihmisen aikaansaaman ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista lisääntyi voimakkaasti (McLehman 2013: 8). Arviot pakkomuuttavien määrästä vaihtelevat paljon, mutta esimerkiksi vuonna 2021 julkaistu Maailmanpankin Groundswell-raportti ennakoi, että yli 200 miljoonaa ihmistä joutuu jättämään kotinsa vuoteen 2050 mennessä, mikäli ilmastonmuutosta ei pystytä hillitsemään ja siitä pahiten kärsiviä alueita tukemaan tarkoituksenmukaisella tavalla (Maailmanpankki 2021). Kuten muidenkin kriisien aiheuttamassa pakkomuutossa, myös ilmastosiirtolaisuudessa suurin osa muuttoliikkeestä on joko maansisäistä tai se suuntautuu lähialueille. Alueista ilmastosiirtolaisuuden ennakoidaan koskettavan kaikkein voimakkaimmin Pohjois-Afrikkaa ja Saharan eteläpuoleista Afrikkaa, mikäli mittariksi otetaan se prosenttisuus väestöstä, jonka arvioidaan joutuvan jättämään kotinsa. Lukumääräisesti mitattuna mahdollisia ilmastosiirtolaisia olisi puolestaan Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. (emt.)

Ilmastosiirtolaisuus on ilmiönä monimutkainen, koska sen juurisyyt ja ilmenemismuodotkin ovat moninaisia. Itsessään pelkkä ilmastonmuutos ei saa aikaan siirtolaisuutta, vaan muuttoliikkeiden syntyyn vaikuttavat yhtäältä maan tai alueen sosioekonominen haavoittuvuus ja toisaalta kyky sopeutua muutoksiin (syistä, ks. McLehman 2013). Itse ilmastonmuutoksen vaikutukset voivat olla myös moninaisia, joko vähittäistä elinympäristön muutosta tai äkillisiä katastrofeja. Alueen asukkaat eivät myöskään aina lähde liikkeelle, vaan vaikeassakin tilanteessa saatetaan myös jäädä paikoilleen joko pakosta tai omasta valinnasta. Usein kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat ovat niitä, joilla ei ole mahdollisuutta lähteä liikkeelle, vaikka elinolosuhteet muuttuisivat kestämättömiksi. Silloin, kun lähdetään liikkeelle, siirtymät voivat olla tilapäisiä tai pysyviä tai siirtymä toiselle alueelle voi olla esimerkiksi kausittaista. (Ks. Oksanen 2020; McLehman 2013.)

Ilmiön monimuotoisuus on yksi syy sille, miksi tässä numerossa käytämme juuri termiä ilmastosiirtolaisuus, eikä esimerkiksi ilmastopakolaisuus. Tosin tämäkään käsite ei tarkasti ottaen kata vaikkapa maansisäistä muuttoa tai paikallaan pysymistä, koska siirtolaisuus lähtökohtaisesti edellyttää maan rajojen ylitse tapahtuvaa liikkuvuutta. Kotimaansa rajojen sisällä pakenevia ihmisiä kutsutaan usein maan sisäisesti siirtymään joutuneiksi (internally displaced people). Toinen syy terminologiselle valinnallemme on se, ettei ”ilmastopakolainen” ole oikeudellisesti täsmällinen termi. Ilmastossa tai ympäristössä tapahtuvat haitalliset muutokset eivät tällä hetkellä ole peruste YK:n kansainvälisessä pakolaissopimuksessa määritellylle kansainväliselle suojelulle, vaan pakolainen on henkilö, jolla on aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi. Kaiken kaikkiaan pakolaisuus, kansainvälinen liikkuminen ja muuttoliike ovat hyvin tiukasti säänneltyjä. Pakolaisaseman saa henkilö, jonka YK:n pakolaisjärjestö UNHCR tai jokin vastaanottava valtio katsoo täyttävän aseman kriteerit, ja valtiot ja EU puolestaan määrittelevät yksityiskohdat turvapaikan hakemiselle ja saamiselle (ks. Palanderin artikkeli tässä teemanumerossa). Osa ilmastosiirtolaisista on myös pakolaisia sanan täsmällisessä merkityksessä, sillä ympäristön haitalliset muutokset limittyvät usein myös poliittiseen epävakauteen ja pitkittyneisiin konflikteihin.  

Tässä numerossa tutustumme hieman myös ympäristösiirtolaisuuteen. Ympäristön muutos voi olla syynä pakotettuun muuttoon silloinkin, kun muutos ei johdu varsinaisesti ilmastonmuutoksesta. Esimerkiksi uuden tekojärven tai patohankkeen seurauksena voi syntyä tarvetta asuinpaikan muutokselle tai elinympäristö voi tuhoutua vaikkapa kaivostoiminnan tai muun teollisen toiminnan vuoksi. Ympäristösiirtolaisuus onkin terminä vielä laajempi kuin ilmastosiirtolaisuus (ks. Gemenne 2012). Ympäristösiirtolaisuuteen paneutuminen avaa myös usein piiloon jääviä näkökulmia prosesseihin, joita helposti hahmotamme ensisijaisesti yhteiskunnan kehityksenä. Uusi tie, vesivoimala, teollisuuslaitos tai kaivos voivat toki parantaa elämisen tai elinkeinotoiminnan edellytyksiä alueella, mutta hyödyt näistä jakautuvat yhteisöön usein epätasaisesti. Toisinaan ympäristö saattaa muuttua niin hitaasti, että yhteisö tottuu, eivätkä nuoremmat sukupolvet enää tiedä, kuinka monimuotoista vaikkapa luonto on aiemmin ollut (Räinä 2025). Vähitellen elinolot kuitenkin tukaloituvat ja edessä saattaa olla muutto.

Tilanteisiin voi myös limittyä mutkikkaita kolonialistisia rakenteita, suoranaista riistoa ja globaalia kilpailua luonnonvaroista, kuten Sibomana ja Turtiainen osoittavat artikkelissaan, joka keskittyy Kongon demokraattisessa tasavallassa harjoitettavaan kaivostoimintaan. Toisaalta on syytä muistaa, että ilmastonmuutos ei tapahdu vain jossain kaukana, vaan se koskee myös lähialueitamme. Tuoreen Copernicus -ilmastopalvelun ja Maailman ilmatieteen järjestön julkaiseman raportin mukaan Eurooppa on nopeimmin lämpiävä maanosa, Skandinavian jäätiköt menettivät viime vuonna jääpeitettään ennätysmäärän ja vuosi 2024 oli Euroopan mittaushistorian kuumin vuosi (ESOTC 2024). Vieläkin lähemmäs tulevat ilmastonmuutoksen vaikutukset saamelaisalueelle sekä saamelaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Arktisella alueella ilmastonmuutoksen vaikutukset tapahtuvat suuremmassa mittakaavassa ja nopeammin kuin muualla (Sámirađđi 2023). Saamelaisille ilmastonmuutokseen sopeutuminen on perus- ja ihmisoikeuskysymys, ja saamelaiskulttuurin uhanalaistuminen tarvitsee Suomen valtiolta lisätoimia. Ilmastonmuutoksen myötä perinnetiedot ja -taidot sekä perinteiset elinkeinot ovat vaarantuneita. (Klemetti, Jaakkola & Juntunen 2024.) Ylisukupolviset taidot ja tiedot sekä läheinen suhde muuttuvaan luontoon ovat tärkeitä myös muille napojenläheisillä alueilla eläville yhteisöille. Esimerkiksi Arktiksella yhteisöt voisivat hyödyntää näitä tietoja ja taitoja sopeutuessaan uuteen ympäristöön, jos kotiseudulta olisi pakko muuttaa ilmastonmuutoksen alta. (Hynni & Martikainen 2020.)

Ilmasto- ja ympäristösiirtolaisuuden mekanismien lisäksi pohdimmekin tässä numerossa vastuun ja oikeudenmukaisuuden kysymyksiä. Ilmastonmuutos itsessään on ilmiönä niin globaali, että sen hillitsemiseksi tarvitaan laajaa kansainvälistä yhteistyötä. Myös ilmastosiirtolaisuuden yhteydessä tällainen yhteistyö on välttämätöntä. Kansainvälistä tukea sopeutumiseen tarvitaan alueille, joita ilmastonmuutos koettelee kaikkein eniten. Sopeutumistuki paikallisissa yhteisöissä sisältää tietoisuuden lisäämistä ja tukea myös maan sisäisten siirtolaisten vastaanottamiseen. Myös diasporayhteisöillä voi olla ilmastonmuutoksesta pahoin kärsivillä alueilla merkittävä rooli resilienssin rakentamisessa, kuten Miina Noroila artikkelissaan kirjoittaa. Tilanteissa, joissa muuttoliike suuntautuu maan rajojen yli, kansainvälisellä yhteistyöllä on mahdollista tarjota pakkomuuttaville turvallisempia reittejä uuteen asuinpaikkaan. Erilaisten kriisien, katastrofien ja pakkomuuton yhteydessä pääsy koulutukseen usein vaikeutuu. Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaankin tukemaan myös siirtymään joutuneiden koulutusta kaikilla koulutustasoilla, myös korkeakoulutuksessa. Tätä tukea ja ymmärrystä ylirajaisten koulutuspolkujen mahdollisista seurannaisvaikutuksista tarvitaan myös meillä Suomessa. Taloudellisten panostusten ja muuttamaan joutuville tarjottavan tuen lisäksi vastuunkannossa kyse onkin myös kielitietoisuus- ja yhdenvertaisuustyöstä täällä Suomessa, kuten Piippo artikkelissaan toteaa.  

***

Tämä Kieli, koulutus ja yhteiskunta -verkkolehden teemanumero ”Ilmastosiirtolaisuus globaali haaste ja vastuu” keskittyy ilmastosiirtolaisuuteen ja kytkeytyy Kieliverkoston vuoden 2024 teemaan “Kestävä kehitys ja kielikoulutus”. Muuttoliikkeiden ja fyysisten ympäristömuutosten yhteyksiä on toistaiseksi tutkittu paljon vähemmän kuin esimerkiksi konfliktiperustaista pakolaisuutta (Hynni & Martikainen 2020). Tutkimuksen lisäksi aiheesta tarvitaan yleistajuista, tutkimukseen pohjautuvaa suomenkielistä keskustelua. Koska kielikoulutuksen ja kielikoulutuspolitiikan kysymykset kietoutuvat väistämättä kestävän kehityksen kysymyksiin ja sosiaalisesti oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseen (ks. esim. EKKO-hanke; Iikkanen ym. 2023), Kieliverkosto päätti tarttua teemaan.

Teemanumero sai alkunsa marraskuussa 2024 Kieliverkoston ja Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin yhteistyössä järjestämästä lounaskollokviosta Ilmastosiirtolaisuus – miten rakennamme toimivaa tulevaisuuden Suomea?. Tämä numero kokoaa paneelikeskustelun osanottajat tai heidän edustamansa yhteisöt jatkamaan keskustelua aiheesta. Paneelikeskusteluun osallistuivat professori Kati Turtiainen Jyväskylän yliopistosta, toiminnanjohtaja Emmanuel Sibomana Paremmin Yhdessä ry:stä, erikoistutkija Jaana Palander Siirtolaisuusinstituutista ja johtava projektipäällikkö Ann-Jolin Grüne Kansainvälisestä siirtolaisuusjärjestöstä (IOM). Paneelikeskustelun puheenjohtajana toimi dosentti Irina Piippo Helsingin yliopistosta.

Lounaskollokviossa panelistit keskustelivat ilmastosiirtolaisuuden historiasta, kansainvälisistä sopimuksista sekä ilmiön laajuudesta. Esille tuli myös ilmastosiirtolaisuuden koskettaman joukon moninaisuus, esimerkiksi Etelä-Euroopan kuumuutta pakenevat sydänsairaat, kuivuuden takia toiselle alueelle maan sisällä muuttavat sekä Suomeen muuttaneet asiantuntijat, jotka tukevat perhettään lähtömaassaan. Panelistit nostivat esille pieniä arjen tekoja, jotka voivat auttaa kotoutumisessa. Tilaisuudesta on tallenne Yle Areenassa (saatavilla 20.11.2025 asti) sekä suomenkielisellä tekstityksellä oleva tallenne Moniviestimessä.

Tässä teemanumerossa artikkelit etenevät jossain määrin kaukaa lähemmäs ja kansainväliseltä tasolta kohti yhteisöjen ja yksilöiden arkea. Teemanumeron avaa erikoistutkija Jaana Palanderin (Siirtolaisuusinstituutti) artikkeli, jossa hän pohtii ilmastopakolaisuutta ja valtioiden velvollisuutta suojella alueellaan olevia ihmisiä sekä heidän ihmisoikeuksiensa toteutumista. Kansainvälisen suojelun saamisen kriteerit ovat tiukat, eikä ilmastonmuutoksesta johtuva liikkuminen yksinään oikeuta siihen. Kenen vastuulla siis on näiden ilmastosiirtolaisten hyvinvointi, ja mitä eri tapoja näiden ihmisten auttamiseen olisi? Artikkelissa luodaan katsausta kansainväliseen oikeuteen, EU-lainsäädäntöön sekä Suomen ilmastosiirtolaisuuteen valmistautumiseen.

Toiminnanjohtaja Emmanuel Sibomana (Paremmin Yhdessä ry) ja professori Kati Turtiainen (Jyväskylän yliopisto) käsittelevät artikkelissaan ympäristösiirtolaisuutta ja pakotettua siirtolaisuutta Kongon demokraattisessa tasavallassa globaalin luonnonvarakamppailun näkökulmasta. Kongossa vihreä siirtymän vaatimat luonnonvarat ovat aiheuttaneet kilpailua ylikansallisten yhtiöiden välillä, mikä puolestaan on pakottanut paikallisia asukkaita siirtymään pois asuinalueiltaan. Artikkeli avaa sitä, kuinka globaalit eriarvoisuuden rakenteet ja ilmastonmuutos aiheuttavat seurauksia suoraan paikallisyhteisöihin.

Viestinnän asiantuntija Miina Noroila (IOM) tarkastelee artikkelissaan diasporia ilmastotoimijoina. Diasporia ei välttämättä osata nähdä osana ilmastokriisin ratkaisuja, vaikka siirtolaiset tulisi ottaa mukaan suunnitteluun ja päätöksentekoon ja heillä voi olla merkittävä rooli niin kotoutumisessa kuin taustamaiden kehityksessä. Noroila osoittaa, miten esimerkiksi Suomen somalidiaspora osallistuu kehitysyhteistyöhön Somaliassa ja millainen potentiaali diasporissa laajemmin piilee sekä tausta- että asuinmaiden kannalta. Kyse on ennen kaikkea arvostavasta vuorovaikutuksesta ja osallisuudesta, sillä vastuullista yhteiskuntaa rakennetaan yhdessä toisia kuunnellen.

Teemanumeron päättää dosentti Irina Piipon (Helsingin yliopisto) artikkeli, jossa asetutaan kielellisen sosiaalistumisen ja kotiutumisen äärelle. Ilmasto- ja ympäristösiirtolaiset eivät poikkea muiden maahan muuttavien joukosta vaan tarvitsevat yhtä lailla kielellistä ja muunlaista tukea esimerkiksi Suomeen kotiutuessa. Piippo argumentoi, että suomalainen koulutusjärjestelmä ei vielä tunnista riittävästi esimerkiksi kriisialueilta tulevien katkonaisten ja ylirajaisten koulutuspolkujen vaikutuksia yksilön elämään, koulupolkuun ja uuden kielen oppimisen prosessiin. Kotoutumisen tukea kehitettäessä esimerkiksi järjestöillä ja erilaisilla yhteisöillä on tärkeä rooli, sillä uuteen kieleen ei voi sosiaalistua yksin eikä pelkkä institutionaalinen kielikoulutus riitä. Vastuu kielellisestä kotiutumisesta on siis yhteinen, ja meistä jokainen voi olla osaltaan edistämässä sellaista kielenkäyttöä ja asenneilmapiiriä, että Suomeen kotiutuminen on mahdollista.

 

Irina Piippo on monikielisyystutkija Helsingin yliopistosta.

Emilia Rajala ja Erja Kilpeläinen ovat Kieliverkoston projektitutkijoita.

 

Lähteet 

Ahteensuu, Marko (2020). Ilmastovitkuttelu ja tieteellinen epävarmuus. Teoksessa Simo Kyllönen & Markku Oksanen (toim.) Ilmastonmuutos ja filosofia. Helsinki: Gaudeamus, 27–45.

Adil, Lina, Davic Eckstein, Vera Kunzel & Vera Schäfer (2025). Climate risk index 2025. Who suffers most from extreme weather events? Bonn/Berlin: Germanwatch e.V.

EKKO-hanke = Eettisesti kestävä kielten opetus (EKKO) -hanke: https://sites.utu.fi/ekko/

Gemenne, François (2012). Environmental migration. Teoksessa Marco Martiniello & Jan Rath (toim.) An introduction to international migration studies: European perspectives. Amsterdam: Amsterdam University Press, 237–257.

Hanna, Rema & Paulina, Oliva (2016). Implications of climate change for children in developing countries. The future of children 26:1, 115–132.

Hynni, Antti & Tuomas Martikainen (2020). Ympäristö ja ilmastonmuutos. Teoksessa Tuomas Martikainen & Pirkko Pitkänen (toim.) Muuttoliikkeiden vuosisata. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 76–83.

Iikkanen, Päivi, Johanna Ennser-Kananen, Minna Intke-Hernandéz & Sanna Riuttanen (2023). Sosiaalinen oikeudenmukaisuus, kieli ja koulutus. Teoksessa Anne Pitkänen-Huhta, Karita Mård-Miettinen, & Tarja Nikula (toim.), Kielikoulutus mukana muutoksessa. Suomen soveltavan kielitieteen yhdistys ry. AFinLA-teema, 16, 310–333. https://doi.org/10.30660/afinla.126771

IPCC (2023). Climate Change 2023: Synthesis report. Geneve: Sveitsi.

Kortetmäki, Teea (2020). Ilmastokriisi ja rakenteellinen epäoikeudenmukaisuus. Teoksessa Simo Kyllönen & Markku Oksanen (toim.) Ilmastonmuutos ja filosofia. Helsinki: Gaudeamus, 85–103.

Maailmanpankki (2021). Groundswell: acting on internal migration. Part II. Washington DC: Maailmanpankki.

McLeman, Robert A. (2013). Climate and Human Migration: Past Experiences, Future Challenges. Cambridge: Cambridge University Press.

Näkkäläjärvi, Klemetti, Jouni J.K. Jaakkola & Suvi Juntunen (2024). Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomen saamelaiskulttuuriin: Selvitys saamelaisten totuus- ja sovintokomissiolle. Helsinki: Valtioneuvosto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-961-8

Oksanen, Markku (2020). Pakolaisuus ja siirtolaisuus lämpenevässä maailmassa. Teoksessa Simo Kyllönen & Markku Oksanen (toim.) Ilmastonmuutos ja filosofia. Helsinki: Gaudeamus, 151–172.

Prokkola, Eeva-Kaisa, Saija Niemi, Élise Lépy, Jaana Palander, Outi Kulusjärvi & Päivi Lujala (2021). Climate migration: Towards a better understanding and management. Finland and a Global Perspective. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:42. Helsinki: Valtioneuvosto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-213-8

Räinä, Jenni (2025). Veden ajat. Like.

Sámirađđi (2023). Climate Change in Sápmi- an Overview and a Path Forward. https://www.saamicouncil.net/documentarchive/sami-climate-report

YK (2024). Surging seas in a warming world: The latest science on present-day impacts and future projections of sea-level rise. New York: Yhdistyneet Kansakunnat.