Perusopetuksen kieliohjelma: katsaus kehityskaariin ja kehittämisehdotus

 Julkaistu: 16. syyskuuta 2026 | Kirjoittanut: Teija Kangasvieri

Suomessa on ollut kansakouluasetus jo vuodesta 1866, ja laki oppivelvollisuudesta (101/1921) – sittemmin oppivelvollisuuslaki (1214/2020) – säädettiin vuonna 1921. Laki koulujärjestelmän perusteista (467/1968) saatiin tiukan poliittisen väännön ja kompromissien tuloksena. Peruskoulu syntyi Suomessa 1970-luvun koulu-uudistuksessa (1972–1977), kun rinnakkaiskoulujärjestelmästä siirryttiin yhtenäiskoulujärjestelmään (Saarinen ym. 2019). Alun perin kieliohjelmassa ajettiin ”vain yhden oppilaalle vieraan kielen (englannin)” -linjaa. Kieliohjelma ja erityisesti se, onko pakollisia kieliä yksi vai kaksi, oli aikoinaan ankaran poliittisen väännön lopputulos. Asia ratkesi eduskunnassa vuonna 1968 kahden pakollisen kielen hyväksi. Päätöksen taustalla olivat kulttuuripoliittiset syyt ja pyrkimys sivistykselliseen tasa-arvoon (Geber 2010, Saarinen ym. 2019, ks. myös Väistö 2017). Näiden vaiheiden seurauksena peruskoulussa opiskellaan edelleen toista kotimaista kieltä ja kaikille yhteistä ensimmäistä vierasta kieltä. 

Perusopetuksen kieliohjelman kehitys 

Lähtötilanne: Kaikille yhteinen ensimmäinen vieras kieli ja toinen kotimainen kieli 

Seuraavaksi tarkastelen perusopetuksen kieliohjelman kehitystä viiden vuosikymmenen ajalta alkuperäisestä vuoden 1968 ohjelmasta nykyisen tuntijakoasetuksen (VNA 286/2024) mukaiseen kieliohjelmaan. Alun perin kieliopinnot aloitettiin alakoulussa ensimmäisellä vieraalla kielellä (A-kieli). Yläkoulussa taas opiskeltiin toista kotimaista kieltä (B-kieli), minkä lisäksi oli mahdollista opiskella valinnaista kieltä (ks. taulukko 1). Kielten opetusmäärät (VNA 286/2024) ja tavoitetasot (EVK, ks. Huttunen ym. 2003, OPH 2018, 2026) vaihtelevat oppimäärittäin. Huomionarvoista on myös se, että kaksikielisen koulutusjärjestelmämme ruotsinkielisessä opetuksessa kieliohjelma toteutuu eri tavoin: siellä sekä suomi että englanti ovat useimmiten A-kieliä. 

1970- ja 1980-luku: Kieltenopetus herättää kiivasta poliittista keskustelua 

Vuoden 1985 opetussuunnitelmassa kieliohjelma pysyi pääpirteissään samana. Tuolloin yläkoulun valinnaisen kielen nimitykseksi vakiintui C-kieli ja yläkoulussa opiskeltiin joskus oppikoulun perintönä valinnaisena latinaa (ks. taulukko 2). Yläkoulun valinnaisen vieraan kielen opiskelu oli selvästi yleisempää kuin nykyään (ks. esim. Takala 2011, ks. myös Saarinen ym. 2019). 

Vuosina 1970–1985 perusopetuksen kieltenopiskelusta käytiin runsaasti vilkasta eduskuntakeskustelua ja kieltenopetus nähtiin vahvasti koulutuksellisena tasa-arvokysymyksenä. Vieraissa kielissä englannin voimistuva asema oli jo tuolloin nähtävissä (Halonen 2017, Rautiainen, 2000, Takala 2011, ks. myös Saarinen ym. 2019). 

Taulukko 1. Perusopetuksen alkuperäinen kieliohjelma. 

Taulukko 2. Perusopetuksen vuoden 1985 opetussuunnitelman kieliohjelma.

1990-luku: Kansainvälistymisen tarve heijastuu kieltenopetukseen 

Vaikuttaa siltä, että maailmalla 1990-luvulle tultaessa tapahtuneen kansainvälistymiskehityksen ja Suomen vuoden 1995 EU-jäsenyyden myötä herättiin monipuolisen kielitaidon tärkeyteen. Niinpä vuoden 1994 perusopetuksen opetussuunnitelmassa kieliohjelmaan lisättiin vieraisiin kieliin täysin uusi oppimäärä eli alakoulun vapaaehtoinen kieli (A2-kieli) (ks. taulukko 3) ja eri oppimäärien nimitykset vakiintuivat nykyisiksi. Tarve ja paine kansainvälistyä näyttää heijastuneen myös perusopetuksen kieliohjelmaan (Rokka 2011, ks. myös Saarinen ym. 2019). 

A1-kielen opiskelu oli mahdollista aloittaa 1. tai 2. vuosiluokalla jo 1990-luvulla, mutta varhainen aloittaminen oli vähäistä. Sen sijaan A2-kielen aloittaminen jo 3. vuosiluokalla on ollut yleisempää erityisesti suurissa kunnissa. Nykyäänkin A2-kieli jatkuu automaattisesti yläkoulun B2-kielenä vieden samalla yhden yläkoulun valinnaisaineen paikan. Toisin kuin nykyään, kunnat olivat aiemmin velvoitettuja järjestämään A2-kielen opetusta. A2-kielen järjestämisvelvollisuus oli aluksi sidottu kuntakokoon siten, että yli 30 000 asukkaan kuntien oli tarjottava sitä oppilailleen. Järjestämisvelvollisuus oli kuitenkin voimassa vain hetken, sillä sitä ei enää ollut vain neljä vuotta myöhemmin voimaan tulleessa uudistetussa perusopetuslaissa (628/1998). Nykyään vain noin puolet kunnista tarjoaa vapaaehtoista A2-kieltä, ja isossa osassa kuntia sen tarjoaminen ja opetuksen järjestäminen on lopetettu kokonaan. A2-kieli on hyvin usein suurissakin kunnissa se, josta lähdetään karsimaan, kun kuntien opetusmenoista haetaan säästöjä. Lisäksi A2-kielen opiskelun lopettaminen alakoulusta yläkouluun siirryttäessä on ollut yleistä, sillä monet oppilaat ovat kokeneet opiskelun raskaaksi. Lopettaminen ei kuitenkaan aina ole helppoa: lopettaa ei saisi, jotta koko ryhmä ei sammuisi.  

Vuoden 1994 opetussuunnitelmauudistukseen saakka koulujen tuli tarjota 8. luokalta alkavana valinnaisaineena vieraita kieliä, mutta yläkoulun valinnaisen B2-kielen järjestämisvelvoite poistui kunnilta kokonaan opetussuunnitelmauudistuksen yhteydessä (OKM 2010, 120). Tähän saakka kieltenopiskelu oli kouluissamme tilastojen perusteella runsasta: vuonna 1996 lähes 43 % yläkoululaisista opiskeli B2-kieltä, kun vastaava luku oli lukuvuonna 2024–2025 noin 20 % (ks. esim. Kangasvieri 2022, Tilastokeskus 2025). 

Kunnilla on siis ollut velvollisuus jatkaa alakoulussa A2-kielen aloittaneiden kieltenopiskelua B2-kielenä, mutta uusien B2-kielen ryhmien opetuksen järjestämisvelvollisuutta ei ole ollut yli kolmeen vuosikymmeneen. 

Taulukko 3. Perusopetuksen vuoden 1994 opetussuunnitelman kieliohjelma.

Taulukko 4. Perusopetuksen vuoden 2014 opetussuunnitelman kieliohjelma.

2010-luku: Toisen kotimaisen kielen varhentaminen 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistuksessa vuonna 2014 päädyttiin toisen kotimaisen kielen (B1-kieli) varhentamiseen yläkoulun 7. vuosiluokalta alakoulun 6. vuosiluokalle syksystä 2016 alkaen (ks. taulukko 4). Varhentamisella pyrittiin parantamaan B1-kielen oppimistuloksia ja lisäämään oppilaiden motivaatiota toisen kotimaisen kielen opiskeluun (OKM 2012, Tuokko, 2009).  

Varhentaminen ei kuitenkaan ole näyttänyt kohentavan oppimistuloksia (ks. esim. Härmälä & Marjanen 2023). Tämä johtuu kaiketi myös siitä, ettei oppimäärän vuosiviikkotuntimäärää lisätty varhentamisen yhteydessä lainkaan, vaan nykyään opetustunnit sijoitellaan joissakin kunnissa ja kouluissa oppimiselle epäedullisella tavalla erityisesti vuosiluokilla 8–9. 

Tätä yritettiin korjata toisen kotimaisen kielen vuosiviikkotunnin lisäyksellä 7. vuosiluokalle syksystä 2024 lähtien (VNA 111/2023). Todellisuudessa melko tuoreen selvityksen mukaan toisen kotimaisen kielen kokeen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta keväästä 2005 alkaen on johtanut osaamisen laskuun kaikilla koulutustasoilla (Juurakko-Paavola 2024). Lisäksi Geberin (2010) mukaan B-kielen tuntimäärää on vuosien mittaan vähennetty jopa kymmenellä vuosiviikkotunnilla oppikouluun verrattuna. 

2020-luku: Kieltenopetuksen varhentamisella tavoitellaan monipuolisempia A1-kielivalintoja  

Vuonna 2017 julkaistiin Monikielisyys vahvuudeksi: Selvitys Suomen kielivarannon tilasta ja tasosta (Pyykkö 2017). Sen toimenpide-ehdotusten myötä ensimmäinen vieras kieli (A1-kieli) varhennettiin alkamaan kaikilla oppilailla jo 1. vuosiluokalla vuodesta 2020 lähtien entisen 3. vuosiluokan sijaan (VNA 793/2018). Tavoitteena oli myös, että A1-kieli olisi jokin muu kieli kuin englanti, mikä monipuolistaisi kielivarantoa (ks. taulukko 5). Opetushallinnon tilastopalvelusta ja opetuksen järjestäjiä kuulemalla on selvinnyt, että useimmissa kunnissa oppilaat opiskelevat A1-kielenä lähes yksinomaan englantia, sillä muita kieliä ei yksinkertaisesti pystytä tarjoamaan paitsi ehkä muutamissa suurissa kunnissa. A1-kieleksi ei pidäkään säätää kaikille englantia, vaan se saisi mielellään olla jokin muu kieli, jos niiden tarjoaminen vain olisi mahdollista. Kuntien oppilasmäärät ovat tällä hetkellä liian pieniä eikä muita kieliä siten pystytä tarjoamaan (ks. myös OKM 2026). Kunnissa on myös puute pätevistä opettajista. Täten kuntia ei pidä moittia siitä, että oppilaiden A1-kieli on lähes aina englanti (Kangasvieri & Mård-Miettinen 2026). Vaikka kieliopintojen varhentaminen on hyvä muutos kielenoppimisen näkökulmasta, ei se välttämättä lisää tai monipuolista kieltenopiskelua (ks. myös Vaarala ym. 2021). 

Taulukko 5. Perusopetuksen kieliohjelma vuoden 2020 tuntijakoasetuksessa (VNA793/2018). 

Kieltenopiskelun nykytilasta 

On tultu tilanteeseen, jossa englanti näyttäytyy oppilaille pakollisena A1-kielenä ja A2-kieli on tarjolla vain harvoille. B2-kieli jää usein muiden valinnaisaineiden varjoon tai kunta ei edes tarjoa B2-kielen opintoja (Kangasvieri 2022). 

Kielivalinnat ovat yksipuolistuneet ja kieltenopiskelu vähentynyt dramaattisesti maamme kouluissa 1990-luvun puolivälistä lähtien. Viime vuosikymmeninä on valtion erillisrahoituksella ja eri hallitusohjelmiin sisältynein tavoittein järjestetty monenlaisia kieltenopetuksen hankkeita ja kehitysohjelmia ja saatu kielivalintoja hetkellisesti hieman ylöspäin, mutta pysyvämpiä parannuksia ei ole saatu aikaan edes kieltenopiskelun varhentamisella vuosina 2014 ja 2020. Suomen kielivarannon kartuttamista ja kansalaisten kielitaidon monipuolistamista on tavoiteltu perusopetuksen kieliohjelman kautta jo vuosikymmeniä, mutta kieliohjelmapolitiikka ei vielä ole tuottanut toivotunlaisia lopputuloksia. Tähän haasteeseen pyrin vastaamaan post doc -hankkeeni kautta ehdottamalla muutoksia kieliohjelmaan. 

Kieliohjelman tutkimusperustainen kehittämisehdotus 

Selvitin post doc –hankkeessani Kielikoulutuspoliittinen kuntatutkimus II 2023–2025 opetuksen järjestäjien, eli kuntien sivistysjohtajien ja koulujen rehtoreiden, kokemuksia ja näkemyksiä kieltenopetuksen järjestämisestä valtakunnallisesti ja paikallisesti. Päädyin sen pohjalta ehdottamaan perusopetukseen kieliohjelmaa (ks. taulukko 6), jossa kaikilla maan oppilailla olisi mahdollisuus kolmen kielen opiskeluun perusopetuksen aikana. Ehdotuksessa ei siis lisätä kieltenopiskelun pakollisuutta, vaan tarjotaan siihen enemmän mahdollisuuksia. 

Tutkimuksen (Kangasvieri 2022, Inha ym. 2023, NA 2024, Veivo ym. 2023) mukaan lapset ja nuoret ovat hyvin kiinnostuneita kieltenopiskelusta. Tutkimuksen mukaan he ovat myös motivoituneita siihen kielen opiskelun aloitettuaan, mutta esteeksi nousevat valitettavan usein erilaiset rakenteelliset tekijät. Hankkeeni pohjalta vahvistui käsitys siitä, ettei voimakkaasti alueellistunut kieltenopiskelu (ks. myös Kalalahti ym. 2025) enää takaa yhdenvertaisia mahdollisuuksia opiskella kieliä. Hanke päätyi suosittamaan muutosta kuntien kieltenopetuksen järjestämisvelvollisuuteen siten, että kieliohjelma voisi jatkossa olla seuraavanlainen. 

Taulukko 6. Ehdotus uudesta perusopetuksen kieliohjelmasta. 

Ehdotuksessa ensinnäkin siirrettäisiin toisen kotimaisen kielen (B1-kieli) aloitus takaisin yläkouluun, jolloin vältyttäisiin siltä, että oppilaalla olisi mahdollisesti kolme kieltä jo alakoulussa. Tämä myös helpottaisi vuosiviikkotuntien sijoittelua. B1-kielen aloitus alakoulussa on luonnollisesti syönyt voimakkaasti jo ennestään vähäistä A2-kielen opiskelua. Toiseksi ehdotuksessa kaikilla kunnilla on joko A2- tai B2-kielen järjestämisvelvollisuus. Ehdotuksessa A2-kieli ei enää jatku yläkoulussa B2-kielenä: Oppilaalla ei olisi velvollisuutta A2-kielen opintojen jatkamiseen tai kunnalla jatkavan B2-kielen ryhmän tarjoamiseen. Järjestämisvelvollisuuden myötä jokaisella oppilaalla olisi mahdollisuus opiskella joko alakoulun (vuosiluokat 3–6) tai yläkoulun vuosiluokat (8–9) vapaaehtoinen tai valinnainen kieli. Maailman muuttuessa meidän on tuettava myös kieltenopetuksella riittävästi tulevien sukupolvien kasvua monikielisyyteen. Tämän mahdollistamiseksi kaikille oppilaille tarvitsemme kuitenkin yhä myös koulutuksen rakenteista lähteviä mahdollisuuksia kieltenopiskeluun. 

Artikkeli perustuu kirjoittajan Kieliohjelmapolitiikka ja kielivalinnat -luentoon Jyväskylän yliopiston KOPS1006 Kielikoulutuspolitiikka -kurssilla 20.4.2026 sekä kirjoittajan Kielikoulutuspoliittinen kuntatutkimus II 2023–2025 -hankkeensa pohjalta eduskunnan sivistysvaliokunnalle antamaan asiantuntijalausuntoon 11.11.2025. Tutustu hankkeeseen Jyväskylän yliopiston verkkosivuilla. 

Teija Kangasvieri on tutkimuskoordinaattori Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuksessa. 

Lähteet 

Toimituksen huomio: Julkaisemme artikkelin poikkeuksellisesti runsaan lähdeluettelon kera, koska kyseessä on katsausartikkeli.

Lait ja asetukset 

Laki koulujärjestelmän perusteista (L467/1968). Saatavilla: https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/1968/467  

Laki oppivelvollisuudesta (101/1921). Saatavilla: https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/1921/101  

Oppivelvollisuuslaki (1214/2020). Saatavilla: https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2020/1214  

Perusopetuslaki (628/1998). Saatavilla: https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/1998/628  

VNA (793/2018). Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta annetun valtioneuvoston asetuksen 6 §:n muuttamisesta. Saatavilla: https://www.finlex.fi/en/legislation/collection/2018/793  

VNA (111/2023). Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta annetun valtioneuvoston asetuksen 6 §:n muuttamisesta. Saatavilla: https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2023/111 

VNA (286/2024). Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta annetun valtioneuvoston asetuksen 6 §:n muuttamisesta. Saatavilla: https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2024/286   

Muut lähteet 

Geber, E. (2010). Den obligatoriska svenskan i Finland – en historisk analys. Magma pm 1. Helsinki: Finlands svenska tankesmedja Magma. Saatavilla: https://magma.fi/wp-content/uploads/2019/06/62.pdf  

Halonen, M. A. A. (2017). Kielenopetus peruskoulussa: Säädökset, pohdinta ja kysymykset peruskoulun kielenopetuksesta eduskunnassa vuosien 1970 ja 1985 välillä. Maisterintutkielma. Helsingin yliopisto. Saatavilla: http://hdl.handle.net/10138/193548 

Huttunen, I., Jaakkola, H., & Euroopan neuvosto. (2003). Eurooppalainen viitekehys: Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteinen eurooppalainen viitekehys. WSOY. 

Härmälä, M. & Marjanen, J. (2023). B1-ruotsin oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa 2022. Julkaisut 10:2023. Helsinki: opetushallitus. Saatavilla: https://www.karvi.fi/sites/default/files/sites/default/files/documents/KARVI_1023.pdf  

Inha, K., Veivo, O., & Mäntylä, K. (2023). "Kielten opiskelu on ihan parasta". Tempus, 58(4), 10–11. Saatavilla: https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202312218451  

Juurakko-Paavola, T. (2024). Selvitys toisen kotimaisen kielen ylioppilastutkinnon pakollisuuden poistamisen vaikutuksista Suomen kielitaidon kannalta. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2024:14. Saatavilla: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-755-0 

Kalalahti, M., Minkkinen, L., Saarinen, T., Tyni, K., Vaara, E., Ala-Vähälä, T., Häkkinen, P., Jänkälä, J-P., Pitkänen, H., Pöysä-Tarhonen, J., Tarnanen, M. (2025). Perusopetuksen tilannekuva erilaistuvissa kunnissa: Manner-Suomen kuntien tarkastelu. Jyväskylän yliopisto. Saatavilla: https://doi.org/10.17011/ktl-rt/16 

Kangasvieri, T. (2022). ”Mielestäni on hyvää yleissivistystä osata muitakin kieliä kuin omaa äidinkieltään.”: kvantitatiivinen tutkimus suomalaisten perusopetuksen yläkoulun oppilaiden vieraan kielen oppimismotivaatiosta. JYU Dissertations 563. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Saatavilla: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9208-8  

Kangasvieri, T. & Mård-Miettinen, K. (2025). Perusopetuksen kieliohjelman kehittämistarpeista opetuksen järjestäjien näkökulmasta. Policy brief opetus- ja kulttuuriministeriölle ja eduskunnan sivistysvaliokunnalle 12.5.2025. Saatavilla: https://converis.jyu.fi/converis/getfile?id=260801745&portal=false&v=1  

Kangasvieri, T. & Mård-Miettinen, K. (2026). Perusopetuksen kieliohjelman kehittämistarpeista opetuksen järjestäjien näkökulmasta. Koulutuksesta 16.4.2026. Saatavilla: https://peda.net/id/02ec032e326  

NA (2024). Lasten ja nuorten kieltenopetuksen kuuleminen 2024. Julkaistu 13.5.2025. Saatavilla: https://nuortenakatemia.fi/lasten-ja-nuorten-kieltenopetuksen-kuuleminen-2024/   

OKM (2010). Perusopetus 2020 – yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijako. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:1. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Saatavilla: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-485-913-4  

OKM (2012). Toiminnallista ruotsia – lähtökohtia ruotsin opetuksen kehittämiseksi toisena kotimaisena kielenä. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2012:9. Saatavilla: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-145-9  

OKM (2026). Perusopetuksen järjestäminen murroksessa. Väestökehityksen haasteita perusopetuksen järjestämisessä tarkastelevan työryhmän loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2026:14. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Saatavilla: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-415-021-7  

OPH (2018). Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteinen eurooppalainen viitekehys. Täydentävä osa ja lisäkuvaimet. Tiivistelmä. Saatavilla: https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/evk_companion_volume_tiivistelma.pdf  

OPH (2026). Kielten arviointi perusopetuksessa. Saatavilla: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/kielten-arviointi-perusopetuksessa  

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 1985. Opetushallitus. 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 1994. Opetushallitus. 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Määräykset ja ohjeet 2014:96. Opetushallitus. Saatavilla: https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf  

Pyykkö, R. (2017). Monikielisyys vahvuudeksi: Selvitys Suomen kielivarannon tilasta ja tasosta. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:51. Saatavilla: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-535-8 

Rautiainen, K. (2000). Peruskoulu: uudistuksen kielenopetuksen muuttuminen koulukysymyksestä kielitaisteluksi ja puoluepolitiikaksi. Tampereen yliopisto. 

Rokka, P. (2011). Peruskoulun ja perusopetuksen vuosien 1985, 1994 ja 2004 opetussuunnitelmien perusteet poliittisen opetussuunnitelman teksteinä. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Saatavilla: https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8456-8  

Saarinen T., Kauppinen, M. & Kangasvieri, T. (2019). Kielikäsitykset ja oppimiskäsitykset koulutuspolitiikkaa linjaamassa. Teoksessa T. Saarinen, P. Nuolijärvi, S. Pöyhönen, & T. Kangasvieri (toim.) Kieli, koulutus, politiikka: Monipaikkaisia käytänteitä ja tulkintoja. Tampere: Vastapaino,121–148. 

Takala, S. (2011). Kielikoulutuksen uusi nousukausiko odotettavissa? Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 2(2). Saatavilla: https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-huhtikuu-2011/kielikoulutuksen-uusi-nousukausiko-odotettavissa 

Tilastokeskus (2025). Perusopetuksen vuosiluokkien 1–9 ja lisäopetuksen suorittaneiden kielivalinnat, lukuvuosi 2020/2021–2024/2025 (Taulukko 12a9). StatFin. Saatavilla: https://statfin.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__ava/12a9.px/  

Tuokko, E. (2009). Miten ruotsia osataan peruskoulussa?: Perusopetuksen päättövaiheen ruotsin kielen B-oppimäärän oppimistulosten kansallinen arviointi 2008. Opetushallitus. 

Vaarala, H., Riuttanen, S., Kyckling, E., & Karppinen, S. (2021). Kielivaranto. Nyt! Monikielisyys vahvuudeksi -selvityksen (2017) seuranta. Jyväskylän yliopisto, Soveltavan kielentutkimuksen keskus. Saatavilla: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/74416/kielivaranto-nyt-_julkaisu_sivuittain-1.pdf   

Veivo, O., Mäntylä, K., Inha, K. & Toomar, J. (2023). Nuoret arvostavat monipuolista kielitaitoa ja haluavat osata kieliä laajentaakseen maailmankuvaansa. Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 14(4). Saatavilla: https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-syyskuu-2023/nuoret-arvostavat-monipuolista-kielitaitoa-ja-haluavat-osata-kielia-laajentaakseen-maailmankuvaansa 

Väistö, J. (2017). Maailma muuttuu – “pakkoruotsi” pysyy: Ruotsin kieli pakollisena aineena peruskoulussa ja ylioppilaskirjoituksissa. Argumentit puolesta ja vastaan vuosina 1967–2011. Väitöskirja. Turun yliopisto. Saatavilla: https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/143256/vaisto_janne.pdf