Kaksikielisen opetuksen valintakokeet ja yhdenvertaisuus
Julkaistu 12. toukokuuta 2026 | Kirjoittaneet: Satu Koistinen ja Jenni Kohl
Suomessa tarjotaan kotimaisten kielten kielikylpyä sekä laajamittaista kaksikielistä ja kielirikasteista perusopetusta. Kaksikielisen opetuksen kohdekieliä Suomessa ovat ainakin: espanja, ranska, viro, venäjä, englanti, saksa, pohjoissaame, kiina, suomi ja ruotsi. Yleisin näistä on englanti. Kaksikielistä opetusta on Suomessa voitu järjestää vuodesta 1991 alkaen peruskoululain muutoksen seurauksena, ja se on laajentunut erityisesti isoihin kaupunkeihin 1990-luvulta alkaen (Rasinen 2006: 38–39).
Vuonna 2018 tehdyn raportin Monella kielellä Suomen kunnissa (Peltoniemi ym. 2018) mukaan 18 prosentissa Suomen kuntia tarjotaan jotakin kaksikielisen opetuksen tai varhaiskasvatuksen muotoa. Nämä kunnat kattavat 59 % kaikista Suomen asukkaista. Kielikylpy- ja laajamittaisen kaksikielisen opetuksen tarjonta on keskittynyt suuriin ja keskisuuriin kuntiin. Suppeampaa kaksikielistä opetusta tarjotaan myös pienemmissä kunnissa. (Peltoniemi ym. 2018: 17–18, 64.)
Kaksikielinen opetus tarjoaa oppilaalle mahdollisuuden kehittää koulun opetuskielen (suomi tai ruotsi) lisäksi kielitaitoaan vahvaksi myös kohdekielessä. Kaksikielinen opetus on suunnitellusti ja hyvin toteutettuna erinomainen mahdollisuus oppilaille syventää osaamistaan opiskeltavissa sisällöissä sekä kasvaa perusopetuksen aikana kaksi- tai monikieliseksi ja hyötyä kaksikielisyyden eduista. Yksilön näkökulmasta kaksikielisyys tarjoaa mahdollisuuden ja kyvyn tarkastella maailmaa ja ilmiöitä useammasta näkökulmasta. Tutkimusnäyttö viittaa siihen, että kahden kielen systemaattinen käyttö muokkaa aivoja siten, että siitä on hyötyä ongelmanratkaisussa ja etua mm. kielellisissä, matemaattisissa ja luovuutta vaativissa tehtävissä sekä tiedon seulonnassa (Bialystok ym. 2012).
Artikkelissa tarkastellaan valintakäytänteitä, joilla valitaan laajamittaisen kaksikielisen ja kielirikasteisen opetuksen oppilaat. Kotimaisten kielten kielikylpyyn ei sen periaatteiden mukaisesti ole tapana käyttää valintakoetta (Bergroth 2015: 14, 37), vaikka käytänteestä joissain kunnissa poiketaankin (ks. esim. ruotsin kielikylpyopetus Espoossa, ruotsin kielikylpyopetus Turussa). Artikkelin tavoitteena on pohtia kaksikielisen opetuksen järjestämistä koulutuksellisen tasa-arvon näkökulmasta, mistä Suomessa keskustelua on käyty jokseenkin vähän, vaikka kaksikielisellä opetuksella onkin valikoiva maine (Nikula ym. 2023: 1067). Koulutuksellisen tasa-arvon puute kaksikielisessä opetuksessa on kuitenkin tunnistettu (Peltoniemi ym. 2018).
Kaksikielisen opetuksen valintamenettelyt Suomessa
Kaksikielisen opetuksen järjestämistä ja tavoitteita ohjaa perusopetuksen valtakunnallinen opetussuunnitelma (11 Kaksikielinen opetus). Opetussuunnitelman mukaan kaksikielisellä opetuksella pyritään saavuttamaan hyvä ja monipuolinen kielitaito sekä koulun opetuskielessä että kohdekielessä. Tavoitteeseen pyritään järjestämällä eri oppiaineiden opetusta kummallakin kielellä ja hyödyntämällä niitä koulun arjessa.
Valtakunnallinen opetussuunnitelma velvoittaa opetuksenjärjestäjät päättämään paikallisesti kaksikielisen opetuksen laajuudesta ja käytänteistä. Paikallisessa opetussuunnitelmassa tulee kuvata, kenelle kaksikielinen opetus on tarkoitettu, mitkä ovat oppilaaksioton periaatteet sekä käytetäänkö oppilaaksiotossa soveltuvuuskokeita. Lisäksi opetuksenjärjestäjän pitää päättää, mitä opetussuunnitelman sisältöjä opetetaan kohdekielellä ja mitä opetuskielellä. (11 Kaksikielinen opetus, paikallisesti päätettävät asiat)
Perusopetuksen opetussuunnitelman ohjaus kaksikielisen opetuksen järjestämisen periaatteista on nykymuotoisena löyhä ja päätöksenteko keskeisten kysymysten osalta on hajautettu kunnille. Laajamittaisen ja kielirikasteisen opetuksen valintakäytänteet ovatkin vaihtelevia ja valintaan käytetään erilaisia perusteita ja testejä. Valinnan perusteena käytetään ainakin soveltuvuuskoetta, haastattelua, kyselyä tai muita perusteita. Soveltuvuuskokeessa testataan oppilaan valmiuksia, kielellisiä taitoja, kohdekielen ja/tai opetuskielen hallintaa tai kielellisiä valmiuksia. (Peltoniemi ym. 2018: 48–49.)
Valtakunnallisen opetussuunnitelman ja perusopetuslain (28 §) mukaan kaksikieliseen opetukseen valittaessa voi käyttää valintakoetta. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Useat kunnat ovat päätyneet käyttämään valintakoetta oppilaaksioton perusteena usein siitä syystä, että paikkoja opetuksissa on vähemmän kuin hakijoita. Valintakokeen käyttö on yleistä myös muissa maissa Euroopassa (Eurydice 2006). Valintakokeen käyttöä perustellaan sillä, että kaksikielinen opetus ei sovi kaikille ja siihen osallistuminen edellyttää kielellistä lahjakkuutta. (Peltoniemi ym. 2018: 48–50.) Lisäksi siihen osallistumisen esteenä pidetään kielellisiä vaikeuksia, monikielisyyttä tai sitä, että oppilas ei puhu äidinkielenään suomea. Saatetaan myös ajatella, että kaksikielinen opetus vaarantaa äidinkielen kehittymisen tai oppimisen etenemisen jollain tietyllä oppilasryhmällä ja siten se ei soveltuisi näille oppilaille.
Valintakokeiden valikoivuus
Kaksikieliseen opetukseen osallistuminen ei edellytä oppilaalta erityisiä taitoja tai osaamista (Pérez Cañado ym. 2023). Opetukselta se edellyttää molempien kielten sekä sisältöjen oppimisen suunnitelmallista, johdonmukaista ja oikea-aikaista tukea. Lisäksi suunnittelussa on huomioitava sen kognitiivinen kuormitus erityisesti työmuistin osalta, kun oppilas opiskelee samanaikaisesti uutta kieltä ja uusia sisältöjä (Mehisto ja Ting 2017: 2–3, 182). Kaksikielinen opetus asettaa erityisvaatimuksia opettajien pedagogiselle toiminnalle ja opetuksen suunnittelulle ja toteutukselle, mutta se ei aseta niitä oppilaille. Tämä käy ilmi myös perusopetuksen valtakunnallisesta opetussuunnitelmasta, joka toteaa, että ”[o]petuksessa voidaan perusopetuslain mukaan käyttää koulun varsinaisen opetuskielen lisäksi myös muuta kieltä, jos arvioidaan, että se ei vaaranna oppilaiden mahdollisuutta seurata opetusta” (OPH 2014, 11 Kaksikielinen opetus).
Valintakokeen käyttö oppilasvalinnan perusteena johtaa siihen, että kaksikieliseen opetukseen tulee valituksi hyvin valikoitunut joukko oppilaita ja osa oppilaista tulee väistämättä suljetuksi opetuksen ulkopuolelle. Lisäksi ryhmiin yleensä otetaan valintakokeessa parhaiten suoriutuneet, minkä seurauksena niihin valitaan valikoituneesta joukosta kaikkein taitavimmat. Erityistä tukea tarvitsevat, monikieliset ja maahanmuuttotaustaiset oppilaat tulevat harvoin valituksi kaksikielisiin opetuksiin (Peltoniemi ym. 2018: 76). Näin ollen kaksikielisen opetuksen ohjelmat voivat kiihdyttää osaltaan koulujen ja yhteiskunnan eriarvoistumista. Myöskään yhteisesti jaetut kasvatuksen ja koulutuksen arvot – kuten yhdenvertaisuus, inklusiivisuus ja monikielisyys – eivät toteudu, kun oppilasvalinnan perusteena käytetään valintakoetta, joka rajaa erityistä tukea tarvitsevat, monikieliset ja maahanmuuttotaustaiset lapset opetusten ulkopuolelle.
Valintakoe on luonteeltaan poissulkeva, koska eri perhetaustoista tulevien lasten mahdollisuudet eivät ole yhtäläiset. Oppilaan mahdollisuuksiin osallistua valintakokeeseen ja sitä kautta tulla valituksi kaksikieliseen opetukseen vaikuttavat huoltajien kielelliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset resurssit ja heidän kulttuurinen pääomansa. Osalla huoltajista ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta ilmoittaa ja/tai tuoda oppilasta valintakokeeseen.
Valintakokeen käyttöä perustellaan siten, että sen avulla voidaan opetuksiin valita opetukseen parhaiten soveltuvat oppilaat. Lisäksi ajatellaan, että joidenkin oppilaiden kohdalla kaksikieliseen opetukseen osallistuminen olisi oppilaan edun vastaista. Herää kuitenkin kysymys, mitä valintakokeissa mitattavat erilaiset valmiudet ja taidot ovat ja voiko valintakoe mitata luotettavasti oppilaan edellytyksiä osallistua kaksikieliseen opetukseen seuraavien yhdeksän vuoden aikana. On myös perusteltua kysyä, miksi mahdollisuus osallistua kaksikieliseen opetukseen tulisi varata vain siihen parhaiten soveltuville.
Valintakokeiden käyttö koulutuspaikkoja koskevien päätösten perusteena on ongelmallista erityisesti esiopetusikäisten lasten kohdalla. Ensimmäiseltä luokalta alkaviin opetuksiin hakevat lapset osallistuvat valintakokeisiin tai muuhun soveltuvuuden arviointiin 6-vuotiaina. Lasten kielellisissä, sosiaalisissa ja kognitiivisissa taidoissa ja kehitysvaiheessa on huomattavia yksilöllisiä eroja (Meisels 1999: 16, Shepard 1997: 91–92). Lisäksi valintakokeessa menestymiseen voivat vaikuttaa ainakin seuraavat tekijät: lapsen temperamentti, vireystila, jännittäminen, uuteen tilanteeseen sopeutumiskyky, vierastaminen, oman toiminnan ohjaustaidot, mahdollinen luku- ja kirjoitustaito, harjaantuneisuus kynätehtävien tekemiseen sekä valintakoetta ohjaavien aikuisten toiminta (National Research Council 2001: 236, Fuchs ja Fuchs 1986: 255, 257).
Kohti saavutettavampaa kaksikielistä opetusta
Kaksikielinen opetus on erinomainen mahdollisuus oppilaille kasvattaa kielellistä, sosiaalista ja kulttuurista pääomaa. Maantieteellisen levinneisyyden myötä pääsy kaksikieliseen opetukseen on mahdollista usein vain suurissa kaupungeissa asuville lapsille, jotka tulevat valituksi opetukseen valintakokeen tai muun soveltuvuusarvioinnin kautta. Jotta opetuksiin pääsy olisi mahdollista laajemmalle joukolle lapsia, tulisi lisätä kaksikielisten opetusten ohjelmien määrää ja nykyisten opetusten paikkamääriä kasvattaa, laajentaa kaksikielisen opetuksen tarjontaa nykyistä useampaan kuntaan sekä muuttaa valintakäytänteitä.
Kaksikielisten ohjelmien määrää ja paikkoja olemassa olevissa ohjelmissa tulisi lisätä erityisesti niissä kunnissa, joissa tarjonta ei vastaa kysyntää, jotta aikaisempaa suuremmalla osalla halukkaista olisi mahdollisuus päästä opetukseen ja kilpailu paikoista olisi vähäisempää. Tällöin myöskään yksittäisten koulujen erityisasema ei korostuisi. Valtakunnallisesti olisi tärkeää laajentaa kaksikielisen opetuksen ohjelmia myös pienemmille paikkakunnille, mitä Opetushallitus on tukenut vuodesta 2016 alkaen valtionavustuksilla.
Opetuksiin valittaessa tulisi luopua valintakokeiden käytöstä, jotta kaksikielinen opetus olisi saavutettavampaa ja erityisen tuen oppilailla, monikielisillä ja maahanmuuttotaustaisilla lapsilla olisi myös mahdollisuus opiskella halutessaan kaksikielisessä opetuksessa. Valintakokeiden sijaan paikat opetukseen voisi jakaa esimerkiksi oppilaaksiottoalueiden perusteella ja/tai arpomalla paikat ilmoittautuneiden kesken. Valintakokeista luopuminen vapauttaisi myös resursseja opetuksen kehittämiseen sen sijaan, että niitä käytetään toimiin, jotka automaattisesti rajaavat tietyt lapset opetuksen ulkopuolelle.
Helsingin kaupunki, joka tarjoaa monipuolisesti laajamittaista kaksikielistä opetusta seitsemässä eri kieliparissa, päätyi muuttamaan laajamittaisen kaksikielisen opetuksen valintakäytänteitä kesäkuussa 2024. Ruotsin kielikylpyopetukseen ja suppeampaan kaksikieliseen opetukseen ei Helsingin kaupungin kouluissa käytetä valintakoetta. Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti, että laajamittaisen kaksikielisen opetuksen valintakokeista ensimmäiselle luokalle haettaessa luovutaan elokuusta 2025 alkaen (HEL 2024-007684). Paikat kaksikieliseen opetukseen hakeneiden kesken arvotaan, jos opetukseen on enemmän hakijoita kuin niissä on paikkoja. Kaupungin koulujen lisäksi Helsingissä on myös yksityisiä ja valtion kouluja, joissa on laajamittaista kaksikielistä opetusta. Esimerkiksi Helsingin saksalainen, ranskalainen ja suomalais-venäläinen koulu ovat yksityisiä opetuksenjärjestäjiä, eikä tämä jaoston päätös valintakokeista koske niitä.
Valintakäytänteiden muuttamiseksi voi jokainen kunta tehdä päätökset paikallisesti. Valtakunnallisen opetussuunnitelman tekstien muuttaminen olisi kuitenkin vaikuttavampi tapa ohjata kaksikielisen opetuksen järjestämistä ja muuttaa sitä aikaisempaa saavutettavammaksi. Nykyisen opetussuunnitelman tulkinnat valintakokeen käytöstä vaihtelevat kunnittain ja opetusmuodoittain. Peltoniemi ym. (2018: 48) raportin mukaan osassa kuntia on tulkittu, että opetussuunnitelman tekstissä nimenomaan velvoitetaan käyttämään valintakoetta. Opetussuunnitelman tekstissä mainitaan soveltuvuuskokeiden käytön mahdollisuus paikallisesti päätettävänä asiana ainoastaan laajamittaisen kaksikielisen opetuksen yhteydessä, mikä tarkoittanee, että muissa opetusmuodoissa ei soveltuvuutta voisi arvioida, koska sille ei ole delegoitu paikallista päätäntävaltaa. Soveltuvuuden arviointia kuitenkin käytetään myös muissa opetuksissa (ks. esimerkiksi Turun ja Espoon kielikylpyopetusten oppilaaksiottokäytänteet).
Valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden tekstiä opetuksen järjestämisen lähtökohtien osalta tulisi tarkentaa ja ottaa yksiselitteisemmin kantaa siihen, voiko opetuksiin valittaessa arvioida oppilaan soveltuvuutta opetukseen. Muutokset valtakunnalliseen opetussuunnitelmatekstiin tulisi tehdä huomioiden koulutuksellisen tasa-arvon tavoite. Vaikuttavin tapa kohti sen toteutumista olisi muuttaa valtakunnallista opetussuunnitelmaa siten, että jokaisen lapsen olisi halutessaan mahdollista tulla valituksi kaksikieliseen opetukseen, mikä edellyttää valintakokeista ja muusta soveltuvuuden arvioinnista luopumista.
Kaksikielinen opetus tarjoaa oppilaalle erinomaisen mahdollisuuden kasvaa kaksi- tai monikieliseksi toimijaksi, jolla on kyky tarkastella ilmiöitä eri näkökulmista. Jotta aikaisempaa useampi ja moninaisempi joukko lapsia voi päästä kaksikieliseen opetukseen, tarvitaan kuntiin enemmän kaksikielisen opetuksen oppilaspaikkoja sekä nykyistä yhdenvertaisemmat valintakäytänteet. Koulutuksellisen tasa-arvon toteutuminen kaksikielisessä opetuksessa edellyttää joko useita paikallisia päätöksiä tai nykyistä selkeämpää valtakunnallista ohjausta siitä, kenelle kaksikielinen opetus on tarkoitettu ja miten oppilaat tulisi valita opetuksiin.
Tekoälyn käyttö
Olemme käyttäneet artikkelin Kaksikielisen opetuksen valintakokeet ja yhdenvertaisuus kirjoitusprosessin tukena Claude-tekoälyä (Anthropic, Claude Sonnet 4.6). Sitä on hyödynnetty tekstin rakenteen ja sävyn arviointiin, lähdeviitteiden tarkistamiseen ja väliotsikoiden muotoiluun. Tekstin sisältö, argumentit ja johtopäätökset ovat kirjoittajien omia. Vastuu tekstin sisällöstä säilyy kirjoittajilla.
Satu Koistinen valmistelee väitöskirjaa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista Turun yliopistossa.
Jenni Kohl valmistelee väitöskirjaa kaksikielisestä perusopetuksesta Jyväskylän yliopistossa.
Lähteet
Bergroth, M. (2015). Kotimaisten kielten kielikylpy. Vaasan yliopiston julkaisuja. Selvityksiä ja raportteja 202.
Bialystok, E., Craik, F.I.M. & Luk, G. (2012). Bilingualism: consequences for mind and brain. Trends in Cognitive Sciences, 16(4), 240–250.
Eurydice. (2006). Content and language integrated learning (CLIL) at school in Europe. European Commission.
Fuchs, D., & Fuchs, L. S. (1986). Test procedure bias: A meta-analysis of examiner familiarity effects. Review of Educational Research, 56(2), 243–262.
HEL 2024-007684. Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta. (2024). Oppilaan koulupaikan määräytyminen ja oppilaaksiottamisen perusteet 1.1.2025 alkaen, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, suomenkielinen perusopetus. https://paatokset.hel.fi/fi/asia/hel-2024-007684?paatos=444a66b1-65d9-478c-aca9-ac66d3518d95
Mehisto, P. & Ting, Y. L. T. (2017). CLIL Essentials for Secondary School Teachers. Cambridge University Press.
Meisels, S. J. (1999). Assessing readiness. Teoksessa R. C. Pianta & M. M. Cox (toim.), The transition to kindergarten (s. 39–66). Paul H. Brookes.
National Research Council. (2001). Eager to Learn: Educating Our Preschoolers. Washington, DC: The National Academies Press.
Nikula, T., Skinnari, K., & Mård-Miettinen, K. (2023). Diversity in CLIL as experienced by Finnish CLIL teachers and students: matters of equality and equity. International Journal of Bilingual Education and Bilingualism, 26(9), 1066–1079. https://doi.org/10.1080/13670050.2022.2028125
Opetushallitus. (2014). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Opetushallitus.
Peltoniemi, A., Skinnari, K., Mård-Miettinen, K. & Sjöberg, S. (2018). Monella kielellä Suomen kunnissa 2017. Selvitys muun laajamittaisen ja suppeamman kaksikielisen varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen tilanteesta. Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7391-9
Pérez Cañado, M. L., Rascón Moreno, D. & Cueva López, V. (2023). Identifying difficulties and best practices in catering to diversity in CLIL: instrument design and validation. International Journal of Bilingual Education and Bilingualism, 26(9), 1022–1030. https://doi.org/10.1080/13670050.2021.1988050
Rasinen, T. (2006). Näkökulmia vieraskieliseen perusopetukseen. Koulun kehittämishankkeesta koulun toimintakulttuuriksi. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 281. Jyväskylän yliopisto.