Koulusivistyskieli ja muita todistamisen taakkoja S2-taustaisen polulla asiantuntija-ammatteihin

Julkaistu: 12.5.2026 | Kirjoittaneet: Kirsi Leskinen, Tuija Lehtonen, Sanna Mustonen, Satu Ranta-Tyrkkö, Merja Koivula ja Eija Aalto

Kun suomea tai ruotsia ensikielenään puhuva hakee Suomessa korkeakouluopintoihin, oletus on, että hänellä on riittävä kielitaito opinnoista suoriutumiseen ja opintojen myötä oman alan työtehtäviin. Kun ensikieli on jokin muu kuin suomi tai ruotsi, voi henkilö joutua moneen otteeseen todistelemaan kielitaitonsa riittävyyttä. Monet käytänteet heijastavat oletusta ensikielenään suomea tai ruotsia puhuvasta hakijasta, opiskelijasta tai ammattilaisesta, jonka kielitaito on ”valmis”. Väestön ikääntyessä ja moninaistuessa Suomi kuitenkin tarvitsee eri aloille monikielisiä ja maahanmuuttotaustaisia, korkeakoulutettuja asiantuntijoita. Myös yksilöiden yhdenvertaisuuden näkökulmasta on välttämätöntä, että asiantuntija-alat ovat saavutettavia monenlaisista taustoista tuleville henkilöille. 

Suomessa maahanmuuttotaustaisen on vaikea päästä korkeakoulutukseen ja sen myötä asiantuntijatehtäviin työelämässä (esim. Airas ym., 2019). Syitä tähän on avannut ja eritellyt esimerkiksi Aija Virtanen (2025) verkkolehden aiemmassa numerossa. Tässä tekstissä keskitymme kieleen liittyviin rakenteellisiin esteisiin: kielitaidon osoittamiseen hakuvaiheessa, kielellisesti haastaviin valintakokeisiin sekä koulusivistyskielen määritelmään lainsäädännössä. 

Korkeakoulutukseen hakeutuminen 

Korkeakoulutukseen hakiessa täytyy osoittaa riittävä kielitaito tutkinto-ohjelman kielessä. Kielitaidon voi osoittaa esimerkiksi suomalaisen perusopetuksen tai lukio-opetuksen päättötodistuksella tai suomeksi suoritetulla ammatillisella perustutkinnolla. Jos taustaa suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ei ole, täytyy riittävä suomen tai ruotsin kielen taito osoittaa kielitutkinnolla. Tämä koskee erityisesti aikuisena Suomeen muuttaneita henkilöitä, joiden korkeakoulukelpoisuus perustuu muualla suoritettuihin tutkintoihin. Yleensä vaaditaan Yleisten kielitutkintojen (YKI) testistä arvosana 4/6 suomen (tai ruotsin) kielessä kaikilla kielitaidon osa-alueilla.

Kielitutkintoihin voi kuitenkin olla pitkät jonot ja niihin osallistuminen kallista. YKI-testi maksaa 165–216 euroa suoritettavan testin tasosta riippuen (ks. OPH, 2026). Pahimmillaan tarvittavan kielitutkintotodistuksen saaminen voi lykätä opiskelun aloittamista vuosilla tai henkilö voi päätyä vaateen takia kokonaan toisenlaiselle polulle, esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen tai englanninkieliseen korkeakoulutukseen (ks. esim. Leskinen, 2023). On myös pohdittu, mittaavatko YKI-testit korkeakouluopinnoissa tarvittavaa kielitaitoa parhaalla mahdollisella tavalla, sillä ne mittaavat yleistä kielitaitoa eivätkä akateemisia valmiuksia (Reiman & Seilonen, 2022; Virtanen ym., 2021). Kielitaidon todistamiseksi yliopistot voisivat myös itse järjestää hakijoille räätälöidympiä kokeita, mutta suomen kielen osalta yksikään yliopisto ei ole tähän ryhtynyt. 

Tällä hetkellä valtaosa uusista yliopisto-opiskelijoista pääsee opiskelemaan suoraan ylioppilastodistuksesta saatavien pisteiden perusteella tai todistuspisteiden ja soveltuvuuskokeen yhdistelmällä. Jos hakijalla ei ole ylioppilastutkintoa Suomesta tai muuta todistusvalinnassa pisteytettävää tutkintoa, hän ei voi tulla valituksi todistusvalinnan kautta vaan osallistuu valintakokeeseen.  

Valintakokeet ovat kielellisesti haastavia, sillä ne edellyttävät suurta lukunopeutta ja kielellisten vivahteiden tarkkaa ymmärtämistä. Esimerkiksi kevään 2025 valintakoe G:n yhteinen osio, jolla haettiin opiskelemaan muun muassa sosiaali- ja yhteiskuntatieteitä, sisälsi 70 monivalintakysymystä tai tosi-epätosi-väittämää. Kysymykset olivat kahdesta tieteellisestä artikkelista, joiden yhteispituus lähteineen oli 48 sivua ja jotka hakijat näkivät ensi kertaa koetilanteessa. Aikaa oli kaksi tuntia riippumatta hakijan kielellisestä taustasta. 

Tällainen valintakoe erottelee hakijoita tehokkaasti toisistaan ja suosii niitä, joilta nopea analyyttinen lukeminen sujuu. Olisi kuitenkin syytä pohtia, onko tarkoituksenmukaista, että lukunopeus valintakokeen kielellä ja lukustrategiat saavat näin suuren painoarvon opiskelijavalinnoissa esimerkiksi sosiaalityön koulutukseen, johon ei ole erillistä soveltuvuuskoetta. Virtasen (2024) selvitystyö osoittaa, että S2-taustaiset hakijat ovat tulleet valituiksi Jyväskylän yliopistoon lähes pelkästään todistusvalinnalla, eivät siis valintakokeella.

Valintakoe on selvästi kielellisesti haastava, joten olisi syytä tehdä tarkempaa tutkimusta siitä, miten tämä valintakokeiden vaativuus suhteutuu hakuvaiheessa vaadittavaan kielitaitoon, esimerkiksi YKI-testin tasoon 4. Valintakoe ei saisi vaatia korkeampaa kielitaitoa kuin hakuvaiheessa yleisesti vaaditaan, mutta tällä hetkellä näin vaikuttaisi olevan.

Koulusivistyskieli voi kummitella taakkana työelämään asti

Kielelliset esteet eivät pääty korkeakouluihin hakemiseen. Joillakin asiantuntija-aloilla kelpoisuuden tai viran saaminen edellyttää suomen tai ruotsin erinomaista suullista ja kirjallista taitoa. Esimerkiksi luokanopettajilta vaaditaan erinomaista opetuskielen hallintaa kelpoisuuden saamiseksi (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998, 9 §). Erinomaista kielitaitoa vaaditaan myös monilta valtiolla työskenteleviltä henkilöiltä, joiden tehtävät edellyttävät korkeakoulututkintoa (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6 §).

Erinomaisen kielitaidon osoittamisen tavat ovat hyvin tarkasti määriteltyjä. Suomen/ruotsin kielen hallinnan katsotaan olevan erinomainen silloin, kun kyseinen kieli on henkilön koulusivistyskieli ja hän sen lisäksi suorittaa hyväksytysti korkeakoulun kypsyysnäytteen tällä kielellä (Valtioneuvoston asetus suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta valtionhallinnossa 481/2003, 15 §). Kypsyysnäyte on pakollinen osa kaikkia korkeakoulututkintoja, ja se suoritetaan opinnäytteen yhteydessä.

Koulusivistyskieli määräytyy äidinkielen oppimäärän mukaan: jos on suorittanut suomi/ruotsi äidinkielenä ja kirjallisuus (S1/R1) -oppimäärän perusopetuksessa tai lukiossa, koulusivistyskieli on automaattisesti tämä kieli. Jos oppimääränä sen sijaan on suomi tai ruotsi toisena kielenä (S2/R2), koulusivistyskieli on ”muu”, vaikka kaikkien muiden aineiden opinnot on tehty suomeksi S1/R1-oppimäärää opiskelevien tavoin. Koulusivistyskieleksi tulee lisäksi suomi/ruotsi vain, jos henkilö on saanut S2/R2-ylioppilaskokeesta vähintään arvosanan magna (M) tai äidinkielen (S1/R1) ylioppilaskokeesta arvosanan hyväksytty (A). On siis mahdollista, että henkilö on käynyt koko koulupolkunsa suomeksi/ruotsiksi, mutta koulusivistyskieli on silti ”muu”. (Ks. Valtioneuvoston asetus suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta valtionhallinnossa 481/2003, 20 §.) 

Koulusivistyskielen määrittely on vaikeaselkoinen ja voi tuottaa tilanteita, joissa S2/R2-taustaiset henkilöt eivät ole yhdenvertaisessa asemassa S1/R1-taustaisten kanssa. Korkeakoulujen todistusvalintojen pisteytyksissä S1/R1- ja S2/R2-ylioppilaskokeiden arvosanoja kohdellaan samanarvoisina. Nykyinen koulusivistyskielen määritelmä on ristiriidassa tämän kanssa, koska määritelmä ei tunnusta arvosanoja samanarvoisiksi. S1/R1-ylioppilaskokeen arvosanan hyväksytty (A) rinnastaminen S2/R2-ylioppilaskokeen arvosanaan magna (M) on epäjohdonmukaista ja arvottavaa, sillä se näyttää perustuvan oletukselle, että S2/R2-ylioppilaskoe olisi vaatimustasoltaan matalampi kuin S1/R1-ylioppilaskoe. Voikin olla, että kokelaan ei ole järkevää suorittaa S2/R2-ylioppilaskoetta, vaikka sen avulla hän voisi monipuolisemmin osoittaa suomen/ruotsin kielen taitonsa.

Nykyinen koulusivistyskielen määritelmä voi johtaa myös esimerkiksi seuraavanlaiseen tilanteeseen korkeakouluopinnoissa: Jos opiskelijan koulusivistyskieli on "muu", hänen tutkintovaatimuksiinsa ei kuulu toisen kotimaisen kielen suorittaminen, koska hänellä ei tulkita olevan ensimmäistä kotimaista kieltä. Vaikka hän suorittaisi toisen kotimaisen kielen korkeakoulussa, tutkintotodistukseen ei voida kirjata sen suorittamista, koska koulusivistyskielenä ei ole ensimmäistä kotimaista kieltä. Virkaa hakiessa tämäkin voi olla este (ks. Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003, 6 §).

Koulusivistyskieli osoittaa siis erinomaisen suomen/ruotsin taidon yhdessä korkeakoulututkintoon kuuluvan, hyväksytysti suoritetun kypsyysnäytteen kanssa. Lisäksi tietyt äidinkielen ylioppilaskokeen arvosanat (S1/R1-kokeen arvosana magna (M) tai S2/R2-kokeen arvosana eximia (E)) riittävät yksistäänkin osoittamaan erinomaisen kielitaidon. Kolmas kielitaidon osoittamisen tapa on kielitutkinnon suorittaminen. Se on ainoa mahdollinen tapa esimerkiksi ammatillisen koulutuksen suorittaneille S2-taustaisille henkilöille tai aikuisena Suomeen muuttaneille.

Erinomainen suomen/ruotsin taito tarkoittaa Yleisten kielitutkintojen ylintä arvosanaa 6 kaikissa neljässä osataidossa tai Valtionhallinnon kielitutkinnon erinomaisen taidon tutkinnon suorittamista hyväksytysti. Yleisten kielitutkintojen taitotasokuvauksen mukaan tasolla 6 henkilö esimerkiksi “puhuu ja kirjoittaa erittäin sujuvasti tilanteeseen sopivalla tyylillä ja pystyy ilmaisemaan hienojakin merkitysvivahteita. Kieliopin ja sanaston hallinta on varmaa lähes kaikissa tilanteissa ja pienetkin puutteet ovat harvinaisia” (OPH, 2011, s. 4). Voi pohtia, yltääkö kaikkien suomea tai ruotsia ensikielenään puhuvien korkeakoulutettujen kielitaito tällaiseen virheettömyyteen, sujuvuuteen ja eri tilanteisiin sopivaan tyyliin tai onko se esimerkiksi liikunnanopettajan ammatissa todella tarpeen.

Miksi ja miten muuttaa tilannetta? 

Kankeat kielitaidon todentamisen tavat hidastavat pääsyä opintoihin ja työhön. Samalla ne vahvistavat väestön jakautumista kahteen leiriin: korkeakoulutettuihin syntyperäisiin asiantuntijoihin ja suorittavaa työtä tekeviin maahanmuuttaneisiin. Suomalaisissa korkeakouluissa onkin maahanmuuttotaustaisia opiskelijoita suhteellisesti muita Pohjoismaita vähemmän (Airas ym., 2019; Dunlavy ym., 2020). 

Suomi on monikielinen ja -kulttuurinen yhteiskunta, jossa työelämän kielet ja syntyperäisten suomalaistenkin käyttämät kielet ovat usein muita kuin pelkkä suomi tai ruotsi. Tulevaisuusennusteissa yhteiskunnallisen hyvinvoinnin edellytys on maahanmuutto ja se, että tänne tulleet juurtuvat ja pääsevät potentiaaliensa mukaisille koulutuspoluille. Esimerkiksi sosiaali- ja opetusaloille kaivataan kipeästi diversiteettiä, kuten eri kieli- ja kulttuuritaustoista tulevia asiantuntijoita, jotka ymmärtävät omakohtaisesti vähemmistöjen näkökulmaa ja joihin vähemmistöihin kuuluvat voivat samaistua.

Suomen lainsäädäntö ja vallitsevat käytänteet eivät kuitenkaan tarpeeksi tunnista yhteiskunnan ja väestön monikielisyyttä tai sitä, että kielitaito kehittyy korkeakoulutuksessa ja vielä työelämässäkin. Erityisesti koulusivistyskielen käsite on ongelmallinen: vaikka henkilö olisi suorittanut koko koulutuspolun esiopetuksesta korkeakoulutukseen suomeksi/ruotsiksi, hän saattaa kuitenkin joutua erikseen osoittamaan kielitaitonsa, jos oppimääränä on ollut S2/R2. Kielilainsäädäntöä onkin koulusivistyskielen osalta muutettava.

Muutenkin on tarkasteltava uudelleen erinomaisen kielitaidon vaadetta eri aloilla. On selvää, että kieli-intensiivisillä asiantuntija-aloilla kielitaidon on oltava korkea. Kielitutkintojen ylimmän tason suorittamisesta voi kuitenkin tulla kohtuuton hidaste siinä vaiheessa, kun yksilö yrittää päästä koulutustaan vastaavaan työhön. Esimerkiksi terveydenhuollon alalla korkeakoulutetulta henkilöstöltä ei vaadita lainsäädännön määrittelemää erinomaista kielitaitoa. 

Akateemisiksi kielenkäyttäjiksi opitaan, ei synnytä tai kehitytä ennen korkeakouluopintoja. Opiskeltavan alan kielen ja tekstitaitojen omaksuminen on keskeinen osa korkeakouluopintoja kaikille opiskelijoille taustasta riippumatta. Siksi kynnys päästä opiskelemaan ei saisi olla liian korkea S2/R2-taustaisillekaan opiskelijoille (ks. Riitaoja ym., 2022; Virtanen, 2024). 

Muutosta kaivataankin myös hakuvaiheen kieleen liittyviin esteisiin. Useissa yhteyksissä on tuotu esiin, että suomalaisissa korkeakouluissa hakijoiden ja opiskelijoiden tasavertainen kohtelu on ymmärretty niin, että tarjotaan samaa kohtelua kaikille (Riitaoja ym., 2022; Virtanen, 2024). Tämä toimintatapa ei ota huomioon, että kaikkien taustat ja valmiudet eivät lähtökohtaisesti ole samanlaisia. Monissa muissa maissa on jo pidempään kehitetty erilaisia positiivisen erityiskohtelun käytänteitä korkeakoulutuksessa aliedustetuille ryhmille. 

Askel eteenpäin ovat Jyväskylän yliopistossa varhaiskasvatuksen- ja luokanopettajakoulutuksen sekä sosiaalityön aloille avautuneet S2-taustaisten valintaväylät. Nämä väylät ovat pääasiassa hakijoille, jotka ovat suorittaneet toisen asteen tutkinnon Suomessa, eli kaikkia maahanmuuttotaustaisia väylät eivät vielä tavoita. Toinen uusi avaus Jyväskylän yliopistossa on varhaiskasvatuksen toiminnallisesti kaksikielinen kandidaatintutkinto, jossa opinnot aloitetaan englanniksi mutta suomen kieli integroidaan vahvasti osaksi opintoja. 

Yhteiskunnallisen muutoksen vastuullinen tukeminen tulisi olla osa korkeakoulutuksen uudistamista. Korkeakouluilla ja suomalaisella yhteiskunnalla ei ole varaa eikä perusteita nykyiseen kielipolitiikkaan, joka sulkee tulevaisuuden osaajia ulos korkeakoulualoilta. 

Kirjoittajat ovat olleet kehittämässä S2-taustaisten valintaväyliä ja korkeakoulutuksen kielitietoisuutta Jyväskylän yliopistossa. 

Kirsi Leskinen työskentelee tutkijatohtorina Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella.  

Tuija Lehtonen työskentelee yliopistonopettajana Jyväskylän yliopiston Monikielisen akateemisen viestinnän keskuksessa. 

Sanna Mustonen työskentelee yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja opettajankoulutuslaitoksella. 

Satu Ranta-Tyrkkö työskentelee yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella. 

Merja Koivula työskentelee yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksella. 

Eija Aalto työskentelee yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa. 

Lähteet 

Airas, M., Delahunty, D., Laitinen, M., Shemsedini, G., Stenberg, H., Saarilammi, M.- L., Sarparanta, T., Vuori, H. & Väätäinen, H. (2019). Taustalla on väliä. Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat korkeakoulupolulla. Julkaisut 2019: 22. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. https://www.karvi.fi/sites/default/files/sites/default/files/documents/KARVI_2219.pdf

Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998. https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/1998/986  

Dunlavy, A., de Montgomery, C. J., Lorentzen, T., Malin, M. & Hjern, A. (2020). Equity in Education? A comparative analysis of educational outcomes among refugee children in the Nordic countries (CAGE PROJECT REPORT 1). NordForsk. 

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003. https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2003/424 

Leskinen, K. (2023). Monikieliseksi osaajaksi: Korkeakoulutaustaisten maahanmuuttaneiden koulutus- ja työelämäpolkuja ja kokemuksia kielestä. Teoksessa N. Hynninen, I. Herneaho, E. Sippola, J. Isosävi & M. Yang (toim.), Kieli ja osallisuus – Språk och delaktighet – Language and participation (AFinLAn vuosikirja 2023, s. 138–165). Suomen soveltavan kielitieteen yhdistys AFinLA. https://doi.org/10.30661/afinlavk.127131

OPH = Opetushallitus. (2026). Ilmoittautuminen YKI-testiin. https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/ilmoittautuminen-yki-testiin

OPH = Opetushallitus. (2011). Yleisten kielitutkintojen perusteet 2011. Opetushallitus. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/yleisten-kielitutkintojen-perusteet-2011.pdf

Reiman, N., & Seilonen, M. (2022). Mitä kielitaidon arvioinnin pilottitesti paljastaa kotoutumisvaiheessa olevien korkeakoulutettujen suomenoppijoiden kirjoittamistaidosta? Teoksessa L. Aarikka, K. Priiki & I. Ivaska (toim.), Soveltavan kielitieteilijän sormenjälkiä etsimässä: Kielen rakenteet ja niiden käyttäjät Kirsti Siitosen tutkimuksellisina kiintopisteinä – In search of the fingerprints of an applied linguist: Linguistic structures and their users as scholarly focal points in Kirsti Siitonen’s career (AFinLA-teema 14, s. 40481/200361). https://doi.org/10.30660/afinla.111517

Riitaoja, A.-L., Virtanen, A., Reiman, N., Lehtonen, T., Yli-Jokipii, M., Udd, T. & Peniche-Ferreira, L. (2022). Migrants at the university doorstep: How we unfairly deny access and what we could (should) do now. Apples - Journal of Applied Language Studies 16(2), 121–145. https://doi.org/10.47862/apples.112578 

Valtioneuvoston asetus suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta valtionhallinnossa 481/2003.  https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2003/481

Virtanen, A. (2025). Uudet koulutukselliset ratkaisut yhdenvertaista yliopistokoulutusta edistämässä. Kieli, koulutus ja yhteiskunta 16(1). Saatavilla: https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-helmikuu-2025/uudet-koulutukselliset-ratkaisut-yhdenvertaista-yliopistokoulutusta-edistamassa

Virtanen, A. (2024). Saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden edistäminen sosiaalityön koulutuksessa: Toimenpiteet maahanmuuttaneiden tavoittamisen, pääsyn ja opintojen aikaisen tuen muotojen kehittämiseksi. Jyväskylän yliopisto. https://doi.org/10.17011/jyureports/2024/48

Virtanen, A., N. Reiman & T. Lehtonen (2021). Miksi korkeakoulutettu maahanmuuttanut ei pääse yliopistoon? – Yhdenvertaisuutta etsimässä. Kieli, koulutus ja yhteiskunta 12(5). Saatavilla: https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskuntalokakuu-2021/miksi-korkeakoulutettu-maahanmuuttanut-ei-paase-yliopistoonyhdenvertaisuutta-etsimassa