Kieli, koulutus ja yhteiskunta – syyskuu 2026
Kuva: Linda Saukko-Rauta, Redanredan Oy
Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 17(4)
Julkaistu 16. syyskuuta 2026
Pääkirjoitus: Monikielisyys äidinkielenä ja muita mahdollisuuksia
Mari Honko ja Essi Laitinen
Monikielisyydestä yksikielisyyteen ja takaisin – Kielet Beninin koulutusjärjestelmässä
Heidi Vaarala
Benin, pinta-alaltaan pieni noin 15 miljoonan asukkaan maa Länsi-Afrikassa on Suomessa miltei täysin tuntematon. Siellä on kuitenkin jo 25 vuotta toiminut aktiivisesti Grand Popon kylässä sijaitseva Villa Karo, suomalais-länsiafrikkalainen kulttuurikeskus, jossa lukuisat taiteilijat ja tutkijat ovat tehneet töitä ja tutustuneet maahan lähemmin. Vietin keväällä 2026 kuusi viikkoa Villa Karossa, jossa keräsin kollegani TaT Päivi Ruutiaisen kanssa koulutukseen, kieliin ja koruihin liittyvää aineistoa. Beninissä puhutaan noin viittäkymmentä alkuperäiskieltä. Se oli Ranskan siirtomaa vuosina 1894–1960. Ranskasta tuli noina vuosina hallinnon, oikeuslaitoksen, median ja koulutuksen yksinomainen kieli. Tilanne on jatkunut edelleen miltei samanlaisena itsenäistymisestä lähtien. Vasta aivan viime aikoina alkuperäiskieliin on kiinnitetty alkuopetuksessa jonkin verran huomiota. Tässä artikkelissa tarkastelen ranskan kielen roolia Beninin perusopetuksessa, Beninin irtaantumispyrkimyksiä Ranskan kielellisestä kolonisaatiosta ja yksilön suhtautumista ranskan kieleen ja maan kielelliseen moninaisuuteen. Näyttää siltä, että Länsi-Afrikassa on tultu tietoisiksi alkuperäiskielten merkityksestä koulutuksen ja kansallisen identiteetin kehittämisessä.
Havaintoja monikielisten lapsiperheiden kielistrategiasta ja vähemmistökielten ylläpidosta
Katalin Dabóczy
Tarkastelen artikkelissani haastatteluaineiston pohjalta, miten pääkaupunkiseudulla asuvissa monikielisissä lapsiperheissä kuvaillaan kielenkäytön periaatteita ja suhtaudutaan vähemmistökielten käyttöön perheessä. Lapsen monikielisyyttä ja vähemmistökielten siirtymistä pyritään tukemaan perheissä yksi henkilö – yksi kieli -kielistrategialla. Perheiden kielipolitiikasta välittyy kuva, jossa ideologinen pyrkimys kielten erilläänpitoon elää rinnakkain joustavan kielenkäytön kanssa.
Kaksikielinen opetus ja ensikielen taito – väitöskirjatutkimus suomalaisesta peruskoulusta
Peter Launonen
Tässä artikkelissa käsitellään kaksikielisen opetuksen ja ensikielen (L1) välistä suhdetta suomalaisessa peruskoulussa. Artikkeli perustuu marraskuussa 2025 julkaistuun väitöskirjaani ’Kaksikielisen opetuksen ja ensikielen taidon välisen suhteen tarkastelu suomalaisessa koulukontekstissa’ (engl. Investigating the Relationship Between CLIL and L1 Ability in a Finnish Education Context). Väitöskirjassani tarkastelin L1-taitoa sanasujuvuuden, kuvannimeämistehtävien, tekstin kirjoittamisen ja puhumisen tehtävillä. Näiden avulla pyrittiin selvittämään, millaisia eroja yläkoululaisten oppilaiden L1-taidossa on. Tulokset osoittivat, että CLIL-opetukseen osallistuvien oppilaiden L1-taidot eivät olleet heikompia kuin perinteiseen opetukseen osallistuvien oppilaiden taidot. Tutkimuksessa huomioitiin myös sosioekonomisen aseman (SES) merkitys L1-taitojen kehittymisessä. Perinteiseen opetukseen osallistuvien oppilaiden L1-taitojen ja sosioekonomisen aseman välillä havaittiin yhteys, kun taas CLIL-ryhmässä tällaista yhteyttä ei havaittu. Tässä artikkelissa käsitellään lisäksi tutkimuksen seurauksia ja sovelluksia eri sidosryhmille: opettajille, koulujen johdolle ja hallinnolle sekä tutkijoille. Opettajien kannalta on hyvä muistaa, että tietoisesta mutta maltillisesta L1:n käytöstä CLIL-opetuksessa on enemmän hyötyä kuin haittaa oppimiselle.
Kielikylvyn toimijoiden käsityksiä oppimisen tuesta kielikylvyssä
Sannina Sjöberg, Siv Björklund, Sanna Pakarinen ja Camilla Rosvall
Tässä artikkelissa käsittelemme oppimisen tukemista kotimaisten kielten kielikylvyssä. Kielikylvyllä tarkoitetaan opetusohjelmaa, joka alkaa varhaisimmillaan lapsen ollessa kolmevuotias ja viimeistään esiopetuksessa. Kielikylpy jatkuu perusopetuksen loppuun saakka. Suomessa kielikylpyä tarjotaan useimmiten ruotsin kielellä, jolloin toiminta järjestetään osana suomenkielistä varhaiskasvatusta, esiopetusta ja koulutoimea. Ohjelmassa osa toiminnasta toteutetaan yksikön varsinaisella opetuskielellä, mutta vähintään puolet annetaan kielikylpykielellä. Artikkelin aineisto on kerätty vuosina 2024–2025, ja se kuvaa pääosin käytänteitä ajalta ennen perusopetuksen oppimisen tuen uudistusta, joka tuli voimaan 1.8.2025.
Perusopetuksen kieliohjelma: katsaus kehityskaariin ja kehittämisehdotus
Teija Kangasvieri
Tarkastelen artikkelissani vuosikymmenten suomalaisen kieliohjelmapolitiikan lopputuloksena muotoutunutta perusopetuksen kieliohjelmaa. Kuvaan kieliohjelman syntyä ja kehitystä sekä lopuksi annan sitä koskevan kehittämisehdotuksen.
Suomi-koulut opetussuunnitelmasuositusta soveltamassa
Veikka Annila, Kati Kajander ja Merja Kauppinen
Suomi-kouluilla on yli kymmenen vuoden ajan ollut käytössään koulujen toimintaa tukeva opetussuunnitelmasuositus (OPH, 2015). Sen keskiössä on kielikasvatus, joka korostaa monikielisyyttä ja kielitietoisuutta sekä ymmärrystä kielien ja kulttuurien kohtaamisesta. Veikka Annila haastatteli pro gradu -tutkielmaansa (2026) varten kahdeksaa Suomi-koulujen opettajaa siitä, miten he suosituksen kokevat ja miten he hyödyntävät sitä työssään. Haastatteluista selvisi, että Suomi-koulujen opettajat suhtautuvat asiakirjaan vaihtelevasti ja soveltavat sitä erilaisin painotuksin. Opettajien ajatukset Suomi-koulujen opetuksen tehtävästä ja oppimiskäsityksestä ovat linjassa suosituksen kanssa. Suositus nähdään kuitenkin yleisluontoisena perusteasiakirjana, jonka kokonaisvaltainen haltuunotto ja hyödyntäminen jäävät lopulta suhteellisen vähäisiksi.
Kaunokirjallisuus ja lukupiirit aikuisena Suomeen muuttaneiden lääkäreiden kielitaidon tukena
Viola Parente-Čapková, Riitta Jytilä, Niina Kekki, Anna Ovaska, Elina Renko ja Sonja Sulkava
Lääkärin kielitaito on tärkeä kysymys sekä potilasturvallisuuden että yhteiskunnallisen osallisuuden näkökulmasta. Lääkäreistä on tällä hetkellä kova pula ja Suomeen tulee paljon lääkäreitä eri maista. Tulevaisuudessa yhä useampi lääkäri ja muu terveydenhuollon ammattilainen puhuu suomea muuna kuin ensikielenään. Onkin tärkeää panostaa siihen, että ei-ensikielisillä lääkäreillä olisi mahdollisuus oppia lisää kieltä ja tutustua ammattisanaston ja -jargonin ohella myös arkikieliseen puheeseen ja siten kohdata potilas tarpeineen mahdollisimman monipuolisesti. Ehdotamme kaunokirjallisuuden yhdessä lukemista hedelmälliseksi tavaksi kehittää lääkäreiden kielitaitoa.